Cooperin lassonkäyttökurssi, October 19th 2024

Oletko aina halunnut käyttää lassoa kuin ammattilainen? Siintääkö haaveissa karjapaimenen ura? Tekeekö mielesi joskus köyttää ärsyttävät ihmiset siistiin nippuun ja raahata niitä hevosen perässä?

Twin Falls Farmin sertifioitu lehmipoika Cooper Miller on lupautunut jalomielisesti opastamaan halukkaita lassonkäytön saloihin. Kurssipäivä on lokakuun puolivälissä, 19. päivä, joka ajoittuu lauantaille. Aloitellaan kello 12, säävarauksella joko kentällä tai maneesissa. Eikä maksa mitään! (Toki kaikenlaisia lahjuksia Wendy’sin lahjakorteista Coca-Colaan ja roposiin otetaan kyllä ilomielin vastaan, mikäli sellaisia joku haluaa antaa…)

Kurssin kulku

1. Tutustuminen lassonkäyttöön, lasson solmiminen
2. Ote ja pyörittäminen, heittotekniikat
3. Hevosen totuttaminen lassoon ja paineeseen
4. Kohteen lassoaminen hevosen selästä

Kehystarina:

Osat 1 ja 2 toteutetaan ilman hevosta, 3 ja 4 hevosen kanssa.

Kurssille voi osallistua kuka tahansa, mutta osat 3 ja 4 edellyttävät, että hevosella on westernsatula.

Toteutustapa ja maksaminen

Kurssista tulee lyhyt kehystarina, jossa avataan jokaista vaihetta ja sen sisältöä. Osallistujat voivat maksaa kahdella eri tavalla.

Tekstimaksu: Siirry tälle sivulle ja heitä noppaa. Silmäluku määrää, kuinka hyvin suoriudut mistäkin kurssin vaiheesta: esimerkkinä noppa antaa kohdasta 1. Tutustuminen lassonkäyttöön, lasson solmiminen silmäluvun 6, jolloin olet suoranainen luonnonlahjakkuus, joka hoksaa jutun juonen hetkessä. Kohdassa 2. Ote ja pyörittäminen, heittotekniikat noppa antaa silmäluvuksi 1, jolloin heittäminen ei suju alkuunkaan eikä otekaan meinaa millään luonnistua… Käytä tarinassa mahdollisimman paljon kielikuvia: tuntuiko lasso kädessä löysältä kuin ylikeitetty nuudeli tai tuntuiko onnistuminen yhtä makealta kuin isoäidin omenapiirakka? Oliko Cooperin opastus epäselvää kuin Bidenin puhe? Nyt saa olla luova!

Kuvamaksu: Piirrä vapaa kuva kurssista mustavalkotyönä.

Olen kiinnostunut tuotteesta, t. Harps & Spike

"Äiti mitähh?!!"
"Puhuttiin Clairen kanssa pitkästä aikaa ja se mainitsi, että Cooper oli tämmösen innostunut järkkäämään! Se oli kuulemma niin innoissaan, että pakko mun oli luvata, että sä tuut mukaan. Mieti nyt jos se jäisi ilman osallistujia -"
"Eiköhän sillä oo tarpeeks kavereita"
"No tiedä sitä. Laita kuitenkin ylös. Lokakuun 19."

Niin, että kaipa se Harriet nyt paikalle ilmestyy Quinninsa kanssa

Jos Harper ni kyl sit Hayhayki, Nemolta ei kysytä

Maddy voisi tulla kokeilemaan ja lainaa Ronyaa

Kyllähän tässä nyt sitten Spinillä Kansas osallistuu......

Kauan kammottu lokakuun yhdeksästoista koitti nopeammin kuin Harriet olisi halunnut. Äiti suurine suineen oli ilman muuta lupautunut lähettämään tyttärensä pedon kitaan Twin Falls Farmille, jonne menoa Harriet oli kovasti tähän mennessä vältellyt. Saman ikäisten nuorien tapaaminen tuntui yhtä miellyttävältä kuin isku keuhkoihin ja toisekseen itsensä nolaaminen sekä hänen pikkuserkkunsa, että muiden lassokurssiosallistujien edessä kuulosti kaikkea muuta kuin mukavalta ajatukselta. Asiaahan paransi vielä se, että ranteen kipsi oli irroitettu perjantaina, eikä Harriet ihan vielä osannut käyttää kättään normaalisti ilman ylimääräistä varomista.

Siksipä Harriet oli doupannut itsensä yhtä vahvasti kipulääkkeillä kuin pahempikin riippuvainen ja pohti tallille vievällä polulla saisiko vielä kääntyä takaisin. Quinn sitä vastoin oli varsin utelias näkemään mitä heidän pihattoonsa verrattuna suuremman luokan lukaali piti sisällään. Askel veti eteenpäin yhtä reippaasti kuin vanhojen aikojen höyryveturi konsanaan, eikä Harriet ollut ihan varma milloin viimeksi tammalla olisi ollut näin into päällä. Eihän tyttö edes ollut kuin muutaman kerran selässä viimeisten viikkojen aikana, kun lääkäri (lue äiti) oli kieltänyt kaiken ‘riskaabelin’ toiminnan. Lääkäreiden sairaslomathan olivat tunnetusti varsin joustavia, mutta äidin valitettavasti eivät.

Ihan niin suuren maailman paikassa ei onneksi oltu, ettei ratsukko olisi kentälle löytänyt. Harriet säästyi onneksi pahemmilta kiusallisuuksilta, sillä huomasi Maddyn heti kättelyssä. Nainen oli kentän laidalla johonkin maailmaa suurempiin mietteisiin syventyneenä kultaisen auringonlaskun värinen ruunivoikko hevonen käsipuolessaan ja turvallisimpana kohteena Harriet marssitti tammansa tämän luokse. Cooperin hän näki hääräämässä kentän toisessa päässä ja välttyäkseen pahalta silmältä miltä ikinä ylemmiltä voimilta vilkutti Harriet serkullekkin moikat.

“Oh hi! I didn’t know you we’re coming”, Maddy hymyili Harrietin herättäessä hänet transsistaan.
“Trust me, I didn’t either”, tyttö vastasi pientä kolme vuotiaan nurinaa äänessään. Quinn hörisi uudelle tuttavuudelle yhtä innokkaasti kuin aamuheinilleen ja Maddy hymyili uudestaan hoidettavalleen. Nyt toki naisen palveluksia ei enää varsinaisesti tarvittu, mutta Harriet ei ajatellut poistaa Maddyn numeroa tulevaisuuden hätätapauksia varten.
“This isn’t Peach right-” Harriet oli juuri kysymässä, kun takaa lähestyvät äänet kiinnittivät hänen huomionsa.

Ensin kuului askeleita, sitten samanlaista sipinää kuin aikoinaan alaluokan takapulpeteissa. Kaksi tyttöä lähestyi vaihdellen lähes huomaamattomia katseita keskenään. Niiden välillä tuntui vallitsevan samanlainen keskinäinen telepatia yhteys kuin Harrietin ja Addisonin välillä, tällä kertaa Harrietista vain tuntui kuin hän olisi ollut katseiden kohteena. Maddy huikkasi heipat ja tytöt hymyilivät samalla mitalla takaisin. Harrietkin hymyili varovaisesti, joskin niin nopeasti ilmestyneet tytöt saivat ilmeestä ehkä enemmän kuvan järkyttyneestä vuoristomurmelista. Sivusilmällä hän seurasi kaksikon kulkua kohti Cooperia, joka oli siirtynyt lähemmäksi kentän porttia. Blondi tyttö hymyili pikkuserkulle niin aurinkoisesti ja asettui niin likelle juttelemaan, että Harrietin oli pakko pistää se merkille. Heti kurssin loputtua hänen olisi pakko laittaa Breelle viestiä. Sukulaisista juoruilu tuskin oli ainoastaan heidän kahden harrastus.

Yhtäkkiset kohtaamiset saivat jatkoa, kun seuraava hahmo asteli näyttämölle. Harriet tuskin oli päässyt Maddyn kanssa puusta pitkään hänen lainaratsustaan (ilmeisesti Cooperin omistama), kun seuraava ääni yllätti hänet. Tällä kertaa se oli myös suoraan Harrietille osoitettu, jolloin tytön ilmekaartiin ilmestyi tyhjästä myös järkyttynyt opossumi.
“Hey, I know you! You lost your phone”, pipo päässä varsin huolettomasti maihareissaan lompsiva tyyppi oli yhtä muistettava kuin hänen oma kotimatkansa.
“Yeah, hi,” Harriet vastasi kun ei muutakaan sylki suuhun tuonut.
“Is Can’t stop the feeling still a banger?” nuori kysyi viattomuutta äänessään ja Harriet olisi mielellään haudannut itsensä vaikka tallin lantalaan, kunhan vain ensin löytäisi sen. Hän köhäisi jotain ei miksikään tulkittavaa ja ja kääntyi jälleen Maddyn puoleen, joka katsoi häntä aavistuksen hämmentyneenä.
“I’ll explain later”, hän mutisi ja lisäsi melkein maybe lauseen loppuun.

Kun kaikki osallistujat olivat löytäneet paikalle, oli aika aloittaa Harrietin henkinen kidutus. Maddyn ja Cooperin lisäksi hän ei tuntenut kolmea muuta osallistujaa ja vaikka kissapipoinen ja kirjava tukkainen suhtautuivat häneen ihan ystävällisesti, blondi tuntui poraavan reikiä Harrietin selkään joka kerta Cooperin häntä ohjeistaessa. Varsinkin, kun Harriet oli pahaa aavistamattomana ojentanut äidin lähettämän cokis pullon lahjuksena ja käynyt lyhyen keskustelun äidin lähettämistä terveisistä. Äidistä puheen ollen Harriet kyllä pohtisi hieman pidempään seuraavan kerran ennen kuin suostuisi naisen villityksiin ilman suurempaa vastaan hangoittelua.

Lassoaminen vasta luutuneella ranteella oli mielenkiintoinen kokemus, eikä erityisen miellyttävä ainakaan loppua kohti. Solmu onnistui helposti, mutta itse liikkeen aloittaminen ja pyöristys tuntui vähän siltä kuin pieni vihainen rotta olisi nakertanut tietään pitkin Harrietin rannekanavia. Hampaiden puremisen turvin pyörityskin alkoi onnistumaan muutaman (kymmenen) yrityksen jälkeen. Harrietista tuskin tulisi mitään cowgirliä (hänen outoihin fobioihinsa kuului varsojen lisäksi myös lehmät lähietäisyydeltä), mutta jos käsi ei olisi ollut niin pirullisen kipeä, olisi homma voinut olla hänen mielestään varsin hauskaa.

Viimeistään siinä kohti, kun ratsut otettiin mukaan ja Harriet sai olla pienesti ylpeä siitä, ettei hänen tammansa sanonut viuhuvasta äänestä muuta kuin korvan lotkautuksen. Quinn oli odottanut nuokkuen kentän laidalla ja vasta muiden hevosten paikalle tullessa tamma keskittyi hetkittäin ennemmin muiden tarkkailuun. Tähtäyksessä hän oli niin ultimaattisen surkea, että hyvä kun ei itseään onnistunut lassoamaan. Harriet tuntui myös kiinnittävän turhan paljon huomiota olemiseensa ja ratsunsa tapaan muiden katseluun kuin omaan tekemiseensä ja siitä ehkä juontui noin kolme onnistunutta muovihärän nappausta. Jos ei muuta niin ainakin hän sai tietää ketä hänen kannattaisi ehkä kiertää kauempaa jos hän tallille uudestaan sattuisi.

Iloiseksi yllätyksekseni kentän laidalle ilmestyy tuttu kaksikko - Quinn ja Harriet. Silmäpuoli näyttää uteliaalta uutta ympäristöään kohtaan, mutta omistaja näytti enemmän hukassa olevalta vähän kuin ujolta hiirulaiselta. Nuori tuntuu kuitenkin hieman rentoutuvan nähdessään minut.

Totean solmun sidonnan toimivan vanhan sananlaskun mukaan - minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Honda knot tulee jostain mielen syövereistä, niitähän mä olen viimeksi tehnyt vaahtosammuttimen kokoisena. Solmujen sitominen sujuu siis kuin vettä vaan.

Valitettavasti taida nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ranteen pyörittäminen ei olekaan ihan lihasmuistissa, mutta kyllä se naru lensi. Asiaan ehkä vaikutti myös keväinen ranteen murtuma, vaikka se mielestäni oli parempi kuin ennen. Mutta näillä taidoilla on ehkä vähän turha lähteä mihinkään isolle kirkolle huutelemaan.

Peachin ilme on kyllä näkemisen arvoista ottaessani juniorin sijasta Ronyan tarhasta. Tammani näyttää yhtä järkyttyneeltä ja loukkaantuneelta kuin Amber Heard oikeudenkäynnissä. Ronyan hoito sujuu ongelmitta, eikä uusi tuttu tunnu häiritsevän tilastotamman elämää. Satulan ollessa tamman selässä taitaa vahingosta taskusta päätyä porkkanapala Ronyan suuhun. Yritän olla mahdollisimman hiljaa asiasta kuin mikäkin pahin rikollinen.

Ronya haukottelee hyvin suurieleisesti eikä tee elettäkään lasson heiluessa tamman ympärillä. Enemmän sitä tuntuu kiinnostavan taskussani olevat porkkanapalat - tottakai nyt lainaeläin pitää lahjoa? Cooperia näyttää vittutavan kuin pientä oravaa tamman huitaisessaan häntäänsä pojan selityksille - se taitaa olla päivän pahin kolahdus kurssin pitäjällemme.

Me ollaan melko mitäänsanomaton pari Ronyan kanssa, vähän niin kuin keitetty peruna. Kyllä me ihan pärjätään, mutta ei meitä oikein voi sen enempää kehua tai haukkua. Tamma seistä nököttää kuin veitsi voissa. Onnistun mä kerran saamaan oman pikkurillinkin narun ja satulanupin väliin. Älkää kysykö - olo on kuin norsulla posliinikaupassa. Ei tullut pieneen mieleenkään lähteä oikeiden lehmien perään perään kuin Clint Eastwood konsanaan.