Barbien kirja

Hello new world!

Äidin työkaveri ajoi trailerin Twin Falls Farmin pihaan melko hiljaiseen aikaan. Alkoi olla jo hämärää ja parkkipaikalla oli enää muutama auto jäljellä. En to be honest halunnut törmätä heti ensimmäisenä iltana johonkin uuteen pirteään kasvoon, joka yrittäisi kovasti jutella minulle, joten hain Barbien vähin äänin trailerista ja vein sen tarhaan. Tamma ansaitsi liikkua pitkän matkan jälkeen.

Olin nostanut kaikki kamppeeni parkkipaikalle, joten kiitin kuskia, joka lähti pian sen jälkeen lätkimään. Sitten yritin epätoivoisesti kanniskella kaikkia kamppeitani kohti tallia. Matkalla törmäsin johonkin mattimyöhäläiseen tallilla. Tavarat melkein tipahtivat sylistäni, enkä halunnut jäädä rupattelemaan, joten huudahdin vain: "Sorry!" Ja kipitin äkkiä pois paikalta.

Tapaturman jälkeen asettelin Barbien tavaroita sen karsinalle ja kaappiin. Mietin välillä kehenköhän olin törmännyt, en tavaroideni seasta nähnyt juurikaan tuntomerkkejä...

Syksyllä tapahtui kaikenlaista, en vain muistanut silloin kirjoittaa. Ehdin jo tutustua muutamaan mielenkiintoiseen tyyppiinkin. Barbie on vähän kasvanut ja sillä viitsii jo ratsastaa vähän useamminkin.
Lokakuussa osallistuin Corn Mazeenkin tamman kanssa ja sepäs vasta mielenkiintoinen oli. Jossain kohtaa pelkäsin jo eksyväni, mutten eksynyt, toisin kuin Kansas. Jouduin myös vastaamaan johonkin ikävään haastatteluun. Antakaa mun olla. Muistan myös joutuneeni syksymmällä keskelle jotain ikävää kähinää parin tuttuni välillä. Mitään ei sinänsä tapahtunut, mutta maastoilupäivämme tunnelma oli varsin.... Intensiivinen.

Marraskuu alkoi melko tavallisesti ja tulipas sitä käytyä koluamassa lähimaastoja Barbien kanssa ihan vain kahdestaankin. Loppukuusta onnistuin sitten repäisemään itselleni sellaisen taudin, että olin loppupelissä yhteensä noin 3 viikkoa kipeänä (muutama välipäivä oli melko tervettä, typeränä sitten lähdin pakkasella tallille ja tulin uudelleen kipeäksi) ja jouduin pyytämään ainakin Ethania ja välillä myös Yevaa liikuttelemaan Barbieta edes nopeasti eikä välttämättä edes joka päivä. Loppu joulukuusta ja uuden vuoden tienoilla sain vakuutettua äidinkin hoitamaan Barbieta parin tutustumiskerran jälkeen, koska lähdin itse kahden ja puolen viikon reppureissulle Wyomingiin. Nettihän siellä ei toiminut (vaikka olisi toiminutkin niin en jaksanut seurata someja) ja auta armias kun viime viikolla palasin sivistyksen pariin ja viestiketjut olivat täynnä. En jaksanut lukea kaikkea, olen aivan pihalla. Sanoin vain olleeni koomassa. Äitini oli ainut, joka tiesi mihin olin mennyt ja kuinka pitkäksi aikaa.



Paluu arkeen

"So how it has been in.. here..?" Tokaisin vaisusti Judelle, jonka kanssa olin vähän viestitellyt paluuni jälkeen. Tallilla oli aivan erilainen tunnelma kuin syksyllä. Olin kuullut jo joulukuussa kuiskutteluja Bettysta, enkä oikein tiennyt millainen tyyppi tuo oli. Ainakin se katsoi aina Barbieta nenän vartta pitkin, kun käveli tamman ohi. Ei Barbie mikään hieno tai suuri ollut, mutta rakas minulle. Ihme tyyppi. Mökkitallikin oli tullut loistoonsa ja päässyt ilmeisesti monenlaiseenkin käyttöön. Rupattelimme hetken Juden kanssa ja päätimme lähteä maastoon.

"Have you heard already?" Jude kysyi, kun olimme päässeet tallipihasta pidemmälle. "What?" Kysyin, en ollut ilmeisesti perillä mistään tuoreimmista tallin tapahtumista. Jude näytti siltä, ettei tiennyt mistä aloittaa, mutta alkoi kertomaan sen minkä tiesi. "WHAT Blue is dead???" Oli ensimmäinen reaktioni, kun tuo lopetti puhumisen. Kaikki muu meinasi mennä yli hilseen, toisaalta nyt tallin tunnelma tuntui loogiselta. Äitikin oli palatessani ihmetellyt, että mihin ihmeen paikkaan olin asettautunut, yleensähän täällä oli aika rauhallista. Mitä nyt nuoriso riehui silloin tällöin.

Tallustin salakavalasti talliin ja Barbien iloinen hörähdys lämmitti mieltä ja sydäntä. Menin hetkeksi sen karsinaan rapsuttelemaan pirtsakkaa tammaa painaen pääni sen lämmintä kaulaa vasten haudaten kasvoni sen harjaan. Se vain oli hengittäen rauhallisesti.

Päätin lähteä hakemaan harjoja ja varusteita valmistautuen pieneen ratsastussessioon. Sitten se outo olo alkoi hipsiä taas ylleni. Päätin pudistella sen pois, mutta jokin oli muuttunut minussa. Törmäsin tuttuihin iloisiin kasvoihin käytävällä ja muualla tallissa, mutten voinut vastata moikkailuihin kuin pienellä suupielen ylöspäin nykäyksellä ja pään nyökkäyksellä. Halusin äkkiä pois täältä, pois pois pois!

Barbiekin kavahti tunnetilaani kun palasin takaisin karsinaan. Pahoittelin sitä tammalle, mutta kyllä se tiesi etten voinut sille mitään. Kai... Hengiteltiin siinä hetki ja sitten harjailin ja varustin tamman kiireisesti.. sori siitä Barbie.

Vedin kypärän syvälle päähän ja talutin varustetun tammani ulos, oli pakko päästä jonnekin. Kipusin selkään ja ohjasin Barbien pois tallialueelta, kohti maastoja.

Olin taas syvällä siinä olossa, halusin vain eristäytyä kaikista ja kaikesta. Mutten halunnut, Barbie oli minulle tärkeä.. Ja niin oli uudet tallikaveritkin.. Halusin eristäytyä mutten halunnut. Tunnekuohu tuntui uuvuttavalta. En muistanut edes ohjata Barbieta kunnolla, joten nyt se ohjasi minua ties minne. Se oli ottanut ohjat ja sillä oli suunnitelma. Katselin maisemia, ne olivat kyllä jonkin verran tuttuja.

Barbie kiipesi tarmokkaasti mäkeä ylös. Sitten se kääntyi eräänlaiselle tasanteelle ja pysähtyi hengähtäen syvään. Maisemat olivat kauniit. Hengähdin itsekin syvään. En ymmärtänyt miksi minun piti aina päästää ne ihmiset valtaan mielessäni, jotka aiheuttivat minulle aina näin kamalan olon. Täällä oli selkeästi myös hyviä tyyppejä ja minun pitäisi varmaan olla itselleni armollisempi. Ja ehkä koittaa verkostoitua vielä enemmän tallilaisten kanssa.. Kääks. Huonommuuden tunne kutkutteli edelleen lievästi mielen perukoilla, mutta enköhän selviäisi. Eikö?

Barbie hörähti. Se oli ollut kanssani koko tämän matkan ja nyt se halusi takaisin kotiin. Tein vielä viimeisen vilkaisun maisemaan ja koitin painaa sen tarkasti mieleeni, koska se oli kaunis. Sitten ohjasin Barbien ympäri ja annoin sen kuljettaa meidät takaisin tallille.