Ranch trail valmennus May 20th 2023

Ranch trail valmennus
Sat May 20th 2023
Valmentaja: Mark Myers

Mark Myers järjestää Twin Falls Farmin ulkokentällä matalan kynnyksen ranch trail-valmennuksen tallin asiakkaille toukokuisena lauantai-iltana klo 9PM (koska mikä olisikaan parempi tapa saada nuoret wilmingtonlaiset keskittymään fiksumpaan tekemiseen kuin rellestämiseen viikonloppuiltaisin). Trail-radan rakennukseen tarvitaan muutama ratsastaja ennen valmennuksen alkua, radan purun hoitaa Mark itse.

Mark on Idahon osavaltion nimekkäin westernvalmentaja, jolla on useita lajimestaruuksia pitkän uransa ajalta. Charmantti, lempeä ja hevoslähtöinen.

Valmennuksen hinta on tällä kertaa $35 riippumatta osallistujamäärästä.

Valmennuksen kulku

- Omatoimiset alkulämmittelyt, sillä Mark on myöhässä.

- Aloitetaan portilla. Portin ympärille on aseteltu maapuomeja niin, että ne muodostavat alueen jonka sisällä hevonen saisi liikkua puomeja ylittämättä, eli turhalla pyörimiselle ei jää tilaa.

- Mark huomaa, että ratsukoiden sidepasseissa on hiomista, joten Mark asettaa puomeja kentälle niin, että ratsukoiden on suoritettava viivasuora sidepass niiden päällä ja vieretysten aseteltujen puomien välistä tulee suorittaa reipasta peruutusta. Tavoite on, että ratsastaja tekee sidepassin yhden puomin päältä, seuraavan puomin kohdalta peruuttaa puomin suuntaisesti, puomin jälkeen kaartaa kahden seuraavan puomin väliin ja suorittaa suoran peruutuksen.

- Yhden suoritetun sidepass-peruutus-puomienvälistäperuutus-tehtävän jälkeen ravataan kierros ympäri ja takaisin alkupisteeseen, jatketaan tehtävää useampi kierros.

- Lopputunnista Mark haluaa ratsukoiden näyttävän vielä osaamisensa sillalla. Hän kiinnittää huomiota etenkin tarkkaavaiseen alastuloon, jota varten Mark on asettanut kaksi vinopuomia sillan perään. Ennen ensimmäistä puomia olisi tehtävä huolellinen ja sorja askel, eikä loikata suoraan puomin ylitse. Siltaa edeltää kolme maapuomia.

- Viimeisenä ratsukot saavat antaa hevosten ottaa vähän rentoa laukkaa ympäri kenttää, samalla kun Mark antaa heille palautteet valmennuksesta.

Valmennuksesta kirjotetaan valmentajan näkökulmasta kommentti jokaiselle ratsukolle ja sen jälkeen ratsastajat ovat vapaita kirjoittamaan oman valmennustarinansa.

Valmennustarinoille ei ole deadlinea eli nou stress jos on kiireinen aikataulu mutta haluaisi ottaa osaa jossain vaiheessa, mutta...

Luvassa pieni yllätys kaikille suht aikataulussa valmennustarinansa kirjoittaneille!

Osallistujat ja Markin kommentit:

Cooper ja Ronya Ranch trail valmennus May 20th 2023 2705

Näytä valmennuskommentti:

Kelsey ja Sheyla Ranch trail valmennus May 20th 2023 2705

Näytä valmennuskommentti:

Yumi ja Boe Ranch trail valmennus May 20th 2023 2705

Näytä valmennuskommentti:

Kansas ja Blue Ranch trail valmennus May 20th 2023 2705

Näytä valmennuskommentti:

Harper ja Spike Ranch trail valmennus May 20th 2023 2705

Näytä valmennuskommentti:

Cooper ja Ronya!

Kelsey ja Sheyla!

Jos westernin maailmasta täysin tietämättömät Yumi ja Boe ovat tervetulleita mukaan, voisivat he rohkaistua osallistumaan ja yrittämään jotain uutta Ranch trail valmennus May 20th 2023 1f604

Ranch trail valmennus May 20th 2023 1f604

Portin avaaminen on jo jollain lailla kuitenkin tuttua, sillä briteissä monilla maastoreiteillä joutui avaamaan erinäköisiä portteja selästä käsin päästääkseen eteenpäin.

Markin valmennuskommentit tulleet tähän mennessä mukaan ilmoittautuneille Ranch trail valmennus May 20th 2023 270c

Ehkäpä sitä Kansas ja Bluekin uskaltautuu mukaan - hevonen lienee kaksikosta paremmin kartalla, Kansas kun on nuppisatulassa istunut viimeksi 16-vuotiaana Very Happy

Ranch trail valmennus May 20th 2023 52911553698_e87dd8ea05_z

Kelsey ja Sheyla työstämässä peruutuksia. Mark tarkkailee ratsukkoa.

Ranch trail valmennus May 20th 2023 52912439163_0cd7143db7_w

Kansas ja Blue eivät epäröineet sillalle astumista.

RANCH TRAIL VALMENNUS
valmentaja Mark Myers, paikka Twin Falls Farm

Mark oli myöhässä. Valmennuksen oli määrä alkaa iltayhdeksän aikaan, mutta kello juoksi hurjaa vauhtia ja viisarit osoittivat sen olevan jo varttia yli, kun Harper huomasi Kelseyn tulevan hevosensa kanssa juoksujalkaa kentälle.

"Ainakaan Mark ei tiedä, että olit myöhässä."

Kun Mark viimein saapui paikalle, hän käveli pontevasti kentälle ja tervehti ratsukoita nostamalla käden lippaan. Kaikista huomasi, kuinka jännitys alkoi nousta pintaan - heistä kukaan ei ollut aiemmin käynyt Markin valmennettavana. Mies oli maineikkaasta urastaan huolimatta kuitenkin hyvin ystävällinen ja lempeä, joten jännitys oli siltä osin turhaa. Harperia jännitti enimmäkseen se tieto, että joukossa oli ihan oikeita westernharrastajia, kun taas hän itse oli ehkä enemmän esteratsastaja. Ainakin vielä.

Portin avaus oli siinä mielessä Harperille ja Spikelle tuttua, että Harper monesti ratsasti kentälle ja sieltä pois nousten vasta tallin ovella selästä. Hänen bravuureihin kuului talliin mennessä ovenkarmeissa roikkuminen, jolloin hän irtautui satulasta juuri sen verran, että Spike pääsi jatkamaan peremmälle talliin ratsastajan jäädessä yläilmoihin killumaan. Tätä varten oli Spiken kanssa harjoiteltu useampi kerta kentän portin kanssa, mutta eivät ne sentään tälle lajille tyylipuhtaita suorituksia olleet. Spike vei paljon tilaa suorituksen aikana, otti askelia eteen ja taakse kun Harper asetteli hevostaan paremmille jalansijoille, eikä se siirtänyt jalkojaan yhtä pienistä avuista kuin esimerkiksi Ronya.

"Sori, hän on vähän tahmealla tuulella tänään", Harper mutisi anteeksipyytelevästi siirtyessään portilta rauhalliseen raviin, eli jogiin.

"Ihan kelpo suoritus, älä suotta pyytele anteeksi! Jos kuitenkin haluat päästä parempiin tuloksiin tässä tehtävässä, niin suosittelen tekemään hevosta herkistäviä tehtäviä enemmän ja harjoitella vaikkapa etu- ja takaosakäännöksiä. En usko, että tuokaan hevonen on perusluonteeltaan laiska avuille - se on vain oppinut siihen", ohjeisti Mark ja kääntyi seuraamaan seuraavan ratsukon suoritusta.

Sinisilmäisesti Harper uskoi hevosensa loistavan sidepasseissa, olihan hän tehnyt pohkeenväistöjä lukuisat kerrat ja sivuaskelissa ei ollut mitään ongelmia Spikelle. Vaan pian selvisikin, että takajalkojen ei ollut tarkoitus astua ristiin etujalkojen tapaan kuten pohkeenväistössä. Harperin aivot olivat mennä solmuun tästä yhtälöstä - miten ihmeessä tämä onnistuisi!

Mark käski Harperia ratsastamaan vähemmän pohkeella. Tai jos pohjetta piti käyttää, niin sitä käytettiin satulavyön kohdalla, ei tuumaakaan taaempana. Taaempi pohjeapu siirtäisi takajalkoja, edempi etujalkoja.

Lamppu syttyi Harperin päässä. Niin tietysti!

Sillä välin kun Mark keskittyi seuraamaan Yumin ja Boen suoritusta sillalla, Harper ravasi Cooperin ja Ronyan viereen, jotka pitivät pientä hengähdystaukoa kentän kulmalla.

"No, kerrohan cowboy mitä pidät Markista?" hän tiedusteli ja antoi Spiken levähtää Ronyan rinnalla. Spikelle oli kerennyt muodostua jo pientä hikeä korvien taakse, josta Harper sitä rapsutti kiitokseksi.

Cooper ei kääntänyt katsettakaan, vaan tarkkaili silmä tarkkana jokaista suoritusta. "Ihan jees. Vaikka tällaista hienosäätöähän tämä on ollut."

"Helppo se on sanoa, kun on valmentajan suosikki."
"Häh?" Cooper sanoi katsahtaen viimein Harperiin.
"Onkohan Mark enemmän miehiin päin?"

Cooper tuhahti ja pyöritti päätään. "En tiedä, eikä kiinnosta. Keskittyisit olennaiseen."

Harper antoi Spikelle pohkeita lähdön merkiksi ja suhisi leikkisästi mennessään: "Lellikki!"

Viimeisenä tehtävänä ratsukot suorittivat siltaa. Kolme maapuomia edelsi puista, matalaa siltaviritelmää, jonka perässä oli tiiviisti kaksi vinopuomia maassa. Harper ei ollut tehtävästä huolissaan, sillä Spike oli rohkea ja käveli maastossakin vaikka suoraan ojaan mikäli ratsastaja sen sinne ohjasi.

Spike astui verkkaisesti sillalle, eikä pitänyt mitään kiirettä sillan päälläkään. Tottunein askelin ja suoraan keskellä. Harper tunsi ylpeyttä omasta hevosestaan. Sillan lopussa se otti varovaisen askeleen mittaillen etäisyyttä puomiin - sen päälle Spike ei halunnut astua. Se asetteli jalkansa siististi sillan ja puomin väliseen ahtaaseen väliin, ja tuli sillalta alas moitteettomasti.

Mark kehui Spikeä maltista ja rohkeudesta. "Maastoilette selvästi paljon, kun se on noin varmajalkainen."

"Pitää paikkansa!"

Harper uskalsi antaa Spiken venyttää kunnolla kaulaansa loppulaukoissa, eikä hänellä ollut pelonhäivääkään siitä, että hevonen poistuisi alta. Spike suorastaan nautti saadessaan mennä pidemmässä muodossa, rauhallisemmassa tahdissa ja suorittaen mielekkäitä tehtäviä. Kyllä Harperkin westernistä piti, mutta ei hän esteratsastuksesta voisi koskaan kokonaan luopua. Onneksi oli hevonen, jolla pystyi tekemään tätä kaikkea!

Kopsatkaas kaikki tänne myös teidän valmennuskertomukset niin pysyn kartalla kuka on kirjoittanut, ja jää jälki myös tänne teidän tuotoksista! Ranch trail valmennus May 20th 2023 1f61a

Ranch trail valmennus May 20th 2023 1f61a

Mark Myersin Trail-valmennus 20.5.2023

7.58PM, Twin Falls Farm, Wilmington, Idaho

Sää oli miellyttävä puolipilvinen. Aurinko ei armottomasti paahtanut, eikä tuullut liikaa. Kevättulvien jälkeen tällainen hiukan kuivempi keli olikin tervetullut.

Kansas oli hyvissä ajoin tallilla kasailemassa trail-rataa illan valmennusta varten.

Häntä jännitti, vaikkakin aiheetta - kyllä hän hevosensa selässä pysyisi ja valmennuksethan ovat parhaita hetkiä virheiden tekemiseen.
Ehkä jännitys johtui lähinnä muista ratsukoista. Hän tiesi pyörivänsä kentällä samaan aikaan ainakin Cooper Millerin, tallin oman Cowboyn

, Harperin sekä Kelseyn kanssa. Ilmoittautuneiden joukossa oli ollut myös sievä pv-ruuna Boe omistajineen. Yumiin, eli siis siihen Boen omistajaan, Kansas ei ollutkaan aiemmin vielä törmännyt. Hevosestakin hän tiesi vain, että se painottuu johonkin aivan muuhun, kuin lännenratsastukseen ja on ihan hieno.

Radan valmistuttua kello läheni puolta yhdeksää, joten oli aika hakea Ratsu Reima tarhasta ja varustaa se. Kiirettä Kansas tosin ei pitänyt - hän oli tallilla ensimmäisten joukossa. Harper ja Cooper saapuivat aikalailla samoihin aikoihin talliin, eikä Kelseytä tai Yumia näkynyt vielä missään.
Blue sai siis todellakin arvoistaan kohtelua Kansasin puunatessa sen vimotteenpäälle kiiltomadoksi ja pyyhkiessä vielä varusteetkin siisteiksi.

Kentälle poika poneineen suuntasi klo 20.59, johon mennessä Yumi oli ainakin saapunut.
Valmentajaa sen sijaan ei näkynyt missään. Eipä tuo haitannut - ratsukko saisi rauhassa verrytellä.

Tosin eipä siitä rauhallisuudesta ollut paljoa tietoa. Ruuna oli nähnyt valmennuksessa käytettävät elementit, kuten sillan, ja kulki terävästi eteenpäin. Ei varsinaisesti levottomana, mutta tarpeettoman reippaana.

Kentällä oli heidän lisäkseen Harper, Yumi ja Cooper ratsuineen. 9.15pm myös Kelsey liittyi iloiseen(ko?) joukkoon. Kansas naurahti hiljaa yksikseen, kun Harper tervehti tyylikkäästi myöhässä olevaa ystäväänsä sanoin "ainakaan Mark ei tiedä, että olet myöhässä."

Muut ratsukot juttelivat varsinkin verrytellessä jonkin verran toisilleen. Kansas pitäytyi kerrankin lähinnä omissa oloissaan ja kuunteli muiden höpinöitä.
Illan valmentaja, western-konkari Mark Myers, soi saapua paikalle melkein kymmenen minuuttia Kelseyn jälkeen.

Valmennus itsessään oli kaivattua vaihtelua puskailuun. Blue oli alussa levoton, mutta pysyi silti hanskassa. Kansasin onneksi he saivat olla ensimmäisinä suorittamassa, eikä Bluen tarvinnut kauaa steppailla ja heilua.

Ensimmäisenä Mark tuli kädestä pitäen näyttämään Kansasille oikeaoppisen western-istunnan, joka pojalta oli päässyt vuosien saatossa unohtumaan. Mahtoi kieltämättä olla koominen näky, kun nuppisatulassa istui rennonrempseän cowboyn sijaan hahmo, joka istuntansa puolesta olisi voinut lähteä kouluradalle.

Kansasista tuntui, että ratsasti hevosen sijaan kyyrylaamalla, jota oli tankattu edelliset kolme päivää keskushermostoa kiihdyttävillä tököteillä.
Ulospäin ratsukko vaikutti huomattavasti paremmin pakatulta - ruunan ylivirittyneisyys näkyi lähinnä ylenpalttisena herkkyytenä erityisesti ohjasavuille.

"Ehdottomat kultasäännöt tällaisen hevosen kanssa ovat yksinkertaisuus, selkeys ja laatu", Mark painotti, viitaten apujen käyttöön.

Mitä Kansas omalta ratsastukseltaan ehti, hän katsoi varsinkin sen Cowboyn

, Cooperin, suorittamista suorastaan kadehtien. Pojasta huomasi, että tunteja satulassa oli vietetty. Ratsukon yhteistyö näytti maallikon silmään liki virheettömältä - saipahan Kansaskin tavoitteita, joihin pyrkiä samalla nöyrän ja silti niin itsepäisen ruunansa kanssa.

Porttitehtävä sujui Bluella ja Kansasilla muuten suorastaan loistavasti, mutta ratsu oli tosiaankin herkällä päällä, joten Kansas sai oikein ajatuksen kanssa pohtia apujaan, ettei ruuna luiskahtanut pretzel-asentoon. Parin toiston jälkeen portti saatiin auki ja kiinni hienosti puomeilla rajatun alueen sisäpuolella.

Sidepassit taas... Noh. Kulttuurishokki kuskille ja ratsulle, joka oli jo valmiiksi all over the place. Bluehan kyllä periaatteessa osasi ne, mutta oli vielä sen verran raaka, että mr. Myers totesi parhaimmaksi vaihtoehdoksi suorittaa tehtävä kentän aitaa päin, käyttäen palkintona suoraa peruutusta. Toistoja saatiin tehdä aika monta enemmän, kuin portilla, mutta kertojen karttuessa Blue malttoi jo rentoutua ja odottaa ratsastajan apuja sen sijaan, että ratkaisisi annetun tehtävän yksinään Kansasin vain matkustaessa mukana.

Sillalle siirryttäessä vauhtia ei puuttunut. Kansas sai keskittyä täysillä hevosensa hidasteluun. Tai no, ei se mihinkään varsinaisesti juoksennellut - ennemminkin häselsi vain niin paljon, että jalkojen asettelu jäi täysin ratsastajan vastuulle. Pari kertaa ratsukko suhaisikin aika lahjakkaasti sillalta alas ennen aikojaan, mutta fiksu nuori heppanen oli onneksi sen verran vastaanottavainen, että probleema saatiin korjattua ennen, kuin kukaan tallikavereista huomasi... Tai ainakaan huomautti.

Ennen loppuverryttelyitä Kansas sai vielä paljon loistavia vinkkejä Bluen saamiseen sillä tavalla hyvään, rauhalliseen ja vastaanottavaiseen työmoodiin.
"Se kieltämättä tuntu vähän siltä, että se ties osaavansa ja halus ratkasta ne kaikki tehtävät omalla tavallaan", Kansas myönsi rapsuttaessaan rennosti pärskähtelevän ruunan kaulaa heidän kävellessään pienellä ympyrällä valmentajan ympärillä.

Luvan saatuaan ratsukko parin raviaskeleen kautta nosti reippaan, rennon laukan, jonka aikana pyrittiin ratsastamaan hevosen päätä pitkälle eteen ja alas. Kauaa he eivät laukanneet, vaan aika pian siirtyivät rentoon raviin ja siitä käyntiin.
Kansas kiitti valmennuksesta ja suuntasi hevosineen maastoon loppukäynneille - aurinko oli jo laskenut, mutta hämärässä näki sen verran, ettei omiin jalkoihinsa kompastunut.

20.5.2023
Ranch Trail valmennus

Saavuin Twin Falls Farmin ulkokentälle viittä vaille yhdeksän illalla. Päivä oli ollut mun mittapuulla aivan liian kuuma (yli 30°C!), joten pikkuhiljaa puiden taakse laskeva aurinko loi helpotuksen tunnetta. Auringon lämmittämä ilma säilyi lämpimänä kyllä pitkälle yöhön, mutta ainakaan nyt ei tarvinnut sietää paahtavia auringonsäteitä iholla. Boekin selkeästi nautiskeli varjossa hengailusta. Reppana ruunikko oli hikoillut tarhassa ollessaan sen verran, että pikapesu ja lisäjuotto olivat tarpeen ennen illan valmennusta. Englannissa koko elämänsä viettänyt ruuna toivottavasti tottuisi pian uuden kotipaikkansa lämpötiloihin.

Taluteltuani Boea hetken kentällä nousin sen selkään jakkaran avulla ja kiristin heti ensimmäisenä satulavyön. Sivusilmälläni näin, kun länkkärivarustein varustautuneet Cooper ja Ronya saapuivat jälkeeni kentälle. Niin, tosiaan. Olimme osallistuneet ranch trail valmennukseen, vaikkakin mä ja Boe ollaan kivenkovia enkkuratsastajia. Tai ainakin ollaan oltu. Eikai se mitään haittaa kokeilla välillä vähän jotain uutta.

”Kas, tekin ootte uskaltuneet valmennukseen”, Cooper virnisti kaputessan tammansa selkään.
”Jep, emmä viittinyt jättää teitä tänne yksin”, virnistin ja keräsin ruunan ohjat käteeni. ”Pitäähän täällä vähintään yksi konkari olla”.
Hymyilin itsekseni kuullessani Cooperin tuhahduksen takanani, ja pyysin Boeta nostamaan ravin. Ravailin pitkin kenttää väistellen sinne pystytettyjä tavaroita ja pyrin saaman Boen reippaaseen mutta rentoon raviin. Annoin ruunan venyttää kaulaansa eteen ja alas ja taivuttelin sitä volteilla ja ympyröillä. Boe tuntui hieman tahmealta jalalle, joten pyrin saamaan sen paremmin hereille siirtymillä. Alkuverkan aikana myös muut valmennukseen ilmoittautuneet olivat saapuneet ratsuineen kentälle, ja kun vihdoin valmentajamme Mark ilmestyi paikalle, valmennus sai alkaa.

Mark selitti meille ensimmäisen tehtävän, mikä oli avattava portti. Portin avaaminen olikin meille ehkä tehtävistä helpoin, sillä niitä pääsimme aukomaan Englannissa miltei joka maastoreitillä. Mulla oli hieman hankaluuksia käännellä Boeta portin ympärille aseteltujen maapuomien sisäpuolella. Piti pikkusen käyttää omia aivoja siihen, että ymmärsin miten ruunaa kannattaa pyörittää portin ympärillä siten, että pysyttiin tehtävän sisäpuolella. Hehkulamppu syttyi kuitenkin jossain kohtaa tehtävää pääni päällä ja suoritettiin portti tiukoine käännöksine takaosakäännösten avulla. Mun valmentaja Manchesterissä ois taatusti ylpeä mun onglemanratkaisutaidoista!!

Sidepassit tuottivat niin mulle kuin mun kirjavalle ratsulleni hieman päänvaivaa. Vaati aikamoista aivojumppaa molemmilta, että hiffattiin, miten sidepassissa kuuluu oikein liikkua. Boe oli kanssa aika hidas reagoimaan mun apuihin ja huomasin, kuinka sen aivot oikein raksuttivat sen pohtiessa mun antamia apuja. Itse myöskin sähelsin selässä vaikka ja mitä, mikä sai Boen hermostumaan ja viskomaan päätään. Kun tehtävää rytmitti (nyt vähän sisäpohjetta ja sitten taas ulkopohjetta jne) tehtävä alkoi sujumaan mielestäni ihan kiitettävästi. Peruutuksissa mulle tuli vaan kovin orpo olo, sillä olisin kauhean kovasti halunnut pitää tiukemman ohjastuntuman Boeen – olinhan sellaiseen oppinut jo pienestä pitäen. Mark kuitenkin halusi mun kokeilevan pitempää ohjastuntumaa ja pitää kyllä sanoa, että Boe tuntui arvostavan sitä, että en ollut ihan jatkuvasti roikkumassa sen suussa. Ehkä voitaisiin tätäkin hyödyntää välillä meijän normitreeneissäkin.

Viimeisellä tehtävällä, sillalla, Boea jännitti kovasti. Se ei oikein suostunut nousemaan aluksi sillan päälle (mitä sinällään en ihmetellyt, sillä se nyt on välillä tommonen nössö), ja sitten kun siihen sillan päälle päästiin, tultiin sieltä alaskin semmoisella vauhdilla, että Mark koki parhaaksi ottaa alastuloa ohjaavat puomit kokonaan pois meiltä. Yhden suht hallitun alastulon jälkeen kiitin Boea ja jätettiin tehtävä sikseen.

Loppulaukoissa Boe otti ilon irti pitkistä ohjista ja vetäisi pienet spurtit kentän pitkää sivua pitkin. Jouduinkin lyhentämään ohjastuntumaa hieman lyhyemmäksi ihan vaan kaikkien turvallisuuden vuoksi. Ei ihan hirveästi innostanut idea siitä, että juostaan päättöminä ympäri kenttää ja jyrätään kaikki meidän eteemme kehtaavat ihmiset ja eläimet.

Kaiken kaikkiaan valmennus sujui siis yllättävän hyvin ja mun ensikosketus westernin maailmaan oli ihan suhteellisen positiivinen. Ei me nyt ihan lajia olla (ainakaan vielä) vaihtamassa, mutta ei kai yksi western valmennus siellä ja toinen täällä haittaisi meidän menoamme yhtään. Päinvastoin ihan kivaa aivojumppaa molemmille, kun pitää kerrankin kunnolla keskittyä siihen olennaiseen tekemiseen, eikä vain haahuilla aivokuolleina ympäri kenttää.

Ranch Trail -valmennus 20.5.23

Kun talutin Sheylan kentälle, oli muut jo aloittaneet lämmittelyt. Ilmeisesti en ollut ainut joka oli myöhässä, sillä Markia ei näkynyt missään.
“Camoon Kelsey!” Harper huudahti Spiken selästä, joka meni käyntiä tyytyväisenä kaula pitkällä.

“Oliko muka yllätys että juuri Kelsey myöhästyi,” Cooper virnisti. Tuhahdin.

“En voinut sille mitään että mummin vanha ystävä tuli kylää ja hän toden teolla halusi pelata kanssani erän Scrabblea. Siinä vaiheessa ei auttanut vaikka valmennus alkaisikin pian,” hymähdin. Muutkin naurahtelivat. Mummin ystävät ovat oikeita maanvaivoja kunhan pääsivät perille asti jutuissa.

Sheylan liikkeet olivat vetreitä ja tamma oli selvästi innoissaan, vaikka ei varmastikaan tiennyt että mistä on kyse. Sheyla puhisi tyytyväisenä, kun nostin laukan ja pyörimme muiden mukana kentällä.

Lava-auto kaarsi pihaan ja siitä nousi tuhti, tummahiuksinen mies. Mark nosti käden lippaan ja tervehti kentällä alkuverryttelyjä ratsastavia ratsukoita, jotka kaikki hiljenivät kuin napista painamalla. Nostin hattuani ja samoin teki myös muut.

“Iltaa nuoriso!” Mark huudahti ja avasi kentän portin. “Aloitetaan portilla. Aluksi sieltä sinä nuorimies quarterisi kanssa.” Mark viittasi tallin uuteen tulokkaaseen, Kansasiin.

Kansas Bond oli todellinen mysteerimies. Olimme Harperin kanssa suhtautuneet mieheen varauksella ja Harper oli sanonut tonkivansa jokaisen yksityiskohdan hänestä. Kukaan täysjärkinen ei kantaisi viskipulloa takkinsa sisällä - ja ratsastaessaan kulauttelisi siitä vähän väliä.

“Kelsey!” Mark huikkasi. “Katsos Sheylaa. Se on kuin rautakanki talvipakkasilla. Sen pitäisi mennä rennosti kaula pitkänä, ei jäykkänä pää ylhäällä.”

“Se nyt on vain tälläinen kuumakalle,” tokaisin hampaat irvessä, kun tamma asteli topakasti edestakaisin yrittäessään karata Yumin hevosen, Boen luokse.

“Niinkö luulet? Katsotaas satula ja kuolaimet,” Mark totesi ja käskytti mua hyppäämään alas selästä. Tein työtä käskettyä ja laskeuduin alas Sheylan selästä. Tamman lihakset väreilivät odottavasti, vaikka se tiesikin ettei liikkeelle oltu vielä lähdössä.

Hetken päästä Sheyla kulki hieman rennompana, ja Mark käski ottaa pari laukkakierrosta.
“Jaahuu Sheyla!” kiljaisin niin, että lähi puissa olevat linnut lähti raakkuen pois. Sheyla laukkasi pitkin askelin ympäri kenttää kaikki aistit valppaina.

“En tiedä että kumpi tuosta nauttii enemmän, Kelsey vai Sheyla,” Yumi nauroi. Boe oli hermostua, mutta onneksi Yumi sai ruunan hallintaansa.

Ohjasin Sheylan portille, jossa tamma oli lähteä eri suuntaan kuin oli tarkoitus. Käskytin tammaa vahvasti vasemmalle, jossa portti oli.
“Sheyla! Älä ala jooko pelleilemään? Sä osaat tän,” murahdin kun tamma teki näyttävän serpentiinin portin edessä ja oli kolhaista portin kumoon.

“Sheylan jalka käy puomien ulkopuolella,” Mark huomautti. “Irroita sun jalka. Älä tee mitään, ajattele vain liikettä sivulle,” Mark ohjeisti näyttäen maastakäsin, kuinka saisin pienessä tilassa ilman vahvempia apuja tamman ojentoon. Pitkän ja tuskallisen taistelun jälkeen sain suljettua portin niin, että Sheyla oli täydellisesti pitkässä muodossa, korviaan hetkauttamatta.

“Näyttäkääs teidän sidepasseja,” Mark myhäili, kun kaikki olivat saaneet portin suljettua kunnialla.

Sain Sheylan askeltamaan täysin suoria askeleita sivulle - Markin mukaan niitä olisi voinut mitata viivoittimella - ja jonka jälkeen Mayers ohjeisti meille myös suorat peruutukset.

“Juuri noin, katsos kuinka se malttaa kun näytettiin että ei ole kiire mihinkään?”
Sheyla peruutti askel kerrallaan taaksepäin, täysin suoraan alun kiemurtelemisen jälkeen. Nyt vasta tajusin, kuinka kuumakalle hevoseni saattoi muille olla. Markin tilassa olisin repinyt pelihousuni aikoja sitten.

Kolahtaen Sheyla asetti etujalkansa natisevalle sillalle, joka oli edessämme. Tamma on varmajalkainen eikä se säiky onnekseni siltoja tai niistä lähteviä asioita - tokikin kaikki pärisevä ja suriseva asia on tamman heikkous. Niitä ei onneksi tapaa kovin usein.

“Pysäytä se sillan keskelle!” Markin käsky kajahti ilmassa. Syvensin istuntaani ja Sheyla pysähtyi hieman närkästyen sillalle.
“Painopiste keskellä!”

Sheyla siirteli jalkojaan mittaillen matkaa alas. “Rauhassa…” mutisin, kun annoin tamman vihdoin jatkaa matkaa sillan loppuun.

Taputtelin Sheylaa loppulaukoissa, jotka se laukkasi oikein antaumuksella. Olihan moinen valmennus nyt rankka hevoselle, joka nautti enemmän menosta ja meiningistä kuin pikkutarkasta pitsin nypläämisestä.

4: Meeting The Boss

(Eli eka valmennus ITSE MARK MYERSIN OPISSA FFS)

Vatsanpohjassa leijaili perhosia, kun varustin Ronyaa tallissa. Tänään oli vihdoin se päivä, jota olin odottanut jo viikkojen ajan - ensimmäinen valmennuskerta Mark Myersin opissa. Tunsin ylpeyttä ja jännitystä, kun katselin Ronyaa, joka seisoi aloillaan täydessä varustuksessa ja katseli mua kilteillä silmillään. Se ei varmaan itsekään tajunnut, miten iso juttu tämä oli, tai millaisen legendan eteen me pian askeltaisimme.

Harper ja Spike seurasivat meidän perässämme kentälle, jonne oli ehtinyt jo Yumi Boen kanssa, sekä tallin uusi kasvo, erikoinen Kansas tummanpuhuvan quarterruunansa kanssa. Katselin hetken kissankorvapipoisen tyypin lämmittelyä ja huomasin muidenkin tekevän samoin – Kansas oli eittämättä varsin... mielenkiintoinen ilmestys meidän muiden joukossamme.

Vilkuilin salaa rannekelloa. Odotus tuntui sietämättömältä, mutta yritin pitää hermoni kurissa ja vatsanpohjassa vellovan jännityksen aisoissa. Pian Kelsey ja Sheyla saapuivat puolihölkkää paikalle – jos Mark ei olisi ollut myöhässä itsekin, olisin saattanut jopa avoimesti paheksua tällaista myöhästelyä. Tämä ei ollut minkään puoskarin valkka - tämä oli Mark Myersin valmennus, come on!

Lopulta itse päätähti saapui paikalle. Hädin tuskin pystyin peittelemään avoimen innostukseni, kun katselin miten roteva, harteikas mies saapasteli buutseihin ja stetsoniin sonnustautuneena kentälle ja esittäytyi. Markista välittyi heti maanläheinen ja ystävällinen vaikutelma, ja mies totesi että voisimmekin saman tien käydä asiaan, olimmehan jo lämmittelyt hoitaneet.

Portti, joka oli ensimmäisenä vuorossa, oli itselleni tuttu juttu, olinhan lukemattomat kerrat availlut ja sulkenut niitä siitä asti, kun aloin kulkemaan isän ja Clyden mukana auttamassa tilan töissä. Se antoi mulle itsevarmuutta, jota kuitenkin jarrutti Markin läsnäolosta aiheutuva jännitys. Ronyankin kanssa olimme onneksi ennättäneet portteja availemaan ja koska allani olevalla viilipytyllä ei ollut hajuakaan Mark Myersin verrattomuudesta, se suoritti harjoitukset tyynellä rutiinilla.

“Sehän näyttää menevän oikein hienosti”, Mark totesi ja katsahti sitten muhun stetsoninsa lierin alta. “Ratsastajakin voisi vielä rentoutua hieman - tämä kun tuntuu olevan teille jo ihan peruskauraa.”

Onneksi Markin kasvoilla oli lempeän ymmärtävä hymy ja silmissä pilkahteli kun vilkaisin mieheen, sillä tunsin jo melkein punan kohoavan kasvoilleni.

Sidepasseja me ei oltu vielä hiottu hirveämmin Ronyan kanssa, ja siksikin seuraava tehtävä jälleen hieman hermostutti. Ronyan askellus ei ollut suoraa kuten olisi pitänyt, ja purin jo huultani, mutta Markilla oli hyvä ja rauhoittava ote, ja miehen opastuksessa sain omaa mieltäni tasattua jonka jälkeen sain annettua Ronyalle tilaa suorittaa. Ensimmäisen puhtaan sidepassin jälkeen hölkätessämme ympyrällä olin haljeta ylpeydestä - oli pakko myöntää, että tässäkin suhteessa ratsu taisi olla ratsastajaansa fiksumpi.

Ja kun Mark vielä kehaisi Ronyalla olevan hyvä jog – noh, sanotaanko, että se jos joku oli hunajaa korville!

Siltaharjoitusten aikaan olin jo päässyt yli alun jännityksestä, ja tekeminen alkoi tuntua luontevammalta ja rennommalta jo omastakin mielestäni. Mark näytti oikein tyytyväiseltä katsoessaan meidän ylityksiämme, ja virnistin ohi ratsastavalle Yumille, kun laskeuduimme viimeisen kerran ja saimme Markilta hyväksyvän peukun.

Oli ollut hienoa nähdä myös Yumi valmennuksessa. Harperin ja Kelseyn tiesin menevän myös länkkätyylillä, mutta olin jotenkin kuvitellut Yumin ainoastaan hiomaan enkkujuttuja. Niin ne vaan kuitenkin porskuttivat meidän muiden joukossa, mikä oli mun mielestä oikeasti tosi siistiä ja ihailtavaa.

Ihailtavinta oli kuitenkin Markin ammattitaito, ja miten mies osasi tuoda valmennettavistaan parhaat puolet esiin olematta kuitenkaan millään tasolla painostava. Olin omien tehtävien välissä ehtinyt tarkkailemaan muiden suorituksia, ja viimeisten sillansuorittajienkin aikaan olin niin keskittynyt miehen ja muiden ratsukoiden tarkkailuun, että hädin tuskin olin huomata Harperia, joka pelmahti Spiken kanssa meidän rinnallemme.

Tytön vaaleat hiukset olivat löysillä leteillä stetsonin alla, ja sen olemus toi mieleen hassulla tavalla jotain etäisesti Ingallsin Lauraa muistuttavaa, vaikka sen piikittely aiheuttikin mussa vain silmien pyörittelyä.

Lellikki muka. Mä nyt vain osasin suhtautua tähän asiaankuuluvalla vakavuudella! Ei kukaan nyt joka päivä tahansa päässyt sentään elävän LEGENDAN oppiin!

Ronya alkoi selvästi olla jo väsähtänyt, kun lopettelimme ja kuuntelimme vielä Markin viimeiset kommentit valmennuksesta. Omakin oloni oli kumman voipunut, mutta kaiken kaikkiaan asiasta jäi pelkästään positiivinen fiilis. Olin yrittänyt kirjaimellisesti tallentaa ihan kaiken Markin sanoman alusta loppuun päähäni, ja olin varma, että tätä menoa musta ja Ronyasta tulisi vielä voittamaton kaksikko.

Mutta siihen oli vielä tietysti matkaa.

Ranch trail valmennus May 20th 2023

Ranch trail valmennus May 20th 2023 52929217440_69ee617243_z

Boe ja Yumi loppulaukoissa ennen kuin hevonen innostui liiaksiin pitkistä ohjista.

Ranch trail valmennus May 20th 2023 52931476259_ace44b9986_z

Cooperille ja Ronyalle portti ei ollut ongelma eikä mikään!

Ranch trail valmennus May 20th 2023

Ranch trail valmennus May 20th 2023

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023

Meeting The Boss

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023

Vs: Ranch trail valmennus May 20th 2023