Harper's Sweet 16 At Fun Fair

Nostin turvapuomin virkaa toimittavaa tankoa ylöspäin vähän epäröivästi. Hämmästytti aina että tällänen kapistus muka riitti varmistaan että kyytiläinen ei lentäny kuin leppäkeihäs. Katselin ympärillä kyytiin kiipeävää väkeä kuin varmistaakseni että operoin yksinkertaista laitetta oikein. No, ainakaan tämä ei näyttänyt nousevan pirun korkealle kohti taivasta pyörimään, mitä vastaavanlainen vimpain Tykkimäellä.

"Yes, good boy, that is how you get yourself on this carousel", Kansas tokaisi kuin lepertelisi koiralle joka oli osannut antaa tassua.
Kurtistin mun kulmia, ennen kuin könysin oman tuolini kyytiin. "This is not Rocket Science, I know how to get on a chair."
"That is very fine of you, what an smart boy you are", toinen lisäsi peukalo pystyssä ja virne pipon kissankorvissa asti.
"Kansas, really?" Yumi huikkasi, katsoen olkansa yli pipopäähän.
Laitteen lähtiessä hitaasti liikkeelle, Brandy kääntyi ympäri omalla paikallaan. "Michael, just try not to get too sick on this ride!" Tyttö hihkaisi kiusoittelevaan sävyyn.
"I think I'll be just fine. That first.. thing, was bit too much. Like sitting in blender!" heitin takaisin.

Ketjukarusellin pyörityksen jälkeen pieni porukkamme kokoontui yhteen hattaraa ja popcornia myyvän kioskin eteen. Menin Brandyn ja Kansasin kanssa jonottamaan viilenevän illan viimeisiä sokeriövereitä. Harper seisoskeli Cooperin vierustalla ja kikatti jotain pojan sanomisille. Heidän vierellään seisoskeleva Mikael katseli kaksikon suuntaan hieman vaivaantuneen näköisesti.

”Hei Mikael, eiks sulle maistu hattara?” kysäisin suomipojalta haukattuani ensimmäisen sotkuisen haukkuni vaaleanpunaisesta hattarasta.
”Ton pyörityksen jälkeen ajatuskin hattarasta kuvottaa”, Mikael vaikeroi ja piteli vatsaansa.
”Jäät paljosta paitsi! Maistuu…. hattaralle”, oman hattaransa puoliksi jo hotkaissut Kansas tokaisi ja läimäytti nuorempaa poikaa selkään leikkisästi.

Harper katsahti puhelimestaan kelloa ja mutristi kulmansa.

”Taitaa olla aika lähteä kotiin pikkuhiljaa”, tyttö tokaisi hieman pettyneen kuuloisena.
”Kai me nyt vielä hevoskarusellissa ehditään käydä? Ois niin hyvä, eiks niin?” Kansas hypähti Cooperin ja Mikaelin väliin ja asetti kätensä poikien harteille, melkein lyöden puolikkaalla hattarallaan Mikaelia päähän.

”Mä taidan jättää välistä”, Mikael aloitti ja asetti kätensä vatsansa päälle. ”Mutta mä voin pitää huolta tästä sun hattarasta, jos meet Cooperin kanssa.”



En tiedä miten ihmeessä Cooper suostui siihen karuselliin menemään, mutta siellä se pian jo kökötti Kansasin vieressä yllättävän… mieluisa ilme naamallaan.



Karusellihurjistelun jälkeen oli meidän aika lähteä kotia kohti. Valuimme porukalla hidasta vauhtia kohti parkkipaikkaa höpötellen arkipäiväisistä asioista. Harperin autolle saavuttuamme mun mieleen muistui repun pohjalla lojunut lahjaksi ostettu auringonkukkakuosinen kangaskassi sisältöineen. Pengoin kassin laukkuni pohjalta ja ojensin sen Harperille.

”Melkein unohdin, hyvää syntymäpäivää Harper! Ei se mikään ihmeellinen lahja ole, mutta toivottavasti edes vähän mieluisa.”
Harper kurkisti kassin sisälle ja hymyili leveästi, hyökäten sitten mun kaulaan halauksen muodossa.

”Se on ihana lahja, kiitos!”
”Ne porkkanat oli sitten Spikelle. Tai voithan sä ne itsekin syödä, jos haluat.”
”Mmm, porkkanaa ja Dr. Pepperiä, mun lemppari yhdistelmä.”

Lahjat annettuamme olikin jo aika palata takaisin koteihimme.

Niin tosiaan, äiti oli mennyt sinne yötöihin eikä mulla ollut vieläkään korttia saatika autoa…

”Kansaaaaas, pääseekö kyydillä?”

Kansas ja Cooper hevoskarusellissa kuten kuvasta näkee, Cooper was having the time of his life

(en jaksanu säätää leveyden ja korkeuden kanssa, pahoittelen)