Pääsivu
Haku
Rekisteröidy
Kirjaudu sisäänWesternweek-valmennus 2024
+2
Cooper Miller
Ethan Reyes
6 posters
Ethan Reyes- Suoritetut merkit :
Westernweek-valmennus 2024
Su 3 Maalis 2024 - 23:30
saturday march 23 @ Twin Falls Farmin maneesi
#westernweek2024
Westernweekin tiimikilpailujen lähestyessä Ethan on päättänyt järjestää valmennuksen, joka on avoin kaikille tiimikilpailuun osallistuville ratsukoille. Ratsukot kilpailevat varsin monenkirjavissa lajeissa, mutta tässä valmennuksessa keskitytään perusratsastukseen lännenratsastuksen näkökulmasta. Se sopii siis kaikille kilpalajista riippumatta. Samalla on hyvä tilaisuus kysyä, jos jokin asia mietityttää esimerkiksi varusteissa, istunnassa tai missä vain — etenkin niiden kohdalla, joille lännenratsastuksen maailma ei ole vielä niin tuttu. Valmennus järjestetään kahdessa ryhmässä taitotason mukaan, jotta kaikki ratsukot saavat opetuksesta mahdollisimman paljon irti.
Osallistuville ratsukoille on luvassa lyhyet ja ytimekkäät valmennustekstit, joita voi hyödyntää inspiraationa kilpailuissa ja niihin valmistautumisessa. Ilmoittautumisen yhteydessä voi halutessaan mainita, jos ratsukko kaipailee apua erityisesti johonkin tiettyyn asiaan. Valmennuksesta voi halutessaan tehdä vapaamuotoisen tuotoksen.
Valmennukseen on hyvä saapua lännensatuloidun hevosen kanssa sekä siinä suitsituksessa, missä aikoo kilpailla. Ratsukot voivat mennä maneesiin suorittamaan omatoimisia alkukäyntejä tai muuta verryttelyä vähän ennen valmennuksen alkamista.
Osallistuville ratsukoille on luvassa lyhyet ja ytimekkäät valmennustekstit, joita voi hyödyntää inspiraationa kilpailuissa ja niihin valmistautumisessa. Ilmoittautumisen yhteydessä voi halutessaan mainita, jos ratsukko kaipailee apua erityisesti johonkin tiettyyn asiaan. Valmennuksesta voi halutessaan tehdä vapaamuotoisen tuotoksen.
Valmennukseen on hyvä saapua lännensatuloidun hevosen kanssa sekä siinä suitsituksessa, missä aikoo kilpailla. Ratsukot voivat mennä maneesiin suorittamaan omatoimisia alkukäyntejä tai muuta verryttelyä vähän ennen valmennuksen alkamista.
Alkeisryhmä 3 pm
osallistujat:
Mikael & Hades
Jatkoryhmä 4.30 pm
osallistujat:
Cooper & Ronya
Harper & Spike
Hayley & Nemo
Kestrel & Rusty
osallistujat:
Mikael & Hades
Jatkoryhmä 4.30 pm
osallistujat:
Cooper & Ronya
Harper & Spike
Hayley & Nemo
Kestrel & Rusty
Ethanin kommentit
“Practise makes — what?”
“Perfect!”
“Absolutely not. Practise makes progress.”
“Perfect!”
“Absolutely not. Practise makes progress.”
Jatkoryhmä:
- Cooper & Ronya:
Laskin paljon tämän ahkerasti harjoitelleen ratsukon varaan tulevia kilpailuja ajatellen. Seurailin vuorollaan kunkin ratsukon alkuverryttelyä ja huomasin heti, että Cooperin tekeminen oli itsevarmaa ja omatoimista. Valmennuksessa keskityttiinkin tämän ratsukon osalta ensisijaisesti hienosäätöön ja keskusteltiin pojan odotuksista tiimikisaa koskien.
Vähän Cooperilla meinasi välillä keskittyminen herpaantua muiden ratsukoiden suuntaan, joten yritin pitää tämän kiireisenä, jotta pää pysyisi varmasti loppuun asti mukana tekemisessä. Uskoin, että jos poika keskittyisi, siitä olisi vaikka voittamaan, mutta jos huomio olisi muualla tai sitä vaivaisi jokin… se voisi koitua ongelmaksi kilpailusuoritukselle.
“I see she’s getting flexible and you did a lot of bending in the beginning. Now we’ll throw that away and practice straightness. I can assure you it’s a lot harder than it sounds.”
Cooper ja Ronya saatiin keskittymään suoristuksissa, joiden jälkeen hiottiin siirtymisten terävyyttä.
“In the competition you want your horse to be really explosive”, perustelin.
Siirtymisiä harjoiteltiin ensin ravin ja laukan välillä, sitten käynnistä laukkaan sekä lopulta pysähdyksestä laukkaan, jonka tuli olla aktiivista ja matkaavoittavaa. Vähitellen Ronya alkoi reagoida apuihin entistä nopeammin, ja pohjeavun voimakkuudessakin löytyi sopiva tasapaino:
“Remember to use the least amount of pressure that is needed to get the reaction we’re after.”
- Harper & Spike:
Harperin tekeminen kaipasi selvästi varmuutta ja itseluottamusta, joten tänään keskityttiin erityisesti niihin hyvän perusratsastuksen kautta. Tämä ratsukko sai harjoitella erityisesti peruutuksia ja sidepassia, ja kumpaakin Harper ja Spike saisivat hioa kotiläksyinään jatkossakin. Trailissa oli tärkeää, että hevonen liikkui kaikkiin suuntiin pienestä merkistä häiritsemättä ratsastajan suorittamia tehtäviä.
Myös Harperilla näytti keskittyminen vaeltelevan välillä toisten ratsukoiden tekemisessä, mutta tämä kuunteli kyllä silti ohjeet hammasta purren ja teki selvästi parhaansa tehtävien suorittamiseksi. Tällä oli selvästi paikkansa western-kilpakentillä nyt ja tulevaisuudessa.
Lisäksi Harper ja Spike saivat harjoitella sujuvia ja jouhevia siirtymisiä. Vauhtia ei tarvinnut olla paljoa, kunhan askellajien välillä liikkuminen oli tarkoituksenmukaista ja suunniteltua, ja hevonen riittävän hereillä reagoidakseen tarkasti.
Spikestä saatiin muutamilla hienosäädöillä mukavan taipuisa ja reaktiivinen kaikkiin suuntiin. Lopuksi ratsastettiin hevosta pitkään muotoon eteen ja alas sekä muistuteltiin ratsastajaa siitä, missä katse ja huomio kannattaa olla niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin tulevaa kilpailua ajatellen:
“It’s important for a working horse to go long and low for the rider to see what they’re doing. Especially in trail you must keep your eyes in the tasks instead of the horse’s neck, let alone your own hands.”
- Hayley & Nemo:
Kilpalajin vuoksi Hayley pääsi tekemään pitkälti samoja tehtäviä Cooperin kanssa. Nemon kohdalla erityishuomiota kiinnitettiin irtonaisuuteen ja liikkumisen vapauteen erityisesti reippaamassa vauhdissa. Nemo oli taitava ja alkoi helposti ennakoimaan, joten tänään kiinnitettiin huomiota muun muassa tehtävien vaihtelevuuteen ja tarkkuuteen siinä, että hevoselle maltettiin vääntää rautalangasta loppuun asti edellinen tehtävä ennen seuraavaan siirtymistä. Hayleyn kärsivällisyys palkittiin, ja Nemo alkoi pian olla hyvin kuulolla.
Myös Hayley ja Nemo pääsivät siis hiomaan siirtymisiä ja suoruutta. Nemo oli melko tasapainoinen, mutta siirtymisissä tarvittiin vähän herättelyä paremman herkkyyden löytämiseksi. Hayley oli selvästi rutinoitunut ja käytännöllinen ratsastaja, ja oli mielenkiintoista laittaa tyttö vähän kyseenalaistamaan totuttuja tapoja. Ties vaikka voittaisi oman osuutensa, kun osaisi vetää ässän hihastaan oikealla hetkellä!
Hayley kaipasi selvästi apua myös itsevarmuuden kasvattamisessa kilpailuja kohti mentäessä. Päätin ottaa asiakseni valaa uskoa ratsastajaan, sillä jos suoritus jostain jäisi kiinni, se saattaisi hyvinkin olla itseluottamuspula. Toivoin Hayleylle kilpailuun samaa rohkeutta ja varmuutta, jota nähtiin tänään valmennuksen loppupuolella.
“Just use everything you can get out of working with cattle horses. The keys are in your own hands. Trust your gut.”
- Kestrel & Rusty:
Rustyllä oli tänään itselleen tyypillisen reipas vire päällä. Aluksi pyrittiinkin saamaan tiheäfrekvenssisen tikityksen sijaan pitkää ja rentoa askelta sekä takaosaa kunnolla töihin. Alussa kiinnitettiin huomiota myös ratsastajan ja sitä kautta hevosen suoruuteen. Suoristukset ja siirtymät saivat vauhdikkaaseen tammaan toivotun ripauksen kuuliaisuutta ja keskittyneisyyttä.
Koska ratsukko oli jo pääsääntöisesti varsin kokeneen ja yhteenhitsautuneen oloinen, keskityttiin tänään pääasiassa hienosäätöön ja henkiseen kilpailuvalmistautumiseen. Pyrin saamaan ratsukkoa lähemmäs toisiaan auttamalla ratsastajaa ennakoimaan ja hevosta hidastamaan ja malttamaan mielensä. Nopeille käännöksillekin tulisi kyllä paikkansa.
Siirtymät olivat teräviä, mutta hevosen nopeat liikkeet ja taipumus ennakoida osoittautuivat potentiaaliseksi haasteeksi tulevaa kilpailua ajatellen: vaikka hevonen saisi käyttää työssään päätään, tulisi sen kuitenkin olla kuulolla — ja ratsastajan aina sitä askeleen edellä. Tämänkin ratsukon kohdalla tähdättiin siis maltilliseen suorittamiseen pala kerrallaan.
“Whatever you do — don’t lose contact with your horse. And primarily I mean the mental connection here. You’re in this together. It’s never you against your horse, but you two against the world. I’m sure you’ll be ready to tackle anything that’ll come up.”
Alkeisryhmä:
- Mikael & Hades:
Alkeisryhmän osanottajamäärän jäätyä varsin vähäiseksi sai tämä ratsukko yksityisopetusta. Mikael oli liikenteessä hyvällä asenteella, ja ratsullekin näytti löytyneen lännenratsastukseen soveltuvammat varusteet.
Valmennus aloitettiin perusteista:
“Now the aim is to ride with your seat and legs so that in the end you don’t really need you hands to steer the horse — they are free for work. When you’re telling the horse where to go with your legs, don’t forget to yield from the other side. It’s crucial to give her space in the exact direction you want her to go.”
Vastakkaisen puolen pohkeen myötäystä harjoiteltiin aluksi luonnollisesti sidepassilla niin, että Mikael ymmärsi alusta asti irrottaa vastakkaisen pohkeen ratsunsa kyljestä sekä pidättää juuri sen verran edestä, että väistö tapahtui puhtaasti sivulle.
Hadeksesta tulisi vielä näppärä lännenratsu — niin kätevästi Mikael sai sen liikkumaan kaikkiin suuntiin: eteen, taakse ja sivuille. Lämmittelyn aikana tarkasteltiin istuntaa lännensatulassa ja harjoiteltiin ohjasotteita yhdellä ja kahdella kädellä rennosti kaikissa askellajeissa. Hades reagoi epäsuoraan ohjaan kuin vanha tekijä, ja sen käyttö sopi selvästi myös ratsastajalle.
Seuraavaksi tehtiin pujottelua ja voltteja tynnyrien ympäri keskittyen siihen, miten hevosen takaosa saatiin tekemään töitä tehokkaasti rungon taipuessa ratsastajan sisäjalan ympäri. Tehtävissä tähdättiin määrän ja vauhdin sijaan laatuun — aluksi oli tärkeintä, että hevonen liikkui tasapainoisesti, sillä barrel racing -kilpailu menisi metsään varmuudella, jos hevonen ei pysyisi pystyssä. Vauhtia voisi aina lisätä vähitellen ajan kanssa.
Hades liikkui kevyesti ja soljuvasti ja Mikael keskittyi tehtäviin ehkä kaikista valmennettavista parhaiten. Toivoin sormet ja varpaat ristissä, että tämä ratsukko nähtäisiin lännenratsastuskilpailuissa toistekin.
Hayley Wilburn and Madison Morrison tykkäävät tästä viestistä
Cooper Miller- Suoritetut merkit :
Vs: Westernweek-valmennus 2024
Su 3 Maalis 2024 - 23:33
Cooper jatkoon 🫡
Harper MacDonaldAdmin
Vs: Westernweek-valmennus 2024
Su 3 Maalis 2024 - 23:34
Harper ja Spike ilmottautuu rääkättäväksi jatkoryhmään 
Hayley Wilburn- Suoritetut merkit :
Vs: Westernweek-valmennus 2024
Ma 4 Maalis 2024 - 13:48
Hayley ja Nemo jatkoon
Kestrel Beasley- Suoritetut merkit :
Vs: Westernweek-valmennus 2024
Pe 8 Maalis 2024 - 21:02
Kestrel ja Rusty jatkoon 
Mikael Aikio- Suoritetut merkit :
Vs: Westernweek-valmennus 2024
Pe 8 Maalis 2024 - 21:39
Mikael & Hades alkeisryhmään, ettei Ethanille tuu paha mieli
Kansas Bond tykkää tästä viestistä
- Harper MacDonaldAdmin
Vs: Westernweek-valmennus 2024
Ke 27 Maalis 2024 - 18:37
Paria viikkoa ennen Texasin reissua Ethan oli halunnut järjestää Westernweekiin osallistuville hevosille valmennuksen. Olisi ollut rankkaa liiottelua sanoa, että Harperilla olisi ollut suuret odotukset oman menestyksensä suhteen. Hänen oli ollut käytännössä pakko osallistua jotta nelipäinen tiimi oli saatu kasaan, siitäkin huolimatta ettei hän ollut mikään oikea westernratsastaja. Lopulliseen päätökseen lähtemisen suhteen saattoi painaa myös pari muuta sivuseikkaa, mutta ne eivät kilpailemiseen liittyneet millään tavalla, joten ei ollut ihmekään että Harperilla oli vähän samanlainen fiilis kuin kalalla kuivalla maalla.
Joten kun valmennuslauantai viimein koitti, Harper nousi Spiken selkään muiden ratsastajien vanavedesessä siinä kun odottelivat ratsuväen saapumista tähän jälkimmäiseen valmennukseen, joka oli suunnattu niille jolla oli jo enemmän westernkokemusta. Eli siis oikeastaan niille kolmelle muulle kellä sitä taitoa oikeasti oli, ja sitten Harperille, joka oli vain löytänyt hyvän syyn tässä pukeutua kivasti ja mahdollisuuden yrittää sulautua syvemmälle Cooperin maailmaan.
Mainittu ratsuväki käsitti tarkalleen kaksi ihmistä: Ethan Reyesin, tallin jokapaikanhöylän ja valmennuksen pitäjän, sekä tämän ehkä-potentiaalisen-mutta-erittäin-salaisen-tyttöystävän Yevan, joka oikeastaan kuului tähän heidän tiimiinsä - eli mitähän helvettiä se siellä Ethanin kyljessä roikkui kun sen piti olla ratsastamassa.
"Nyt kun tässä on niin monen lajin kilpailijoita, niin keskitytään ihan perusasioihin", Ethan kertoi ottaessaan hörpyn höyryävästä kahvimukista. Yevalla oli tismalleen samanlainen. Pistetäänpä muistiin.
Kukaan ei tiennyt kuinka monta kertaa Yeva oli tosiasiassa edes käynyt Wafflesin selässä. Ehkä se siis luotti luontaisiin taitoihinsa, jotka se oli saanut venäläisestä äidinmaidostaan tai sitten sille oli tullut yllätyksenä, miten isosta tapahtumasta olikaan oikeasti kyse eikä se uskaltanut kertoa, että se oli jänistämässä.
Ethan karisti Yevan kannoiltaan kun hän harppoi maneesin keskelle. Hän ohjeisti tekemään ensin peruutuksia, jossa Spiken takaosa kuitenkin karkasi aina minne sattui eivätkä jalatkaan osuneet oikeille paikoilleen, mikä Ethanin mukaan johtui siitä, että Harperin katse ja ajatukset lipuivat kaikkialla muualla paitsi tehtävässä. Se virnisti perään ja Harper kyllä tiesi täsmälleen mitä se oli tarkoittanut sillä. Spikekään ei ollut tyytyväinen harhailevaan ratsastukseen, vaan se viuhtoi hännällään niin raivoisasti, että se kuulosti melkein ruoskan sivalluksilta ilmassa.
"You sure that wood fits him?", Ethan pysäytti Spiken ja Harperin maneesin keskelle, ja tuli lähemmäs. Ethan mittaili jotain katseellaan, käsi hevosen vuoroin hevosen pilkukkaalla lavalla, vuoroin selällä.
Öh... wood?
Olisihan sitä tietenkin voinut kysyä jotakin tuohon termiin liittyen, mutta 1) Harper ei tiennyt mitä se tarkoitti, 2) Harper ei myöskään ollut kovin innokas ottamaan siitä selvää ja 3) Harper ei ollut koskaan ollut mainittavan hyvä jutustelija Ethanin kanssa. Cooper sen sijaan oli, ja päästi Harperin kiusallisesta tilanteesta pois saapumalla kyselemään Ethanilta ties mitä asioita, kuten millainen harjoitusaikataulu heillä olisi seuraavalle viikolle, oliko matkailuautojen käyttö vahvistettu ja tarvittaisiinko vielä jotain rokotuksia hevosille ennen osavaltiosta toiseen matkaamista.
"Voittehan te kaivaa hevosten passit esille niin tarkistan puuttuuko niiltä jotain", vastasi Ethan. "Ja mä vähän niin kuin ymmärsin, että kyllä kai ne autot olis meidän käytössä." Ethan oli sellainen kyllä kai -ihminen, ettei tosikaan. Jos siltä kysyisi suoraan, oliko Yeva sen tyttöystävä, vastaisikohan se siihenkin; kyllä kai?
Harper jatkoi takaisin uralle siirtymisten pariin, jättäen nuo kaksi keskustelemaan keskenään kun niillä näytti olevan niin hyvä flow. Spikeltä kesti hetken löytää taas rauhallinen westernmood, sillä päinvastoin kun esimerkiksi kouluratsastuksessa, sen ei tarvinnut tehdä yhtä teräviä ja vauhdikkaita siirtymisiä mikä sai Spiken hämilleen. Siihen se oli tottunut, ja se oli ymmällään, että tällaiset laiskanpulskeat siirtymiset olivatkin taas yhtäkkiä ihan okei.
Sen lisäksi, että Harperin ajatukset vaelsivat muissa ratsukoissa, hän löysi itsensä ajattelemasta sitä miltä oma harrastuksensa näytti tulevaisuuden osalta.
Hän ei nimittäin ollut superhyvä missään lajissa; hän osasi vähän kaikkea, muttei mitään kunnolla. Missään lajissa hän ei ollut niin taitava, että olisi pärjännyt isommissa kisoissa (vaikka sellaiseen kuoppaan hän oli taas itsensä ajanut ilmoittauduttuaan Westernweekille), mutta hän ei myöskään osannut päättää mihin lajiin hän kallistuisi jos pitäisi valita vain yksi.
"Bit owl-headed there again", huomautti Ethan Spiken suuntaan.
Valmennuksen edetessä kun Harper ja Spike pääsivät tekemään vaativampia tehtäviä, hän tunsi miten Spike alkoi vastata paremmin ja aina vain pienempiin apuihin niin, että homma näytti menevän aika hyvässä synkassa jopa Ethanin mielestä. Harperin mielestä Ethan oli aika lempeä valmentaja, se ei vaatinut mahdottomuuksia kuten Dorothy ja jaksoi selittää asiat juurta jaksaen jos näytti siltä, ettei ratsastaja ymmärtänyt ohjeita. Niin oli käynyt pari kertaa tämän valmennuksen aikana ja Ethan oli aina tiennyt mistä kiikasti ilman, että Harper oli sanonut sanaakaan koko puolentoista tunnin aikana.
Loppukäyntien aikana ratsukot olivat muodostaneet epämääräisen rykelmän, jossa he kävelivät hajamielisesti maneesia ympäri ja pohtivat kaikkea reissuun liittyvää, lähinnä käytännönasioita. Kuka tosiaan matkustaisi missäkin autossa ja ennen kaikkea - kuka nukkuisi ja missä (siitä ei päästy vielä selvyyteen). Harper tosin oli aika varma, että Mikael varmaan pakkaisi mukaan myös retkiteltan, siltä varalta että pääsisi sinne pakoon mikäli muiden kisahössötys kävisi hermoille. Tai Texasin kuumuus ottaisi vallan matkailuautojen sisällä ja se pakenisi jonnekin vuorille nukkumaan.
Harper yritti hidastaa Spikeä että Cooper ja Ronya olisivat päässeet heidän vierelleen, mutta valitettavasti Kestrel otti Rustyllä muutaman raviaskeleen ja puski väliin. "Musta ois hauska ottaa pikku kisa matkalla Texasiin. Kaksi autoahan meiltä kuitenkin sinne lähtee, joten mitä jos katottaisiin kumpi auto on ensimmäisenä perillä?"
Cooperin silmistä näki miten sen kilpailuhenki alkoi nostaa päätään, suu kaartui kujeilevaan virneeseen ja hän kosketti stetsoninsa reunaa. "Tytöt vastaan pojat siis, otatteko haasteen vastaan?"
"Se vois olla vähän epäreilua, kun tyttöjä on enemmän... Kyllähän nyt auto missä on vähemmän ihmisiä rullaa kovempaa", Hayley liittyi keskusteluun kokonaisella kahdella lauseella.
"No mut Hayley on niin pieni ettei se paina mitään!" huomautti Harper.
"Ei mee siltikään tasan."
Siinä kun he miettivät kenet potentiaalisessa skenaariossa uhraisivat poikien autoon, alkoi jännitys kutkutella jokaisen iholla ja odotukset viikosta kohoilla mielissä.
Joten kun valmennuslauantai viimein koitti, Harper nousi Spiken selkään muiden ratsastajien vanavedesessä siinä kun odottelivat ratsuväen saapumista tähän jälkimmäiseen valmennukseen, joka oli suunnattu niille jolla oli jo enemmän westernkokemusta. Eli siis oikeastaan niille kolmelle muulle kellä sitä taitoa oikeasti oli, ja sitten Harperille, joka oli vain löytänyt hyvän syyn tässä pukeutua kivasti ja mahdollisuuden yrittää sulautua syvemmälle Cooperin maailmaan.
Mainittu ratsuväki käsitti tarkalleen kaksi ihmistä: Ethan Reyesin, tallin jokapaikanhöylän ja valmennuksen pitäjän, sekä tämän ehkä-potentiaalisen-mutta-erittäin-salaisen-tyttöystävän Yevan, joka oikeastaan kuului tähän heidän tiimiinsä - eli mitähän helvettiä se siellä Ethanin kyljessä roikkui kun sen piti olla ratsastamassa."Nyt kun tässä on niin monen lajin kilpailijoita, niin keskitytään ihan perusasioihin", Ethan kertoi ottaessaan hörpyn höyryävästä kahvimukista. Yevalla oli tismalleen samanlainen. Pistetäänpä muistiin.
Kukaan ei tiennyt kuinka monta kertaa Yeva oli tosiasiassa edes käynyt Wafflesin selässä. Ehkä se siis luotti luontaisiin taitoihinsa, jotka se oli saanut venäläisestä äidinmaidostaan tai sitten sille oli tullut yllätyksenä, miten isosta tapahtumasta olikaan oikeasti kyse eikä se uskaltanut kertoa, että se oli jänistämässä.
Ethan karisti Yevan kannoiltaan kun hän harppoi maneesin keskelle. Hän ohjeisti tekemään ensin peruutuksia, jossa Spiken takaosa kuitenkin karkasi aina minne sattui eivätkä jalatkaan osuneet oikeille paikoilleen, mikä Ethanin mukaan johtui siitä, että Harperin katse ja ajatukset lipuivat kaikkialla muualla paitsi tehtävässä. Se virnisti perään ja Harper kyllä tiesi täsmälleen mitä se oli tarkoittanut sillä. Spikekään ei ollut tyytyväinen harhailevaan ratsastukseen, vaan se viuhtoi hännällään niin raivoisasti, että se kuulosti melkein ruoskan sivalluksilta ilmassa.
"You sure that wood fits him?", Ethan pysäytti Spiken ja Harperin maneesin keskelle, ja tuli lähemmäs. Ethan mittaili jotain katseellaan, käsi hevosen vuoroin hevosen pilkukkaalla lavalla, vuoroin selällä.
Öh... wood?
Olisihan sitä tietenkin voinut kysyä jotakin tuohon termiin liittyen, mutta 1) Harper ei tiennyt mitä se tarkoitti, 2) Harper ei myöskään ollut kovin innokas ottamaan siitä selvää ja 3) Harper ei ollut koskaan ollut mainittavan hyvä jutustelija Ethanin kanssa. Cooper sen sijaan oli, ja päästi Harperin kiusallisesta tilanteesta pois saapumalla kyselemään Ethanilta ties mitä asioita, kuten millainen harjoitusaikataulu heillä olisi seuraavalle viikolle, oliko matkailuautojen käyttö vahvistettu ja tarvittaisiinko vielä jotain rokotuksia hevosille ennen osavaltiosta toiseen matkaamista.
"Voittehan te kaivaa hevosten passit esille niin tarkistan puuttuuko niiltä jotain", vastasi Ethan. "Ja mä vähän niin kuin ymmärsin, että kyllä kai ne autot olis meidän käytössä." Ethan oli sellainen kyllä kai -ihminen, ettei tosikaan. Jos siltä kysyisi suoraan, oliko Yeva sen tyttöystävä, vastaisikohan se siihenkin; kyllä kai?
Harper jatkoi takaisin uralle siirtymisten pariin, jättäen nuo kaksi keskustelemaan keskenään kun niillä näytti olevan niin hyvä flow. Spikeltä kesti hetken löytää taas rauhallinen westernmood, sillä päinvastoin kun esimerkiksi kouluratsastuksessa, sen ei tarvinnut tehdä yhtä teräviä ja vauhdikkaita siirtymisiä mikä sai Spiken hämilleen. Siihen se oli tottunut, ja se oli ymmällään, että tällaiset laiskanpulskeat siirtymiset olivatkin taas yhtäkkiä ihan okei.
Sen lisäksi, että Harperin ajatukset vaelsivat muissa ratsukoissa, hän löysi itsensä ajattelemasta sitä miltä oma harrastuksensa näytti tulevaisuuden osalta.
Hän ei nimittäin ollut superhyvä missään lajissa; hän osasi vähän kaikkea, muttei mitään kunnolla. Missään lajissa hän ei ollut niin taitava, että olisi pärjännyt isommissa kisoissa (vaikka sellaiseen kuoppaan hän oli taas itsensä ajanut ilmoittauduttuaan Westernweekille), mutta hän ei myöskään osannut päättää mihin lajiin hän kallistuisi jos pitäisi valita vain yksi.
"Bit owl-headed there again", huomautti Ethan Spiken suuntaan.
Valmennuksen edetessä kun Harper ja Spike pääsivät tekemään vaativampia tehtäviä, hän tunsi miten Spike alkoi vastata paremmin ja aina vain pienempiin apuihin niin, että homma näytti menevän aika hyvässä synkassa jopa Ethanin mielestä. Harperin mielestä Ethan oli aika lempeä valmentaja, se ei vaatinut mahdottomuuksia kuten Dorothy ja jaksoi selittää asiat juurta jaksaen jos näytti siltä, ettei ratsastaja ymmärtänyt ohjeita. Niin oli käynyt pari kertaa tämän valmennuksen aikana ja Ethan oli aina tiennyt mistä kiikasti ilman, että Harper oli sanonut sanaakaan koko puolentoista tunnin aikana.
Loppukäyntien aikana ratsukot olivat muodostaneet epämääräisen rykelmän, jossa he kävelivät hajamielisesti maneesia ympäri ja pohtivat kaikkea reissuun liittyvää, lähinnä käytännönasioita. Kuka tosiaan matkustaisi missäkin autossa ja ennen kaikkea - kuka nukkuisi ja missä (siitä ei päästy vielä selvyyteen). Harper tosin oli aika varma, että Mikael varmaan pakkaisi mukaan myös retkiteltan, siltä varalta että pääsisi sinne pakoon mikäli muiden kisahössötys kävisi hermoille. Tai Texasin kuumuus ottaisi vallan matkailuautojen sisällä ja se pakenisi jonnekin vuorille nukkumaan.
Harper yritti hidastaa Spikeä että Cooper ja Ronya olisivat päässeet heidän vierelleen, mutta valitettavasti Kestrel otti Rustyllä muutaman raviaskeleen ja puski väliin. "Musta ois hauska ottaa pikku kisa matkalla Texasiin. Kaksi autoahan meiltä kuitenkin sinne lähtee, joten mitä jos katottaisiin kumpi auto on ensimmäisenä perillä?"
Cooperin silmistä näki miten sen kilpailuhenki alkoi nostaa päätään, suu kaartui kujeilevaan virneeseen ja hän kosketti stetsoninsa reunaa. "Tytöt vastaan pojat siis, otatteko haasteen vastaan?"
"Se vois olla vähän epäreilua, kun tyttöjä on enemmän... Kyllähän nyt auto missä on vähemmän ihmisiä rullaa kovempaa", Hayley liittyi keskusteluun kokonaisella kahdella lauseella.
"No mut Hayley on niin pieni ettei se paina mitään!" huomautti Harper.
"Ei mee siltikään tasan."
Siinä kun he miettivät kenet potentiaalisessa skenaariossa uhraisivat poikien autoon, alkoi jännitys kutkutella jokaisen iholla ja odotukset viikosta kohoilla mielissä.
Cooper Miller, Mikael Aikio, Ethan Reyes, Hayley Wilburn and Madison Morrison tykkäävät tästä viestistä
- Cooper Miller
- Suoritetut merkit :
Vs: Westernweek-valmennus 2024
Pe 29 Maalis 2024 - 22:07
Areenan valot häikäisivät silmiä. Amerikan liput liehuivat – kavioiden nostattama pöly kieppui ilmassa ja ihmisten kannustushuudot kaikuivat samassa rytmissä rummun lailla takovan sydämen kanssa. Painoin sormet stetsonin lipalle ennen kuin suljin silmäni ja annoin muiden aistien ihmeä itseenä sitä hurmaa, jonka Texas ja valokeilassa oleminen antoivat. Yleisössä miehet vislasivat, naiset kiljuivat... Ne huusivat Miller... Ne riisuivat mua katseellaan -
“Cooper, maa kutsuu.”
Palauduin takaisin tähän hetkeen, ja nälkäisten fanityttöjen sijaan mua tuijotti Ethan Reyes kädet lanteillaan. Mun kasvoilla häivähti hämmentynyt ilme ennen kuin sulin pieneen virnistykseen ja Ethan pudisteli päätään, joskin hymyillen.
“Sori”, sanoin ja vilkaisin syrjäkaitein kolmea muuta ratsukkoa, jotka olivat ottaneet osaa Ethanin valmennukseen Westernweekiä ajatellen. Harper loi muhun kysyvän katseen ja kannustin Ronyan reippaampaan käyntiin.
“Yritähän nyt keskittyä. Texasissa sitten ei ole varaa enää haaveilla.”
“Yes, sir.”
Saatuani karistettua Texas-fantasiat ainakin osin mielestäni aloin paneutumaan itse valmennukseen. Hioa, se oli päivän sana – tavallaan tuntui hienolta, että Ethan käytti sitä sanaa katsoessaan mun ratsastustani (“enää tarvitsee keskittyä vain hiomaan tiettyjä osa-alueita"), mutta samalla se asetti mulle tietynlaiset paineet.
Ehkä se oli taannoinen kohtaaminen WRJ-Cupissa, jonka takia mulle oli tullut entistä kovempi näyttämisentarve. Ethan oli pyytänyt meitä harjoittelemaan siirtymisiä ja siirsin katseeni Hayleyn ja Nemoon sekä Kestreliin ja Rustyyn. Tiesin, että meitä vastassa oli niiden kaltaisia ratsukoita, ja että mun täytyisi todistaa, että Ronya pystyi samaan kuin räjähtävät quarterit ja muut jonkun mittapuun mukaan määritellyt oikeat lännenhevoset.
Vaikka toisaalta, mä mietin samalla kun Ronya nosti sulavasti laukan ja Ethan näytti meille peukkua, toisaalta eihän muiden mielipiteillä ollut väliä. Mä olin omistanut Ronyan kohta vuoden, tajusin yhtäkkiä, ja nyt kun mietin sitä matkaa mikä me oltiin yhdessä kuljettu ja miten paljon Ronya oli kehittynyt siinä ajassa - sillä oli väliä.
“Hyvältä näyttää kaikki”, Ethan sanoi maneesin keskeltä. Sen kädet olivat puuskassa ja sen silmät seurailivat vuorollaan jokaisen ratsukon liikkeitä, samalla kun se pidätteli huulille kipuavaa hymyä.
“Cooper, otetaan Ronyan kanssa seuraavaksi siirtymisiä käynnistä laukkaan.”
“Aight.”
“Haylet ja Nemo – sama juttu. Teillä menee tosi hyvin. Kestrel, sinä ja Rusty voitte...”
Siirsin ajatukseni taas Ethanista muualle, kun se jakoi ohjeita muille ratsukoille. Ratsastin maneesin pitkää sivua, availin takkini nappeja ja vedin sen sitten pois mun päältä. Tässä touhussa tuli kuuma.
“Ethan, saanko mä laittaa musaa soimaan?”
Ethan kääntyi katsomaan olkapäänsä yli ja virnistin sille. Mies pyyhkäisi otsaansa ja hymähti.
“No, laita sitten, kunhan et kauhean kovalle. En ala huutamaan musiikin yli.”
Nyökkäsin ja ohjasin Ronyan maneesiradion luo. Pölyn peittämä pieni kapine lepäsi maneesin nurkassa ja aloin vääntelemään sen nuppeja saadakseni sieltä kuulumaan jotain muuta kuin pelkkää särinää.
Ohitin suosiolla pop-kanavat ja kun Seven Nation Armyn tutut alkusoinnut alkoivat vihdoin soimaan radiosta, jätin napit rauhaan ja ohjasin Ronyan takaisin uralle.
“Valmiina jatkamaan hommia?”
“Ehdottomasti.”
Virnistin Harperille, joka ratsasti maneesin vastapäisellä sivulla. Olin pyöritellyt päässäni ajatusta siitä, että olisin voinut valmentaa sitä itsekin ihan privaatisti (ja kaikki, jotka yrittävät siellä nyt vääntää tästä jotain kaksimielistä, tarkoitan puhtaasti ihan vain kisavalmennuksesta), mutta näin taisi olla parempi. Mulla oli edelleen vaaleanpunaiset lasit silmillä aina kun edes katsoin siihen päin.
“That’s my girl”, kehuin Ronyaa, joka nosti laukan pärskähtäen.
Hiljalleen aloin hahmottamaan, että reining oli se juttu, johon halusin jatkossakin panostaa.
“Cooper, maa kutsuu.”
Palauduin takaisin tähän hetkeen, ja nälkäisten fanityttöjen sijaan mua tuijotti Ethan Reyes kädet lanteillaan. Mun kasvoilla häivähti hämmentynyt ilme ennen kuin sulin pieneen virnistykseen ja Ethan pudisteli päätään, joskin hymyillen.
“Sori”, sanoin ja vilkaisin syrjäkaitein kolmea muuta ratsukkoa, jotka olivat ottaneet osaa Ethanin valmennukseen Westernweekiä ajatellen. Harper loi muhun kysyvän katseen ja kannustin Ronyan reippaampaan käyntiin.
“Yritähän nyt keskittyä. Texasissa sitten ei ole varaa enää haaveilla.”
“Yes, sir.”
Saatuani karistettua Texas-fantasiat ainakin osin mielestäni aloin paneutumaan itse valmennukseen. Hioa, se oli päivän sana – tavallaan tuntui hienolta, että Ethan käytti sitä sanaa katsoessaan mun ratsastustani (“enää tarvitsee keskittyä vain hiomaan tiettyjä osa-alueita"), mutta samalla se asetti mulle tietynlaiset paineet.
Ehkä se oli taannoinen kohtaaminen WRJ-Cupissa, jonka takia mulle oli tullut entistä kovempi näyttämisentarve. Ethan oli pyytänyt meitä harjoittelemaan siirtymisiä ja siirsin katseeni Hayleyn ja Nemoon sekä Kestreliin ja Rustyyn. Tiesin, että meitä vastassa oli niiden kaltaisia ratsukoita, ja että mun täytyisi todistaa, että Ronya pystyi samaan kuin räjähtävät quarterit ja muut jonkun mittapuun mukaan määritellyt oikeat lännenhevoset.
Vaikka toisaalta, mä mietin samalla kun Ronya nosti sulavasti laukan ja Ethan näytti meille peukkua, toisaalta eihän muiden mielipiteillä ollut väliä. Mä olin omistanut Ronyan kohta vuoden, tajusin yhtäkkiä, ja nyt kun mietin sitä matkaa mikä me oltiin yhdessä kuljettu ja miten paljon Ronya oli kehittynyt siinä ajassa - sillä oli väliä.
“Hyvältä näyttää kaikki”, Ethan sanoi maneesin keskeltä. Sen kädet olivat puuskassa ja sen silmät seurailivat vuorollaan jokaisen ratsukon liikkeitä, samalla kun se pidätteli huulille kipuavaa hymyä.
“Cooper, otetaan Ronyan kanssa seuraavaksi siirtymisiä käynnistä laukkaan.”
“Aight.”
“Haylet ja Nemo – sama juttu. Teillä menee tosi hyvin. Kestrel, sinä ja Rusty voitte...”
Siirsin ajatukseni taas Ethanista muualle, kun se jakoi ohjeita muille ratsukoille. Ratsastin maneesin pitkää sivua, availin takkini nappeja ja vedin sen sitten pois mun päältä. Tässä touhussa tuli kuuma.
“Ethan, saanko mä laittaa musaa soimaan?”
Ethan kääntyi katsomaan olkapäänsä yli ja virnistin sille. Mies pyyhkäisi otsaansa ja hymähti.
“No, laita sitten, kunhan et kauhean kovalle. En ala huutamaan musiikin yli.” Nyökkäsin ja ohjasin Ronyan maneesiradion luo. Pölyn peittämä pieni kapine lepäsi maneesin nurkassa ja aloin vääntelemään sen nuppeja saadakseni sieltä kuulumaan jotain muuta kuin pelkkää särinää.
Ohitin suosiolla pop-kanavat ja kun Seven Nation Armyn tutut alkusoinnut alkoivat vihdoin soimaan radiosta, jätin napit rauhaan ja ohjasin Ronyan takaisin uralle.
“Valmiina jatkamaan hommia?”
“Ehdottomasti.”
Virnistin Harperille, joka ratsasti maneesin vastapäisellä sivulla. Olin pyöritellyt päässäni ajatusta siitä, että olisin voinut valmentaa sitä itsekin ihan privaatisti (ja kaikki, jotka yrittävät siellä nyt vääntää tästä jotain kaksimielistä, tarkoitan puhtaasti ihan vain kisavalmennuksesta), mutta näin taisi olla parempi. Mulla oli edelleen vaaleanpunaiset lasit silmillä aina kun edes katsoin siihen päin.
“That’s my girl”, kehuin Ronyaa, joka nosti laukan pärskähtäen.
Hiljalleen aloin hahmottamaan, että reining oli se juttu, johon halusin jatkossakin panostaa.
#westernweek2024
Harper MacDonald, Yumi Cho, Ethan Reyes, Hayley Wilburn and Madison Morrison tykkäävät tästä viestistä
- Hayley Wilburn
- Suoritetut merkit :
Vs: Westernweek-valmennus 2024
Pe 29 Maalis 2024 - 22:31
Mitä
Sitten
Vaikka
Me
Ollaan
Menossa
Kisoihin
?
Hayley mietti lausetta, pyöritteli sitä mielessään jokaisen laukka-askeleen tahdissa. Nemo rytmitti pakkomielteistä kierrettä niin tasaisesti, että Hayleytä kävi vähän sääliksi hevosen hukattu potentiaali.
Nemo oli ammattilainen, se oli ollut äidille todella tärkeää heidän hakiessa oikeanlaista hevosta perheelle. Se, että Nemo osasi ei kuitenkaan tarkoittanut suoranaisesti, että Hayley osasi. Toki tyttö oli taitava, harjoitellut intensiivisesti monilla yksityis- ja pienryhmätunneilla ennen oman hevosensa saamista ja sen jälkeenkin. Hayleyn valmentajilta oli kuultu usein sama kommentti.
Mitä hukattua potentiaalia.
Valmentajat tietenkin sanoivat niin heistä yhdessä, ratsukkona, mutta Hayley ei osannut nähdä itseään siltikään hyvänä ratsastajana. Kaikki muut olivat aina parempia, vaikka tyttö osasi kyllä tajuta ettei ollut itse oikeasti surkea.
Oma peili vääristi aina kuitenkin niin paljon isommin, kuin muiden.
Cooper ratsasti älyttömän hyvin, Ronya tuntui melkein lentävän pelkän ajatuksen voimasta pojan alla ja Hayley olisi mieluusti jäänyt vain tuijottamaan Cooperin ja Harperin ja Kestrelin ratsastusta kentän laidalle. Ethan kuitenkin tuntui näkevän valmentajan roolissaan kaiken ja laittoi tytön takaisin töihin.
Harper vaikutti olevan omissa ajatuksissaan, Hayley seurasi ystävänsä ratsastamista ja mietti joka kierroksella josko kysyisi tytöltä oliko kaikki hyvin vai ei. Aina, kun Hayley sai avattua suunsa ja melkein saatua sanoja sieltä ulos, Harper havahtui mietteistään ja pyysi Spiken takaisin töihin matkustamis-moodistaan.
"Hayley, tule tuo siirtymä uudelleen, Nemo alkaa ennakoida", Ethan käskytti ja Hayley palasi takaisin nykyhetkeen. Jännitys palasi hyökyaallon lailla takaisin, kun tyttö muisti jälleen että tämä oli viimeinen valmennus ennen Westernweekiä. Hänen elämänsä ensimmäiset kilpailut, joihin tyttö oli vähän kuin pakottamalla ilmoitettu ja jotka olivat kaukana pikkutallien harjoituskilpailuista joihin osallistumisesta Hayley oli joskus (harvoin) uskaltanut unelmoida.
Westernweek tuntui suunnattoman suurelta avomereltä tytölle, joka oli miettinyt varpaidensa kastamista uimahallin lasten kahluualtaaseen kokeilumielessä. Hayley oli jo nyt varma, että kaikesta harjoittelusta huolimatta hän lopulta ajautuisi virran pyöriteltäväksi ja vaipuisi pinnan alle löytämättä tietään takaisin.
Ainakin jos hän kuolisi Westernweekillä, ei tarvitsisi miettiä millä tekosyyllä saisi jäädä kotiin prom-viikonloppuna.
Hauskaa kyllä, oli paljon helpompaa ajatella Texasia ja sitä että joutui ratsastamaan isolle areenalle hurraavan yleisön eteen, kuin sitä miten joutuisi tanssimaan koulukavereidensa edessä jossain hiton tanssiaisissa. Aivan niin noviisi Hayley ei onneksi ollut, etteikö olisi itsekin istunut yhden jos toisenkin kerran viheltävän yleisölauman keskellä katsomassa kuinka areenalla ratsastettiin parrasvalojen keskellä.
"Hayley?" Ethan kuulosti jo vähän kärsimättömältä ja Hayley ryhdistäytyi Nemon satulassa. Jos vaikka selviäisi kunnialla tämän valmennuksen loppuun asti, niin sitä kisa-asiaa ehtisi tässä vielä kauhistella enemmän kuin tarpeeksi.
Ethan käski lopulta vain Hayleyn to trust her gut radalla ja kaikki sujuisi kyllä hyvin. Hayley ei halunnut kertoa, että hänen sisuskalunsa olisivat sen verran solmussa että saisi vain oksennuksen vastaukseksi jos kysyisi niiltä neuvoa.
Sitten
Vaikka
Me
Ollaan
Menossa
Kisoihin
?
Hayley mietti lausetta, pyöritteli sitä mielessään jokaisen laukka-askeleen tahdissa. Nemo rytmitti pakkomielteistä kierrettä niin tasaisesti, että Hayleytä kävi vähän sääliksi hevosen hukattu potentiaali.
Nemo oli ammattilainen, se oli ollut äidille todella tärkeää heidän hakiessa oikeanlaista hevosta perheelle. Se, että Nemo osasi ei kuitenkaan tarkoittanut suoranaisesti, että Hayley osasi. Toki tyttö oli taitava, harjoitellut intensiivisesti monilla yksityis- ja pienryhmätunneilla ennen oman hevosensa saamista ja sen jälkeenkin. Hayleyn valmentajilta oli kuultu usein sama kommentti.
Mitä hukattua potentiaalia.
Valmentajat tietenkin sanoivat niin heistä yhdessä, ratsukkona, mutta Hayley ei osannut nähdä itseään siltikään hyvänä ratsastajana. Kaikki muut olivat aina parempia, vaikka tyttö osasi kyllä tajuta ettei ollut itse oikeasti surkea.
Oma peili vääristi aina kuitenkin niin paljon isommin, kuin muiden.
Cooper ratsasti älyttömän hyvin, Ronya tuntui melkein lentävän pelkän ajatuksen voimasta pojan alla ja Hayley olisi mieluusti jäänyt vain tuijottamaan Cooperin ja Harperin ja Kestrelin ratsastusta kentän laidalle. Ethan kuitenkin tuntui näkevän valmentajan roolissaan kaiken ja laittoi tytön takaisin töihin.
Harper vaikutti olevan omissa ajatuksissaan, Hayley seurasi ystävänsä ratsastamista ja mietti joka kierroksella josko kysyisi tytöltä oliko kaikki hyvin vai ei. Aina, kun Hayley sai avattua suunsa ja melkein saatua sanoja sieltä ulos, Harper havahtui mietteistään ja pyysi Spiken takaisin töihin matkustamis-moodistaan.
"Hayley, tule tuo siirtymä uudelleen, Nemo alkaa ennakoida", Ethan käskytti ja Hayley palasi takaisin nykyhetkeen. Jännitys palasi hyökyaallon lailla takaisin, kun tyttö muisti jälleen että tämä oli viimeinen valmennus ennen Westernweekiä. Hänen elämänsä ensimmäiset kilpailut, joihin tyttö oli vähän kuin pakottamalla ilmoitettu ja jotka olivat kaukana pikkutallien harjoituskilpailuista joihin osallistumisesta Hayley oli joskus (harvoin) uskaltanut unelmoida.
Westernweek tuntui suunnattoman suurelta avomereltä tytölle, joka oli miettinyt varpaidensa kastamista uimahallin lasten kahluualtaaseen kokeilumielessä. Hayley oli jo nyt varma, että kaikesta harjoittelusta huolimatta hän lopulta ajautuisi virran pyöriteltäväksi ja vaipuisi pinnan alle löytämättä tietään takaisin.
Ainakin jos hän kuolisi Westernweekillä, ei tarvitsisi miettiä millä tekosyyllä saisi jäädä kotiin prom-viikonloppuna.
Hauskaa kyllä, oli paljon helpompaa ajatella Texasia ja sitä että joutui ratsastamaan isolle areenalle hurraavan yleisön eteen, kuin sitä miten joutuisi tanssimaan koulukavereidensa edessä jossain hiton tanssiaisissa. Aivan niin noviisi Hayley ei onneksi ollut, etteikö olisi itsekin istunut yhden jos toisenkin kerran viheltävän yleisölauman keskellä katsomassa kuinka areenalla ratsastettiin parrasvalojen keskellä.
"Hayley?" Ethan kuulosti jo vähän kärsimättömältä ja Hayley ryhdistäytyi Nemon satulassa. Jos vaikka selviäisi kunnialla tämän valmennuksen loppuun asti, niin sitä kisa-asiaa ehtisi tässä vielä kauhistella enemmän kuin tarpeeksi.
Ethan käski lopulta vain Hayleyn to trust her gut radalla ja kaikki sujuisi kyllä hyvin. Hayley ei halunnut kertoa, että hänen sisuskalunsa olisivat sen verran solmussa että saisi vain oksennuksen vastaukseksi jos kysyisi niiltä neuvoa.
Harper MacDonald, Cooper Miller, Mikael Aikio, Yumi Cho, Ethan Reyes and Madison Morrison tykkäävät tästä viestistä
- Mikael Aikio
- Suoritetut merkit :
Vs: Westernweek-valmennus 2024
La 30 Maalis 2024 - 3:29
Olin viime hetkeen asti ollu ihan varma siitä että kyllä Ethanin valmennuksen alkeisryhmään tuli vielä joku Matti Myöhänen, mutta valmennuksen koittaessa olin yksin maneesissa vielä alkulämmittelyjen jälkeenki.
Istuin Hadeksen selässä ja skannasin maneesia katseellani aina katsomon lasin takana olevaa hämärää huonetta myöten vaan ei.
“Well, I guess you are the only one in this group”, Ethan totesi ja raapi takaraivoaan.
“Their loss”, kommentoin lyhyesti. Eipähän ollu vaaraa että keskittyminen harhailisi muiden tekemisissä.
Taannoisessa Markin valmennuksessa olin saanu jo ihan hyvä kosketuksen barrel racingin alkeisiin, vaikkakin sinne olin osallistunut ihan vain sillä mielellä että sieltä sai hyviä neuvoja ylipäätään ratsastukseen. Hevosen takaosan aktiiviseksi ratsastamista ja taipumista.
Nyt kaikki sen valmennuksen itämään jäänyt tieto sekä etävalmennuksilta lisääntynyt taito tuntu pääsevän kunnolla käyttöön: ne sopivat nimittäin tämän tunnin harjotteiden kanssa täydellisesti yhteen.
Valmennuksen loppupuolella alle oli saatu sen verran varmuutta tekemiseen pujottelu ja voltti tehtävien kautta, että Ethan pyöritti tynnyrit kisoille tyypilliseen asemaan. Olin nähny kyllä paljon videoita kun rataa suoritettiin, ja niiden pohjalta olin tehnyt jo parikin lupausta etenkin Hadesta ajatellen: mieluummin tingein vauhdista kuin turvallisesta suorituksesta, kannuksia tai raippaa en ottaisi mukaan (jos en ilman niitä pärjännyt niin sitte ei tarvinnu pärjätä) ja en todellakaan paukuttaisi pohkeita samalla tavalla mitä aivan liian moni kisaaja näytti tekevän. Eli siten, että ne pomppivat satulassa ilmassa ja jalat suoraan sivulle asti levitettynä kuin mikäkin meritähti.
Eipä ihme että sitä kutsuttiin juuriki siksi, starfishing.
“Okay. Do you know how it goes?” Ethan tiedusteli kun oli saanu kolmannenki tynnyrin paikoilleen.
“Yeah, but it doesn’t hurt if you explain it through tho.”
Mun vastaus oli tainnu olla valmentajan kenkiin astuneen miehen mieleen, koska hän nyökytteli päätään tyytyväisesti hymyillen. Ja pelkän sanallisen viittomisen sijaan harppoi reitin läpi samalla kun selitti vaihe vaiheelta kaiken. Kuten miltä puolelta mikäkin tynnyri tuli kiertää kuin jos halusin kuroa aikaa umpeen tynnyreiden väleissä niin missä vaiheessa viimeistään oli hyvä hidastaa jotta suoritus pysyisi mahdollisimman turvallisena.
Ensimmäisen kierroksen menin hyvin rauhallisessa ravissa, lähinnä vain varmistaakseni oikean reitin itselleni kuin Hadekselle sekä keskittyen suorittamaan kierrot mahdollisimman siististi pienillä avuilla.
Parissa kuukaudessa tamma oli kerryttäny itselle.. jotain, niin paljon että vaikka askellaji oli muuta kuin käyntiä niin se saattoi suorittaa tehtävän lähes yhtä rennosti mitä käynnissä. Tosin samalla se tuntui vähän entistä hitaammalta, minkä takia en oikein uskonut että se pystyisi samanlaisiin vauhtispurtteihin mitä olimme maastossa tehneet. Ne nimittäin olisi varmasti auttanu alku- ja loppuosuudella.
Joku pieni, vähän uhkarohkea, tunne kutitteli vähän joka raajassa ja kehotti kokeilemaan rataa mahdollisimman reippaassa vauhdissa. Se kuin usuttaisi Hadeksen vauhtiin ja kurvaisi hiekka lennellen tynnyreiden ympäri ja singahtaisi seuraavalle.
Hades varmasti pystyis siihen. Ei tietenkään samalla vauhdilla mitä vähäänkään kokeneemmat barrel racing hevoset, mutta kuitenki.
Respect the danger.
Vaati yllättävän paljo kuria että sain tungettua houkutuksen kokeilunhalun kanssa tiukasti sivuun, kuin pakkaisi makuupussia takasi sen ahtaaseen suojapussiin. Hengitin kertaalleen syvään, ja pyysin Hadeksen ihan vain rauhalliseen harjoituslaukkaan kohti viimeistä kierrosta.
Istuin Hadeksen selässä ja skannasin maneesia katseellani aina katsomon lasin takana olevaa hämärää huonetta myöten vaan ei.
“Well, I guess you are the only one in this group”, Ethan totesi ja raapi takaraivoaan.
“Their loss”, kommentoin lyhyesti. Eipähän ollu vaaraa että keskittyminen harhailisi muiden tekemisissä.
Taannoisessa Markin valmennuksessa olin saanu jo ihan hyvä kosketuksen barrel racingin alkeisiin, vaikkakin sinne olin osallistunut ihan vain sillä mielellä että sieltä sai hyviä neuvoja ylipäätään ratsastukseen. Hevosen takaosan aktiiviseksi ratsastamista ja taipumista.
Nyt kaikki sen valmennuksen itämään jäänyt tieto sekä etävalmennuksilta lisääntynyt taito tuntu pääsevän kunnolla käyttöön: ne sopivat nimittäin tämän tunnin harjotteiden kanssa täydellisesti yhteen.
Valmennuksen loppupuolella alle oli saatu sen verran varmuutta tekemiseen pujottelu ja voltti tehtävien kautta, että Ethan pyöritti tynnyrit kisoille tyypilliseen asemaan. Olin nähny kyllä paljon videoita kun rataa suoritettiin, ja niiden pohjalta olin tehnyt jo parikin lupausta etenkin Hadesta ajatellen: mieluummin tingein vauhdista kuin turvallisesta suorituksesta, kannuksia tai raippaa en ottaisi mukaan (jos en ilman niitä pärjännyt niin sitte ei tarvinnu pärjätä) ja en todellakaan paukuttaisi pohkeita samalla tavalla mitä aivan liian moni kisaaja näytti tekevän. Eli siten, että ne pomppivat satulassa ilmassa ja jalat suoraan sivulle asti levitettynä kuin mikäkin meritähti.
Eipä ihme että sitä kutsuttiin juuriki siksi, starfishing.
“Okay. Do you know how it goes?” Ethan tiedusteli kun oli saanu kolmannenki tynnyrin paikoilleen.
“Yeah, but it doesn’t hurt if you explain it through tho.”
Mun vastaus oli tainnu olla valmentajan kenkiin astuneen miehen mieleen, koska hän nyökytteli päätään tyytyväisesti hymyillen. Ja pelkän sanallisen viittomisen sijaan harppoi reitin läpi samalla kun selitti vaihe vaiheelta kaiken. Kuten miltä puolelta mikäkin tynnyri tuli kiertää kuin jos halusin kuroa aikaa umpeen tynnyreiden väleissä niin missä vaiheessa viimeistään oli hyvä hidastaa jotta suoritus pysyisi mahdollisimman turvallisena.
Ensimmäisen kierroksen menin hyvin rauhallisessa ravissa, lähinnä vain varmistaakseni oikean reitin itselleni kuin Hadekselle sekä keskittyen suorittamaan kierrot mahdollisimman siististi pienillä avuilla.
Parissa kuukaudessa tamma oli kerryttäny itselle.. jotain, niin paljon että vaikka askellaji oli muuta kuin käyntiä niin se saattoi suorittaa tehtävän lähes yhtä rennosti mitä käynnissä. Tosin samalla se tuntui vähän entistä hitaammalta, minkä takia en oikein uskonut että se pystyisi samanlaisiin vauhtispurtteihin mitä olimme maastossa tehneet. Ne nimittäin olisi varmasti auttanu alku- ja loppuosuudella.
Joku pieni, vähän uhkarohkea, tunne kutitteli vähän joka raajassa ja kehotti kokeilemaan rataa mahdollisimman reippaassa vauhdissa. Se kuin usuttaisi Hadeksen vauhtiin ja kurvaisi hiekka lennellen tynnyreiden ympäri ja singahtaisi seuraavalle.
Hades varmasti pystyis siihen. Ei tietenkään samalla vauhdilla mitä vähäänkään kokeneemmat barrel racing hevoset, mutta kuitenki.
Respect the danger.
Vaati yllättävän paljo kuria että sain tungettua houkutuksen kokeilunhalun kanssa tiukasti sivuun, kuin pakkaisi makuupussia takasi sen ahtaaseen suojapussiin. Hengitin kertaalleen syvään, ja pyysin Hadeksen ihan vain rauhalliseen harjoituslaukkaan kohti viimeistä kierrosta.
Harper MacDonald, Cooper Miller, Yumi Cho, Kansas Bond, Ethan Reyes, Hayley Wilburn and Madison Morrison tykkäävät tästä viestistä
- Kestrel Beasley
- Suoritetut merkit :
Vs: Westernweek-valmennus 2024
La 30 Maalis 2024 - 20:06
Westernweek –valmennus by Ethan
Valmennusta ei ollut kulunut kuin muutaman minuutin, kun olin jo pistänyt merkille että Ethanilla oli tapana kävellä ympäriinsä sekä näyttää esimerkkejä käsillään samalla kuin puhui. Niinpä mulla meni aivan ohi, että Rusty oli tuttuun tapaansa kävellyt reippaasti eteenpäin, kun vierestä kuului vaativa ”kröhöm”.
”Kestrel? Nyt pitäisi tehdä takaosakäännöksiä eikä matkustella, matkustelun vuoro on parin viikon päästä”
”Öhh.. Yeah. Right. Okay” vastasin kun ajatukseni palasivat takaisin maneesiin. Ensin barrel race valmennus ja nyt olin osallistumassa Western Weekeillä Cuttingiin. Arvasin jo että Leanne olisi sitä mieltä, että pilaan Rustyn sillä sehän oli ehta reining hevonen eikä mikään karja- tai vauhtiluokkien hevonen. Kai tämä silti olisi hyvää vaihtelua kuin aina tehdä niitä samoja ympyröitä ja sliding stoppeja?
Tällä tavalla sai ainakin promit pois mielestä, sillä Cooper oli kysynyt Harperia promeihin hienolla esityksellä. Jace oli ollut niiden Maverickin kotibileiden jälkeen taas – yllättävää – hiljainen. Kuulemma treeneissä oli niin hirveä kiire. Muutaman takaosakäännöksen jälkeen Ethan nyökkäsi tyytyväisenä, kun Rustynkin vauhti oli saatu rauhoittumaan ja kokoaminen pysyi mukana kauemmin kuin minuutin.
”Teillä kyllä on nopeat käännökset hallinnassa – that’s for sure – joten tänään keskitytään siihen että pysyt askeleen edellä Rustyä kaikessa mitä teette. Cuttingissa hevosen on kyllä hyvä käyttää päätäänkin ja tehdä myös itsenäisiä päätöksiä, mutta ennenkaikkea sen tulisi silti olla kuulolla ja olla ennakoimatta liikaa sitä, mitä haluat siltä milloinkin. Avain teillä voi olla se, että vaihtelet tehtävää tarpeeksi usein ja muista – pidä maltti mukana”, Ethan selitti samalla kun käveli Rustyn vierellä vaikka olisimme olleet ympyrällä.
Sopivan hetken tullessa vilkaisin muiden menoa – Hayleylla ja Nemolla tuntui olevan hevosen ennakoinnin kanssa sama ongelma kuin hänellä Rustyn kanssa. Cooperin ajatukset olivat hieman hakoteillä ja hän taisi vilkuilla aika paljon Harperin suuntaan. Se oli aika söpöä, mutta samaan aikaan hänen päässään pyöri taka-alalla ihmetys Jacen toiminnasta – miksi yhtenä iltana osoittaa kiinnostusta ja sen jälkeen taas radiohiljaisuus? Olin varmaan hölmö, että edes mietin, että hän kysyisi mua promeihin, sillä enhän ollut edes Wildcatseihin ja kaikki Wild Hawksit taisivat olla menossa jonkun Wildcatsin kanssa. Cheerleading ei ollut kyllä mun laji, vaikka rivitanssi sujuikin. Olisikohan Western Weekeillä rivitanssia?
”Maa kutsuu Kestreliä”, Ethan köhäisi maneesin keskeltä hieman jo epätoivoisen näköisenä, ”And same for Cooper”. Hihitin hieman miehen ilmeelle samalla kun kannustin Rustyn siirtymään jogiin ja pitkän sivun päädyssä pyysin sitä tekemään rollbackin sekä lähtemään lopeen.
”Kestrel muista se maltti, Rusty on taas melko vauhdikas”, Ethan kommentoi välissä ja sain ennen pitkän sivun loppua tahdin hidastumaan ja höytyveturin lailla etenevän tammani kääntymään hallitulle ympyrälle. Ympyrän jälkeen pyysin tammaa hidastamaan käyntiin ja menemään sidepassia maneesin keskellä olevan puomin verran.
”Whatever you do — don’t lose contact with your horse. And primarily I mean the mental connection here. You’re in this together. It’s never you against your horse, but you two against the world. I’m sure you’ll be ready to tackle anything that’ll come up.”, Ethan sanoi tyytyväisenä vierestä. Reiningissä Rustyn kanssa oli helppoa mennä, mutta cutting oli uutta. Siinä ei onneksi tarvinnut lassota yhtään mitään – sedän tilallakin olin jättänyt lassoamisen yleensä muille koska se oli oikeasti ihan älyttömän vaikeaa. Tai mulla ei vaan riittänyt kärsivällisyys opetella sitä. Western Weekit kyllä hermostuttivat, vaikka olinkin käynyt siellä sun täällä paikallisrodeoissa kilpailemassa – tää oli silti jotain aivan muuta eikä siellä pääosassa ollut kaikki muu kuten rodeoissa yleensä.
Valmennusta ei ollut kulunut kuin muutaman minuutin, kun olin jo pistänyt merkille että Ethanilla oli tapana kävellä ympäriinsä sekä näyttää esimerkkejä käsillään samalla kuin puhui. Niinpä mulla meni aivan ohi, että Rusty oli tuttuun tapaansa kävellyt reippaasti eteenpäin, kun vierestä kuului vaativa ”kröhöm”.
”Kestrel? Nyt pitäisi tehdä takaosakäännöksiä eikä matkustella, matkustelun vuoro on parin viikon päästä”
”Öhh.. Yeah. Right. Okay” vastasin kun ajatukseni palasivat takaisin maneesiin. Ensin barrel race valmennus ja nyt olin osallistumassa Western Weekeillä Cuttingiin. Arvasin jo että Leanne olisi sitä mieltä, että pilaan Rustyn sillä sehän oli ehta reining hevonen eikä mikään karja- tai vauhtiluokkien hevonen. Kai tämä silti olisi hyvää vaihtelua kuin aina tehdä niitä samoja ympyröitä ja sliding stoppeja?
Tällä tavalla sai ainakin promit pois mielestä, sillä Cooper oli kysynyt Harperia promeihin hienolla esityksellä. Jace oli ollut niiden Maverickin kotibileiden jälkeen taas – yllättävää – hiljainen. Kuulemma treeneissä oli niin hirveä kiire. Muutaman takaosakäännöksen jälkeen Ethan nyökkäsi tyytyväisenä, kun Rustynkin vauhti oli saatu rauhoittumaan ja kokoaminen pysyi mukana kauemmin kuin minuutin.
”Teillä kyllä on nopeat käännökset hallinnassa – that’s for sure – joten tänään keskitytään siihen että pysyt askeleen edellä Rustyä kaikessa mitä teette. Cuttingissa hevosen on kyllä hyvä käyttää päätäänkin ja tehdä myös itsenäisiä päätöksiä, mutta ennenkaikkea sen tulisi silti olla kuulolla ja olla ennakoimatta liikaa sitä, mitä haluat siltä milloinkin. Avain teillä voi olla se, että vaihtelet tehtävää tarpeeksi usein ja muista – pidä maltti mukana”, Ethan selitti samalla kun käveli Rustyn vierellä vaikka olisimme olleet ympyrällä.
Sopivan hetken tullessa vilkaisin muiden menoa – Hayleylla ja Nemolla tuntui olevan hevosen ennakoinnin kanssa sama ongelma kuin hänellä Rustyn kanssa. Cooperin ajatukset olivat hieman hakoteillä ja hän taisi vilkuilla aika paljon Harperin suuntaan. Se oli aika söpöä, mutta samaan aikaan hänen päässään pyöri taka-alalla ihmetys Jacen toiminnasta – miksi yhtenä iltana osoittaa kiinnostusta ja sen jälkeen taas radiohiljaisuus? Olin varmaan hölmö, että edes mietin, että hän kysyisi mua promeihin, sillä enhän ollut edes Wildcatseihin ja kaikki Wild Hawksit taisivat olla menossa jonkun Wildcatsin kanssa. Cheerleading ei ollut kyllä mun laji, vaikka rivitanssi sujuikin. Olisikohan Western Weekeillä rivitanssia?
”Maa kutsuu Kestreliä”, Ethan köhäisi maneesin keskeltä hieman jo epätoivoisen näköisenä, ”And same for Cooper”. Hihitin hieman miehen ilmeelle samalla kun kannustin Rustyn siirtymään jogiin ja pitkän sivun päädyssä pyysin sitä tekemään rollbackin sekä lähtemään lopeen.
”Kestrel muista se maltti, Rusty on taas melko vauhdikas”, Ethan kommentoi välissä ja sain ennen pitkän sivun loppua tahdin hidastumaan ja höytyveturin lailla etenevän tammani kääntymään hallitulle ympyrälle. Ympyrän jälkeen pyysin tammaa hidastamaan käyntiin ja menemään sidepassia maneesin keskellä olevan puomin verran.
”Whatever you do — don’t lose contact with your horse. And primarily I mean the mental connection here. You’re in this together. It’s never you against your horse, but you two against the world. I’m sure you’ll be ready to tackle anything that’ll come up.”, Ethan sanoi tyytyväisenä vierestä. Reiningissä Rustyn kanssa oli helppoa mennä, mutta cutting oli uutta. Siinä ei onneksi tarvinnut lassota yhtään mitään – sedän tilallakin olin jättänyt lassoamisen yleensä muille koska se oli oikeasti ihan älyttömän vaikeaa. Tai mulla ei vaan riittänyt kärsivällisyys opetella sitä. Western Weekit kyllä hermostuttivat, vaikka olinkin käynyt siellä sun täällä paikallisrodeoissa kilpailemassa – tää oli silti jotain aivan muuta eikä siellä pääosassa ollut kaikki muu kuten rodeoissa yleensä.
Harper MacDonald, Cooper Miller, Mikael Aikio, Kansas Bond, Hayley Wilburn and Madison Morrison tykkäävät tästä viestistä
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa