Louisan kirja

Fashion statements accompanied by a warm welcome

Sillä välin kun Jude oli parkkeerannut autonsa, noussut autostaan, kaivanut takapenkiltä satunnaisen hupparin suojaamaan päälle jäänyttä lentohaalaria ja tepastellut sitten Louisan luo satulahuoneen kautta, oli talli ollut pääosin hiljainen ja tyhjä. Ehkä joku oli jossakin päin tiluksia, mutta kukaan ei tuolla matkalla ollut juurikaan osunut Juden silmään. Se sopi ihan hyvin. Jude tukahdutti uteliaisuutensa ajattelemalla, että oikeasti piti tälläisestä itsekseen tekemisestä. Sekään ei ollut täysin valhe, mutta rehellisesti Judea kiinnosti talli ja sen asukkaiden omistajat.

Kello oli viisitoista minuuttia vajaa yhdeksästä illalla. Aurinko paistoi vielä, joten Jude yritti suoriutua naruriimun kiinni solmimisesta ennätysaikaan. Ongelmaksi oli muodostunut se, ettei naisella ollut liian montaa muistikuvaa aamulla katsomastaa youtube-tutoriaalista. Lisäksi Louisa häsläsi - se nysväsi huulillaan hupparia. Ainakaan sen päälle heittäminen ei ollut sitten turhaa.  

---

“Louisa !” Jude parahti, kun tamma sai kankaasta kiinni hampaillaan. Toki se päästi irti heti kun huomasi reaktion, mutta näytti varsin ylpeältä. Jude pähkäili edelleen kiinnitystä. Riimu oli varsin muodikas tamman päässä, vihreä kun puki punaruunikkoa oikein somasti. Riimun ostaminen kadutti silti. Louisan hampaat löytyivät taas violetista hupparista.
“Sinä, Louisa, olet aivan uskomattoman typerä.” Young julisti ja samalla totesi solmun nyt hyväksi. Se muistutti ainakin sitä, jonka muisti nähneensä videossa. Tamma päästi sellaisen tuhahduksen, että sen oli täytynyt ymmärtää sanat. Nyt se kuitenkin pällisteli raollaan olevasta karsinan ovesta ulos niinkuin se olisi nähnyt aaveen. Se sai Judenkin kääntymään ja katsahtamaan käytävälle tarkemmin. Jude kuvitteli tammansa kuulleen jonkun palaavan talliin, sillä ainakin vielä tullessa joku hyöri kentällä hevosineen. Ratsukkoa ei kuitenkaan näkynyt, vain pipolla varustettu nuori mies.

“Excuse you?” Jude töksäytti ja tapitti nyt vakavoituneena nuorta miestä käytävän puolella. Kissapipo järkytti Louisaa. Tamma puhalteli ilmaa sieraimistaan kuin mikäkin lohikäärme, eikä toipunut edes räpsäyttämään silmiään ennenkuin Jude taputti sen kaulaa. Vieras oli ilmestynyt kuin tyhjästä, jonkin sortin tallikissan tapaan. Nyt tuo oli siirtynyt aivan karsinan tuntumaan pienen virneen kera.

“En tiennyt, että meillä on täällä nykyään lohikäärmeitäkin.” Miesoletettu jatkoi, ikäänkuin sivuten täysin Juden tökeryyden. Se hämmensi ehkä hieman, mutta pakotti Judenkin asennoitumaan hieman uudella tavalla. Pussycat pipo suorastaan huusi verbaalista mainintaa, mutta Youngilla ei ollut varaa kommentoida lentohaalareineen ja huppareineen.

“ Mistä te tänne olette eksyneet? Jostakin teemajuhlista?” Vieras jatkoi ennekuin Jude edes keksi mitä vastata. Pienellä viiveellä Jude tajusi tosiaan näyttävänsä varmasti hieman naurettavammalta kuin olettikaan.

“Liverpool.” Jude vastasi nopeasti, jottei jäisi taas aivan sanattomaksi.
“Niin, ja siis, töistä. Tulin suoraan töistä tänne.” Nainen jatkoi, saaden jonkin sortin otteen taas siitä, kuinka ihmisten kanssa kommunikoitiin.
“Jude Young. Ja Louisa.” Brunette jatkoi, viittoen tammansa nimen kohdalla hieman epämääräisesti kohti hevosta, niinkuin ei olisi jo valmiiksi selvää kumpi oli Louisa ja kumpi Jude.

Nainen kiskaisi kasvoilleen nopean hymyn ja hengähti syvään. Vieras esittäytyi Kansas Bondiksi. Nimi kuulosti erittäin amerikkalaiselta. Jopa osin naurettavalla tavalla. Juden ei auttanut kuin naurahtaa pienesti ja nyökytellä perään.

“Hauska tavata, Mr. Bond. Meidän pitää kuitenkin nyt jatkaa..palataan asiaan myöhemmin.” Nainen totesi ja avasi karsinan oven nyt kokonaa, suunnaten sitten ulos tamma vierellään.

---

Kävellessään rauhassa tallialuetta läpi säpsyvä punaruunikko narun toisessa päässä, Jude tajusi hymyilevänsä edelleen. Oli aivan uskomattoman typerää, kuinka paljon lyhyt ja hitusen sekavakin keskustelu oli piristänyt naista. Kireys oli tiessään ja olo kevyt. Sellainen, ettei huomenna tarvitsisi kipittää katse lattiassa talliin, vältellen katsekontaktia ja ihmisiä. Niin epätodellinen kuin Kansas Bond ensivaikutelmassaan olikin, piti Jude jo nyt tästä selkeän sosiaalisesta nuoresta miehestä. Louisakin näytti toipuneen järkytyksestään pipon osalta, sillä sen sijaan että se kulkisi kaulaansa kurotellen ja puskia tiiraillen, se oli laskenut päänsä mutustaakseen samalla kun Jude seisoi katse maisemissa. Ehkä tänne nyt sopeutuisi, kuitenkin. Oli vaikea vihata kaunista maisemaa tai mukavia ihmisiä. Jude olisi toden teolla halunnut vihata koko maata, mutta katkeroituminen tuntui jälkeenpäin vain lapselliselta.

Jude jatkoi lyhyen kävelykierroksensa Louisan kanssa loppuun ja palautti sen karsinaansa. Vasta tallissa Jude tajusi Louisan käyttäytyneen. Oikeasti käyttäytyneen, tamma nimittäin oli pysytellyt kohteliaasti vierellä koko matkan.

Talliin palatessa Kansas oli tiessään, kenties jonkun toisen riesana. Jude hymähti ajatukselleen. Kansas oli ollut oikeasti mukava. Loput pakolliset ja vähemmän pakolliset (mm. Louisan lelliminen herkuilla) tallihommat hoidettuaan Jude otti vähin äänin suunnakseen kodin. Ennen auton luokse ehtimistä Jude törmäsi kuitenkin vielä Marioniin, jonka kanssa oli aikaisemminkin vaihtanut muutaman sanan. Tälläkertaa nainen kuitenkin hoiti vain hyvästelyt ja hyvien öiden aikaiset toivotukset tallinomistajan kanssa, ennenkuin oikeasti liukesi paikalta kotiin. Radio soi koko automatkan, eikä sieltä kuuluva geneerinen pop musiikkikaan ollut tarpeeksi latistamaan Juden tunnelmaa.

// Näistä tänne eksyvistä saduista tulee varmaan puolivahingossa myös enemmän tai vähemmän Juden päiväkirja merkintöjä, mutta näillä mennään x)

Jälleen kerran Jude oli jäljessä omasta aikataulustaan. Sille oli tälläkin kertaa monta syytä, mutta Louisan nimi sai kärkipaikan siitä listasta.
Lähtökohtaisesti elämä punaisen rahtialuksen kanssa oli alkanut sujumaan, enemmän tai vähemmän. Kuitenkin juuri tänään Louisa oli sitä mieltä, että kaikki on vaihtoehtoista eikä kenellekään ole varaa sanoa mitään. Etenkään siitä, tuliko tamma nyt haetuksi tarhasta vai jatkuisiko ulkona päivän paistattelu. Jude pääsi kokeilemaan kaikkea aina jahtaamisesta lahjomiseen, eikä varsinaisesti arvostanut tallin nurkalta tilannetta seuraavaa silmäparia. Toki nainen oli huomannut hahmon vasta silloin kun Louisa mutusti omenaa kämmeneltä, jolloinka tamma otti taas äkkilähdön tarhan toiseen päähän. Samalla tamma kiskaisi Juden nurin, naisen pidettyä kiinni riimusta. Homma alkoi alusta, mutta tällä kertaa Jude ei edes vilkaissut mieshahmoa päin, niinkuin olisi ollut hänen syynsä että Juden keskittyminen oli herpaantunut ja Louisa oli taas tarhan toisessa päädyssä.

Kymmenen minuuttia myöhemmin punainen tamma oli narunpäässä, jossa se tietenkin käyttäytyi niinkuin ei olisi juuri nyöryyttänyt omistajatartaan minuutti tolkulla. Joskus Jude ehti jo toivoa, että Louisa unohtaisi olla niin 'on-brand'. Tallissa hoitotoimenpiteet tuli tehdyksi pienessä kiireessä, mutta Jude pyrki parhaansa mukaan edes tervehtimään muut tallissa hääräävät.

Kentällä Louisan selkään päästyään Jude ehti alkukäyntien verran totutella turvaliiviinsä, jonka oli rehellisesti hankkinut vain tätä tuntia varten. Kuitenkin se päällään nainen oli varma ettei tämä suinkaan olisi ainoa käyttökerta. Liivi oli jykevää tekoa ja hieman kankea, mutta toi hieman extra turvaa joka ei varmasti olisi jatkossakaan pahitteeksi Louisan kanssa. Kentällä hääriessään Jude silmäili hieman muita, pitääkseen yllä muistikuvia siitä, ketä muut täällä olivatkaan. Kansas oli tunnistettava tapaus ja Mikael hevosineen toistaiseksi vielä vieraita Youngille. Kuitenkin erikoisen värinen tamma oli vaikea unohtaa. Niinkuin suurimman osan muista tuntilaisista, tiesi Jude Brandyn vain nimeltä ja hevonen naisen alla oli tunnistettavissa Jindyksi, joka tarhasi Louisan kanssa. Harperin ja Yumin nimet Jude muisti lähinnä siksi, että Harperin ratsu Spike oli myös hyvin joukosta erottuva ja Yumin soma englantilaisruuna muistutti naista lähinnä C-17 Globemaster sotilaskuljetuskoneesta. Oli vaikea sanoa miksi hevonen muistutti lentokonetta, mutta mielikuva kävi järkeen..

Jo alkuun tuli erittäin selväksi, ettei valmentaja ollut ainakaan tunnettu huumoristaan. Totisuus ja napakat, töykeänpuoleiset ohjeet toivat suorastaan mieleen työympäristön. Laahustava Louisa sai siis käsketysti napakasta pohkeesta eteen ja Jude irrotti pohkeensa jottei jäisi puristamaan tammaa. Alkuverryyttelyissä Louisa heräili pikkuhiljaa, mutta piti huolen ettei Jude suinkaan pääsisi liian helpolla.
Sen lisäksi että Louisasta oli vaikea pitää juuri nyt, Jude ei ollut varma pitikö valmentajastakaan. Nainen kuoppasi ruman ajatuksensa nopeasti ja palasi lapsellisen kiukutuksensa parista tekemään muutaman siirtymät Louisan kanssa. Laukkakin nousi, eikä ollut edes niin suuren työn takana. Dorothy siis tiesi mitä teki, ja Jude lupasi itselleen ottaa koppia kunnollisesta alkuverryyttelystä itsenäiseen tekemiseen.

Maastoesteradalle saavuttaessa Jude huomasi epävarmuuden takaraivossaan. Sellainen ei varsinaisesti ollut nyt toivottua, mutta onneksi lämmittelyesteet olivat pieniä ja Louisa ilmeisen taitava loikkari. Se oli hieman hassau huomata, mutta kaiketi sellainen selitti miksi Olive olikaan kisannut Louisaa nuorempana.
Hyvin sujuneet lämmittelyhypyt toivot lisää itsevarmuutta, mutta selkeästi liikaa. Esteisiin tutustumisen jälkeen tositilanteen tullen Jude nimittäin päästi laukan venymään, joka sai Louisan lähtemään hyppyyn kaukaa. Tilanteesta selvittiin säikähdyksellä eikä uusi liivi päässyt kokeiluun ainakaan heti, joka yllätti Juden enemmän kuin itse tilanne. Dorothyllä oli kuitenkin muutama lisäohje joiden pää pointtina oli keskittyminen. Niitä sitten kokeilessaan Jude huomasi keskittymisen tuottavan työn kanssa oikeasti tulosta, sillä laukka muovaantui ainakin maltillisemmaksi.



Juuri kun meno tuntui siltä, että tästä selvittäisiinkin ilman suurempia ongelmia, Louisa päätti ottaa vesilätäkköesteen henkilökohtaisesti. Onnekseen Jude oli keräillyt ohjat käsiinsä, eikä Louisa päässyt kahden jalan käännöksensä jälkeen poistumaan paikalta. Dorothyltä kuitenkin tuli kipakkaa tekstiä, eikä Juden auttanut kuin yrittää niide myötäillen. Kyllähän Jude tiesi ettei Louisa pitänyt sateesta taikka mudasta ja ainakin luuli pelkäävänsä vettä, mutta Jude ei ollut tajunnut tammansa unohtaneen englantia näin perinpohjaisesti. Vesilätäköstä ei menty muutamaa askelta enempää ja vaikka veteen osuneista askeleista Jude kehuikin suurta punaista, pyrähti se aina seuraavalle vaihteelle päästäkseen kauemmas vedestä. Se turhautti Judea, joka ei millään olisi halunnut kuunnella Dorothyn ohjeistusta, joka särähti korvaan kerta toisensa jälkeen enemmän nalkutukselta.

"I have tried everything at this point, she just won't go!" Jude parahti itse väliin, sillä ei yksinkertaisesti voinut pakottaa Louisaa ylittämään lätäkköä jos se teki edes ajatuksesta näin vaikeaa. Jude vilkaisi vielä Dorothyä pahoitellen, ennekuin patisti tammaansa vielä kerran. Jokin sai Dorothyn antamaan periksi, jolloin Jude huikkasi nopean kiitoksen.

Koko rataa mennessä tuntui ihan hyvältä, sillä Jude itse pyrki keskittymään siihen ettei tekisi liikaa ja pysyisi poissa Louisan tieltä hypyistä. Louisakin oli hereillä ja kuulolla, niin hyvin kuin se varmaankin osasi. Vesilätäkkökin voitiin ohittaa ihan ongelmitta..ja lätäkköepisodin jälkeen Louisaan hämmensi enemmän maahan muksahtanut Mikael kuin mikään muu. Sen tosin Jude antoi anteeksi, Mikael näyti äkkiseltään varsin karulta, kun nousi maasta.

Jude huokasi syvään ja puristi riimunnarua hitusen tiukemmin nyrkissään. Näky oli vähintään mielenkiintoinen.

“Louisa you leave that poor soul alone-” Nainen mäkätti, samalla kun jo avasi tarhan porttia ja puikahti itse sisään. Ruunikko tamma ei suinkaan ollut kiireessä, se mutusteli edelleen mustaruunikonkirjavan Cressidan harjaa kaikessa rauhassa. Kaikesta päätellen puoliverinen luuli olevansa vain kaverinsa rapsuteltavana.  

“Sä olet ole tosissas. Tuo ei voi olla hyväksi sulle itsellesikään...” Jude puhui tammalleen. Louisa katsahti viimein edes päin, niin tavattoman viaton ilme naamallaan. Samantien se rupesi parhaansa mukaan tiputtelemaan ja ilmeilemaan mustavalkeita jouhia suustaan, niin kuin ne ei eivät juuri äsken olleet sitä suurinta herkkua. Päätään puistellen Jude otti Louisan narunpäähän, pohtien sitten hetken paikallaan mitä tekisi puoliveritamman tuhotulle harjankuvatukselle. Katse käväisi myös Hadeksessa. Nainen saattoi vain toivoa, ettei sen pitkä harja ollut Louisan seuraava uhri.

“Anna mun kaikki kestää.” Britti huokaili taluttaessaan suurta ruunikkoa karsinaan. Pian olisi lisää huokailtavaa, sillä tilanne pitäisi jotenkin selittää Yevalle. Siitäkös vasta tulisi hauskaa, puhumattakaan täksi päiväksi sovitusta maastosta. Alkuun oli ollut tarkoitus mennä vain kahden, mutta lopulta mukaan oltiin pyydetty myös tallin uudempaa aikuisvahvistusta, Keithiä. Etenkin nyt Keithin seuraan liittyminen kuulosti aivan täydelliseltä. Yeva tuskin uskaltaisi murhata edes metsään, jos mukana olisi ylimääräinen silminnäkijä.  

Kun Louisa pääsi karsinaansa, Jude unohti oman hevosensa harjailut hetkeksi, sillä kiiruhti penkomaan Louisan tavaroita klipperin toivossa. Eihän tässä nyt aivan oikeasti auttanut kuin ajella Cressidan harja – Silloin se ainakin kasvaisi takaisin tasaisena! Klipperi löytyi, mutta niin myös Kansas, jonka ohi Jude joutuikin pyyhältämään viedessään laitetta pesupaikan tuntumaan.

“What’s going on? Are you going to clip Louisa? She isn’t that fluffy yet you know.” Kuului jenkkipojan ääni. Pian hujoppi olikin jo pesupaikalla, ihmettelemässä klipperiä naisen käsissä.

“No- I just have to shave off Cressida’s mane. Or whats left of it.” Jude mutisi hiljaa. Hetken aikaa jopa Kansas kaikista maailman ihmisistä näytti yllättyneeltä. Se oli huono merkki.

“Why would you-”

“Because I found my lovely Louisa eating off that said mare’s mane.” Brunette huokasi ja suuntasi jo ulos hakemaan uhria sisään, ettei Yeva ehtisi näkemään tammaansa ennen kuin sen harja olisi ajeltu siistiksi. Tallista kuului Kansasin naureskelu vielä silloinkin, kun Jude palasi kirjavan puoliverisen kanssa pesupaikalle.

Cressida oli pikatutustumisen perusteella oikein suloinen tapaus, vaikkakin pesupaikalla seisominen selkeästi kyllästytti jo nyt. Juden kokeillessa klipperiä päälle kaiken varalta, tamma ei reagoinut sen suuremmin. Sen perusteella nainen osasi olettaa tamman olleen klipattavana ennenkin. Kirjavan hevosen pieni elehtiminen ei haitannut lopputulosta, mutta Juden sielua suorastaan raasti nähdä harjan tipahtelevan maahan.  

Lopputuloksena oli...Noh, ainakin sporttisen näköinen Cressida. Sille ei jäänyt edes eteen mitään. Vaivihkaa Jude palautti Cressidan karsinaan, jottei Yevan tarvitsisi hakea kaljua eläintä tarhasta. Pikasiivouksen jälkeen kaikki todisteaineisto oli tuhottu ja Jude pääsi viimein harjailemaan Louisaa.

“Hey Keith!” Jude tervehti, kun huomasi miehen ilmaantuneen Barbien karsinalle. Takaisin kuului myös lyhyt vastaus. Sitten kuului tuttujen saappaiden kopina vasten lattiaa. Jude puikahti kiireellä ulos Louisan karsinasta, kiiruhtaen Cressidan karsinalle juuri ennen Yevaa.

“Listen, it looks really bad, but I can explain!” Pilotti aloitti ja vilkaisi vielä hätäisesti kirjavaa Cressidaa. Yevan ilme pysyi tasaisen...ilmeettömänä.

“I found Louisa eating Cressida’s mane and it was horrible after that so I shaved it all off-”

“You did what?” Keskeytti lyhyempi nainen.

“Shaved Cressida’s mane.” Jude toisti pikaisesti. Sitä seurasi vieraskielinen, selkeästi tyytymätön liuta sanoja joiden Jude saattoi kuvitella olevan kirosanoja.

“At least it’ll grow back even? It was really messed up-”  

“Just go. We have a trail ride to go on.” Yeva keskeytti jälleen. Jude nielaisi, nyökkäsi ja kiiruhti nyt Louisan luo. Huolimatta hyvin olemattomasta reaktiostaan, Jude tiesi Yevan olevan raivoissaan. Ehkä raivo oli vahva sana, mutta venäläisnainen tuskin otti asiaa kaikista kevyimminkään.  

Nyt jo varustukseen siirtynyt britti pohti päätään puhki. Jotenkin tämä nyt täytyi hyvittää Yevalle – Jude itse raivostuisi myös, jos jonain päivä Louisa löytyi kaljuna karsinasta. Kansas kuului ilmaantuneen Yevan seuraksi – tai riesaksi – samalla kun Jude tarkasti vielä ratsunsa valmiuuden.

“Are Ya’ll ready?” Kuului Keithin suunnilta. Se sai britin viimein kunnolla ajatuksistaan tähän hetkeen. Oli jo ideakin, kuinka pyydellä anteeksi kunnolla.

“‘Cause we’re ready to go.” Keith jatkoi. Jude nappasi ohjat Louisan kaulalta.

“Yup” Nainen ilmoitti ja suuntasi jo ruunikkonsa kanssa ulos.

Saapuessani tallille, uutiset Hadeksen yllätysvarsasta tulivat tosiaankin yllätyksenä. Vaalea tamma ei ollut minun silmääni ollut mitenkään tavallista suurempi vielä pari päivää sitten westernweekillä, mutta jos varsa oli mennyt täysin ohi Mikaeliltakin, olisi ulkopuolisena varmasti vielä vaikeampaa pistää merkille moinen. Vaikka yhdessä karsinassa myllersikin nyt uutta elämää, oli yksi tyhjänä. Enkä edes uskaltanut puhua Ethanille asiasta. Sokkotreffeille osallistuminen tuskin oli piristänyt loppuviikkoa hänen osaltaan ja minua kadutti, etten ollut puhunut Ethanille asiasta. Ilma meidän välillämme oli ainakin tältä puolelta aika sakeaa. Minun onnekseni Ethan ei pyörinyt tallissa, vaan lieni Statlerin- siis uuden emännän seurana.

Louisan englantilainen satula oli hieman pölyinen. Hymähdin asialle itsekseni, mutta jätin satulan kuitenkin paikalleen. Tänään tarkoituksena olisi vain käydä taluttelemassa Louisaa, en ollut tarpeeksi itsetuhoinen nousemaan heti selkään. Viileämpi ilma kerrytti varmasti kierroksia. Kaivelin tavaroitteni seasta toisen riimun, sillä edellinen käyttöriimu oli hieman kovia kokenut. Suuri punainen kun oli varsin näppärä.

Tarhan tuntumassa huhuilin jo Louisaa, mutta kaikki hevoset näyttivät ahtautuneen aivan tarhan toiseen päähän. Korkeintaan Nalan pää kääntyi, kun koitin huhuilla ketään niistä portille. Olin jo melkein kaivaa esiin puhelimeni, sillä hevoset olivat kuin suoraan jostakin maalauksesta. Aurinko paistoi puiden takaa ja sai tarhan näyttämään melkein kesäiseltä. Se unohtui siinä kun taiteilin itseni portista ja harpoin pitkin askelin katsomaan, mitä ihmettä *kaikki* tarhassa sillä hetkellä olevat hevoset oikein puuhasivat yhdessä nurkassa.
Mitä ilmeisimmin juuri minun kultamussukkani oli show'n vetäjänä, sillä Nala ja Cressida seisoivat punaruunikon tammani edessä. Pyysin Cressidaa siirtymään, mutta kirjava tamma oli yllättävän paljon sitä vastaan. Kulmat kurtussa pyysin uudelleen, eikä tamma sitten osoittanut mieltään luimimista enempää.
Kun ehdin viimein kääntää katseeni Louisaan, jäädyin täysin niille sijoilleni.

Suuri punaruunikko heilautti häntäänsä ja luimisti lähestulkoon häijjysti minulle, samalla kun komensi myös Nalaa kauemmas. Tamman edessä seisoi juuri jaloilleen kammennut...Mini-Boe. Siis, varsa. Louisan varsa.





Terveen oloinen, mielestäni vieläpä suuri kirjava varsa heilautti häntäänsä ja luimisteli minulle, niinkuin se matkisi emäänsä. Ainakin oli varmaa, että se oli Louisan...
Jokatapauksessa Louisa vaikutti oikeasti siltä, etten ottaisi nyt yhtä ainoata lisäaskelta kaksikkoa kohti. Peruutin hieman, mutta rehellisesti en tiennyt kuinka tässä nyt reagoida. Varsa oli jo varmasti muutaman tunnin vanha, sillä se hoiperteli jo maitobaarille kuin vanha tekijä.
Etsin puhelimen taskustani, vaikken tiennyt mitä sieltä etsin. Samassa lähdin takaisin portille, pienessä kiireessä. Suljin sen sentään perässäni.

Talliin päästyäni löysin onneksi ihmisiä. Näytin varmaankin jonkin tason hullulta, kun jäin keskelle käytävää ja nojasin käsiä polviini, sillä en ollut aivan varma olinko edes nähnyt oikein.
"This might sound a bit insane, but there's another foal. Louisa's foal I might add, and she had it outside and I'm quite sure she will try to butcher anyone who goes too close so, uhm...any ideas?"
Lauseeni sai kaikki kuulolla olijat pysähtymään ja tapittamaan minua.
"...And the foal looks like Boe?" Kuului Mikaelin suunnalta.
"Yeah. Just like him." Lisäsin ja suoristauduin sen verran, että sain kädet reisiltäni lanteille.
"Let's just go and take a look then." Ethan vastasi ja kiirehti jo ohitseni.

Olin valehtelematta yhtä hymyä koko loppupäivän Ethanin...ehdotuksen jälkeen? Oliko se muka vain hyväntahtoinen ehdotus? Ainakin miehen omien sanojen mukaan kyseessä ei olisi missään tapauksessa treffit. Halusin olla monta mieltä asiasta, mutta ehkäpä tapaamisen lajitteleminen ei-treffi kategoriaan, lopputulos olisi sokkotreffejä parempi. Charles oli poistunut paikalta jonkin sortim hätätilanteen takia hieman liian pikaisesti makuuni.
Olin aamusta valikoinut aivan liian pitkään paitaa, mutta hieman vääristä syistä. Minun olisi ehdottomasti pitänyt katsella vaatekaappini läpi kaikista vanhimman ja ei-niin-siistin paidan toivossa, mutta sen sijaan valikoin vain muutaman kerran käytetyn texas-tuliaisen. Se saattaisi haista lehmälle pienen ikuisuuden, mutta tässähän mentiin tapaamaan naapureita...oli kaikki syy näyttää hyvältä. Noin yleisesti ottaen tarkoituksenani oli näyttää edustavalta, mutta minulla oli tapana hieman yliampua sen kanssa. Kevyen vaatekriisini jälkeen survoin tallille kulkeutuvat tavarat satunnaiseen kassiin ja suuntasi autolleni ja sen kera tallille. Ehkäpä Jack ja Martha eivät liikaa kummastelisi, vaikka olisinkin tarpeettoman siistiksi laittautunut.

Tallilla sain varoa vaatteineni eräitä hampaita ja eräitä ikeniä. Tammavarsa tosissaan otti mallia äitikullastaan. Olisi ollut helpompaa, jos tamma tulisi enemmän isäänsä, Boe kun vaikutti niin leppoisalta.
"Louisa! You need to stop it!", ärähdin tammalleni, kun se tarrasi käsivarteeni tyypilliseen tapaansa. Setvin tummaa harjaa samalla kun yritin hyräillä Louisalle jotakin, että se tyyntyisi. En tosin voinut syyttää tammaparkaa ylimääräisestä ärsyyntymisestä, olihan varsa-arkeen ollut totuttelemista selkeästi hevosellakin.
Toissapäivänä löysi Louisan syömästä heiniä muksunsa päältä, jonka ei rehellisesti pitäiso yllättää niin paljoa. Kun varsa oli jotakuinkin kolmen päivän vanha, sain komentaa sen emää väistämään, kun varsa itse torkkui kaikessa rauhassa pitkin pituuttaan, mutta varomaton emätamma oli talloa sen hännälle. Sille ainoalle kohdalle, joka tuntui vispaavan jatkuvasti.
Säpsähdon hyräilyistäni, kun Louisa veti korvansa luimuun ja koukisteli takastaan.
"Keeva! Not you too— you need to stop pestering your mother..", huokasin kirjavalle pikkupirulle, joka oli ilmeisesti sohaissut emäänsä takajaloillaan.
"Oh, so the little one's got a name?", tuttu ääni kysyi karsinan ulkopuolelta. Ethan oli ilmaantunut jostakin. Hymähdin.
"Nothing official. I just think Keeva fits her, and I kind of want to keep it...british?", pohdin sitten ääneen. Ethan näytti nuokkuvan harjan vartta vasten ja minä unohduin tuijottamaan liiankin pitkäksi aikaa.
"..and?", kuului miehen suusta. Se sai minut tosiaankin muistamaan,että tuijjotin.
"It sounded like you had something to add to it.", Ethan jatkoi pienen ovelan hymyn kera. Minut oltiin siis tosiaankin huomattu.
"I lost the thought.", tuumasin. Taputin kevyesti Louisan kaulaa ja astuin viimein ulos karsinasta käytävälle. Ethan siirtyi samalla takaisin lakaisemaan lattiaa. Voisin vaikka vannoa, että sillä oli pieni, viekas virne kasvoilaan. En tiennyt mitä sanoa, vaikka pallo olikin selkeästi heitetty minulle.

"So...you think Madison could help me with the foal? I feel like she might have a bit more experience than I do. Weird to think I grew up watching foals and mares.", Höpisin samalla kun putsasin muutamaa harjaa. Oli pakko kai saada jotakin tekemistä, etten vain..tuijttaisi?
"Yeah, I think so. But the foa- Keeva? Is still pretty young. It's not like you'll be riding her next week.", Ethan muistutti. Tottahan se oli, kiirehin aika tavalla. Enkä edes tiennyt minkä tähden.
"I'll have a chat with her later, then. How are you doing though? Spinny seems quite different.", saatoin vain toivoa, etten sohinut liian avointa haavaa. Oli ollut sanomattakin selvää, että Rainin poistuminen oli ollut raskasta. Silti oli hienoa nähdä, ettei Ethan ehtinyt olemaan hevoseton pitkään.
"I'm fine.", se riitti minulle. Suoristauduin harjojen parista ja katsahdin Louisaan ja Keevaan. Kirjava tamma joi hanakasti maitoa, mutta Louisa tuuppi sen takamusta nyrpeänä liian tiukista otteista.
"I think I'm done with them for the day. Do you think we could stop by at the neighbours to see the cattle?", ehdotin vaivihkaa. Ethan siirtyi suurinpiirtein  toisesta päästä käytävää Louisan karsinalle, vilkaisten sitten itsekkin sisään. Tuntui, että olisin voinut punastua jo siitä miten lähelle Ethan olikaan tullut.
My god, I'm a fool.
"I'll finish up and then we can go. Maybe you should hang out with them until I'm ready?", Ethan ehdotti ja avasi jo karsinanoven pienelle raolle. Pienen naurahduksen kera pujahdin takaisin tammani seuraan, odottamaan että Ethan olisi valmis töidensä kanssa.
Ei auttanut kuin hymyillä itsekseen. En rehellisesti voinut uskoa Ethanin ottavan minut niin tosissaan tämän koko...western-intoiluni kanssa. Wrangler. Se kuulosti hyvältä. Etenkin kun se tuli Ethanin suusta.

jollakin ihmeellä Ethan oli saanut mut ylipuhuttua mukaan Murdock Bayn leirille. Kaikkiin mun tekosyihin sain vastalauseen, joten pelikortit loppuivat aika äkkiä. Ehkä eniten mut oli vakuuttanut oli lupaukset Spinin kokeilemisesta ja toisen osavaltion ihmettelmisestä. Olisin mieluusti ollut kyllä kotonakin, etenkin kun parin viikon intensiivinen työputki oli nyt ohitse ja olisin voinut vain istua laitumen reunalla katselemassa mun tyttöjä.
Pakkailin tavaroitani hieman hajamielisenä, pyöritellen melkein kuukauden vanhaa isohkoa korurasiaa jatkuvasti käsissäni. Sille ei nyt oikein ollut paikkaa missään, sillä sen olisi pitänyt olla jo Ethanilla. Laskin rasian hetkeksi alas, sitten vilkaisten uudelleen listaa jonka olin samalta monitoimimieheltä saanut. Mistä lähtien oikein sain pakkausohjeet Ethanilta, eikä toisin  päin? Väliäkö tuolla, olin lähtenyt koko juttuun mukaan viimehetkellä enkä ollut perillä säätiedotteista tai muista. Mutta Ethan oli.
Olikohan se katsonut niitä vain mua varten..?

Viellä illemmalla päätin käydä vilkaisemassa villihevoslaidunta, tai siis vain tavallista laidunta. Louisa varmaankin muuttuisi täysin puolivilliksi yhdessä kesässä. Muutama herkku ja porkkana mukanani huhuilin suurta punaistani. Jostakin se kuuli mut, sillä pian tanner suorastaan tärisi kun se ravasi mua vastan. Tosin kohteena oli vain ja ainoastaan mun lahjukset. Missä Keeva oli? Tarjosin Louisalle yhden herkun, sitten kävellen hieman pidemmälle. Keeva löytyi Stallun ja Hadeksen luota.
"Did you put her in daycare with Stallu..?" Hymähdin ruunikolle, joka nyppäisi hupparini hihaa. Keeva huomasi meidät ja kipitti luokse tervehtimään lähinnä Louisaa. kyllä se minutkin noteerasi, mutta ei sen suuremmin. Yritin kurotella silittelemään sitä, mutta sain takaisin vain pärskähdyksen ja erittäin ilkikurisen raviesityksen tamman suunnatessa takaisin velipuolensa riesaksi.



"I guess that's  way to say byebye. But how are you Still here? Is motherhood making you soft?" Puhelin Louisalle, joka oli jo mutustanut mun tuomat lahjukset, mutta nuokkui silti mun vierellä. Se hengähti syvään, niin kuin olisi myöntänyt jonkun tappion. Naurahdin ja silittelin sen suurta päätä.  
" See you when I get back. And please disclipine your child, Mrs. Dragon. " höpötin vielä ennen kuin lähdin kohti aitaa. Louisa kulki mun varjona koko matkan ja olisi ilmeisesti tullut mukaan asti, jos olisin avannut sille portin. Tässähän melkein säälitti.

Kotimatkalla sain katsella nättiä auringonlaskua, pieni innostus rinnassani. Vaikka olin puoliväkisin lähdössä leiri-ohjaajaksi, oli koko reissu aika jännittävä ajatus. Sellaisella hyvällä tavalla. Pakkasin kotona loputkin tavarat mahollisimman kompaktisti mukaan, jättäen mustan rasian ninsanottuihin käsimatkatavaroihini. Sitten olikin aika yrittää nukkumista, ennen huomisaamun koetusta.