Cashin kirja

25.05.2023

“...We have seen a surge in recent weeks of robberies. A string of robberies has Sacramento-area communities on edge. Some residents, not comfortable speaking on camera, but worried, as police have a tight rope to balance.

‘...We don’t want to stop people from doing what they love doing. If you love shopping or you love going to the park, we don’t want to stop anybody from doing that…’”
(https://www.cbsnews.com/sacramento/news/always-maintain-awareness-string-of-robberies-has-sacramento-area-communities-on-edge/)


Kello oli kymmenen yli seitsemän istuessani Bert’s Café:n perimmässä loossissa. CBS:n paikalliset aamu-uutiset raikasivat särisevästä retroradiosta jostain kuppilan keittiön syövereistä, jossa kellonaikaan nähden kummallisen pirteä mies paistoi kananmunia vihellellen.

Tilaa puljussa olisi kyllä riittänyt, sillä tähän aikaan paikalle ei ollut mun lisäkseni eksynyt kuin vanhemman näköinen herrasmies kävelykeppinsä kera.
Loossi oli kuitenkin lähimpänä keittiötä, joka tarkoitti parempaa kuuloyhteyttä rätisevään radioon.

Perhanan teinit, ajattelin nostaessani kahvikuppia huulilleni. Poliisin mukaan Pohjois-Kaliforniassa lisääntyneet rikokset johtuivat nuorisosta. Sehän ei mua muutenkaan yllättäisi, mutta tähän aikaan vuodesta vielä vähmmän. Niiden ahterit olivat koko pitkän lukuvuoden kypsyneet koulunpenkeillä, ja nyt uunituoreina kesälomalaisina niiden näppejä täytyi jo aivan poltella tarve päästä vähän törttöilemään.

Ilmeisesti olivat ryöstäneet 54-vuotiaan naisenkin kirkkaalla päivänvalolla. What a bunch of fools.

Nousussa oleva rikollisuus oli alkanut vetää huomiota erityisesti osavaltion pääkaupunkiin, ja poliisivalvontaa oltiin tehostettu metropolin alueella. Alueen rikoksista uutisoitiin ahkerasti jopa kansallisissa uutisissa.

“Hullua, eikö?”, ääni kysyi, keskeyttäen mun juoksevat ajatukseni.

Laskin toisessa kädessäni lepäävää sanomalehteä, ja katsahdin baaritiskin ääressä istuvaa ukkoa stetsonini lipan alta. Mies katsoi mua odottavasti. Ilmeisesti se oli kyllästynyt yksipuoliseen keskusteluunsa paikan tarjoilijattaren kanssa, ja päättänyt siirtyä seuraavaan uhriin.

“Mä en vaan millään hiffaa miten tollanen edes lentäis tänäpäivänä”, se jatkoi. Kohotin sille kulmiani.

“Was you not listening? They was talkin’ about that bigass robbery from the capitol. Said that they now think that the bastards went through the damn roof and everything”, mies selittää. Vastasin sille jotain piittaamattomasti, mun ääni muistuttaen enemmän murahdusta kuin puhetta.

“If ya ask me, the whole thing is suspicious as hell. I mean, come on - ain’t no way. With the size of equipment they must’ve had to pull that off? Ain’t no way ain’t nobody seen that. I ain’t buyin’ it", se totesi.

Mä olin rättipoikki kuluneesta viikosta, eikä mun huumori riittänyt jäädä viihdyttämään miehen aamua. Mä olin ollut tien päällä jo reilut puolitoista tuntia, ja vaikka mä olin kirinyt matkassa moottoriteiden ollessa hiljaisia tähän aikaan torstaiaamuna, mulla oli edessä vielä yli viisisataa mailia. Trailerin kanssa se tietäisi vähintään yhdeksää ajotuntia, huomioimatta pysähdyksiä. It was going to be a long day.

Käännyin katsomaan miestä, väläyttäen sille hymyn. “Well, mister”, hörppäsin kahvikuppini tyhjäksi, nousten seisomaan. “I’m afraid that’s how they’re selling it.”

Mun bootsit hakkasivat tasaista tahtia kahvilan lattiaan suunnatessani tiskille. Tarjoilijatar oli nostanut katseensa paperitöistään, ja virnistin sen punertaville poskille. “Hei, ei sun olisi tarvinnut-”, se aloitti laskiessani tyhjän kahvikuppini tiskille.
“Eihän tästä nyt ollut vaivaa. Kiitos, oli aika erinomaista”, sanoin nojatessani kyynärpääni pöydänreunaan. “Kuules, mulla odottaisi tuola ulkona toinenkin janoinen herrasmies. Mahtaisko täälä jossain saada täyttää sangollista vettä?”
Tarjoilijan huulet kaartuivat hymyyn ja se lupasi täyttää sangon puolestani.


Noin viiden minuutin kuluttua se ojensi mulle takaisin sisälle tuomani sangon - nyt piripintaan täytettynä.

“Tässä… Uhm, mä aattelin, että se saattais tykätä myös pienestä herkkupalasta”, tarjoilija sanoi ujosti. Mun suupieltäni nyki vastaanottaessani naisen ojentamia sokeripaloja.
“Why, thank you… I’m sure my boy will appreciate these.”
Iskin sille silmääni, ja kaivoin taskustani setelin. “Here, for your trouble.”


Autolla mua odotti trailerista pihalle tapittava mustangi - mä olin jättänyt sille sen pikkuoven auki paremman ilmanvaihdon vuoksi. “Hey, boy… look at what the nice lady had for you,” sanoin, tarjoten sokerinpalat Cashille. Poika hamusi herkkuja jo kaukaa ylähuuli pitkällään. Rapsutin sitä korvan takaa samalla kun se nuoli kättäni. “Hieno poika…”, naurahdin huvittuneena.

Cashille maistui vesi - olihan se jo melkein syönytkin heinäverkkonsa tyhjäksi. Taputin sitä vielä viimeisen kerran, ennen kuin suljin trailerin oven. Pitäisin ensimmäisen kävelytystauon ruunalle jossain Nevadan puolella.

Hyppäsin Range Roverini kyytiin, kurkottaen takapenkille heittämääni Cheetos-pussia. Pussi oli paisunut ihan kovaksi - selkeä merkki siitä, että oltiin tultu korkealle merenpinnasta ja ilmanpaine oli pienentynyt.

Matka jatkui.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

...Let me please introduce myself
I'm a man of wealth and taste
And I laid traps for troubadours
Who get killed before they reached Bombay


Pleased to meet you
Hope you guessed my name, oh yeah
But what's puzzling you
Is the nature of my game

Pleased to meet you
Hope you guessed my name…

The Rolling Stonesin ‘Sympathy For The Devil’ raikasi mun nappikuulokkeista, ja puhalsin savua katsellessani ympärilleni. Twin Falls Farm. Well, I’ll be damned.

Kello oli ollut jo lähemmäs kuutta illalla, kun olimme viimein kurvanneet farmin pihaan. Meitä vastassa oli ollut hajanainen kasa kiireisiä teinejä, jotka olivat huudelleet toisilleen jotain jostain joenrannasta ja whiteclawsta. Certainly weren't home anymore, me and my boy - joka nyt nukkui pitkän päivänsä päätteeksi uudessa karsinassaan.

Tumppasin mun tupakan, ja suuntasin kohti parkkipaikkaa. Mun oletettua olevani ainoa paikallaolija Marionin lisäksi, hätkähdin tarhoiltapäin kantautuvaan naisääneen. Siellä, lentohaalariin pukeutunut brunette torui punaisen sävyistä tammaansa, joka oli juuri iskemässä hampaitaan toverinsa riimuun. Virne kasvoi huulilleni. Mielessäni ei ollut epäilystäkään naisen identiteetistä.

Hyppäsin autooni, ja kurvasin tallipihasta nimi palavana mielessäni.


Jude Young.