08/07/2024 - Maanantai - Ilta (Leirikaste)

Hayley tuijottaa vihreää puutarhaletkua ja tuntee kaiken veren lähtevän kasvoiltaan.

Tytöllä on päällään farkkushortsit, lippis ja ... valkoinen t-paita. Siniset silmät laskeutuvat katsomaan paitaa, joka lähes irvistää hänelle takaisin. Ihan sama mikä kysymys olisi, Hayley tietää että epäonnistuminen ei ole vaihtoehto.

Hayley lohduttautuu ajatuksella, ettei hän varmasti joudu ensimmäisenä piinapenkkiin.

"Hayley aloittaa", Josh tyrmää tytön haaveet kuin olisi iskenyt märän rätin vasten tämän kasvoja.

Hitaasti, kuin kävelisi kohti omaa teloitustaan, Hayley hiipii puhelimen luokse ja nostaa sen korvaansa vasten.

"Ha-haloo?" Hayley pihahtaa tuskin kuuluvasti.

"Moi, tykkään käyttää collegekämppikseni alushousuja salaa kun hän ei ole paikalla. Yhtenä iltana hän kuitenkin tuli aiemmin kotiin kuin oli sanonut ja jäin kiinni itse teossa. Hän on tosi vihainen minulle. Miten voin selittää tilanteen hänelle ilman, että joudun lopettamaan salaisen harrastukseni ja että pysytään vielä väleissä?"

Hiljaisuus laskeutuu leiriläisten keskuuteen, Hayley tuntee kasvojensa kuumottavan kuin seisoisi suoraan lämpölampun alla. Vasta Mollyn käden liike, kun toinen nostaa puutarhaletkua ylöspäin, saa Hayleyn nielaisemaan.

"No tuota, jospa kokeilisit vaikka vedota häneen kertomalla kuinka kuivausrumpu repi omat alushoususi palasiksi ja opintotuki tulee vasta ensi viikolla. Ehdottaisin silti, että ostat hänelle lahjaksi uusia alusvaatteita ja mahdollisesti pyydät häneltä vaikka muutaman parin itsellesi. Tai hankit molemmille samanlaiset alushousut, niin ette itsekään enää tiedä mitkä niistä ovat kenenkin."

Hayley laskee puhelimen alas ja toivoo että maa jalkojensa alla avautuisi ja nielaisisi hänet kokonaisena. Odottaa kylmän veden iskeytyvän iholleen.

Kuivana, tyttö kuitenkin palaa takaisin istumaan, kun seuraavaa uhria jo valitaan. Hayley ei muista koska häntä olisi viimeksi nolottanut näin paljon.

Päivällinen oli syöty jo vähän aikaa sitten ja leiriläisten kesken hengailtiin vähän ulkona, kunnes muutama ohjaajista pyytää koko konkkaronkan tammen alle. Istun tammen varjoon lähelle ohjaajia ja Sarah THE vegan istuu parin uuden tuttavuutensa kanssa aika lähelle. Mistä tuo nimi? No se kävi heti kättelyssä selväksi, että Sarah on vegaani ja sitten se tuli vielä aamiaisella ja päivällisellä ja ratsastustunnille valmistautuessa uudelleen selväksi, että Sarah on vegaani.

Ohjaajat alkavat höpöttää leirikasteesta, joka oli aikataulussa seuraavana. En ollut alkuun ihan kovin huolissani kasteesta, mutta sitten vanhemmat ohjaajat lähtevät hoitamaan iltapalaa. Vaikka nuo sanovat nuoremmille ohjaajille ettei meitä pitäisi nolata, Joshin ja Mollyn ilmeistä näkee, että asia on juuri toisin päin... He vakuuttelevat, että tehtävä olisi käännekohta, jonka jälkeen tuntisimme olomme rennommaksi ja enemmän osaksi porukkaa, mutten ole hirveän vakuuttunut, kun kaksikko kaivaa esiin lankapuhelimen.

Katselen, kun yksi toisensa jälkeen menee puhelimelle, saa kysymyksen, vastaa asiallisesti tai vähemmän asiallisesti saaden ehkä kylmän suihkun, ehkä ei. Osa kysymyksistä on tavallisia, osa kiusallisia. Sitten on minun vuoroni. Josh ja Molly katsovat virne naamallaan ja nousen tallustaen kauhunsekainen ilme naamallani puhelimen luokse. Sitten vastaan ja odotan...

"Tää on vähän awkward" - niin minäkin, ajattelen.
"Mut oikeesti vaivaa tosi paljon ja tarviin neuvontapuhelimen apua." - okei ei kuulosta vielä niin pahalta, pohdin.
"Tää ongelma kun ei katso aikaa eikä paikkaa, ja yllättää aina aivan puskista." - Sydämeni tykyttää, kysymys alkoi ottaa kummallisen suunnan...
"Eli miten piilottaa..." - ei, älä sano sitä, halusin tavallisen kysymyksen, tämä on ihan kamalaa...
"Seis... Seisok..." - katson ympärilleni punan noustessa poskilleni, katson muita leiriläisiä joiden ilmeet vaihtelevat kauhistuksesta naurun pidättelyyn ja itse ammotan varmaan silmät pyöreänä puhelinta, kun kysyjä kysyy kysymyksen loppuun.
"Seisokki julkisilla paikoilla? Onks sulle koskaan käyny niin ja mitä sä teit siinä tilanteessa?"
Jäädyn hetkellisesti, mutta kun Molly uhkailee puutarhaletkulla, aloitan sopertamaan "öh... Juu, varmasti ikävä vaiva..." Yskäisen ja panikoin, en tiedä mitä vastata, ja mitä tahansa vastaan, se tuntuu ihan kammottavan nololta tässä kaikkien edessä. Ei.. ei me koskaan puhuttu tollaisista asioista... Ne oli ihan tabuja siellä missä kasvoin.... "Öhh... Hmph.. Noh, jos sinulla on vaikka jotain rekvisiittaa mukana kuten reppu, voit pidellä reppuasi.. öh.. siinä edessä... Ja etsiä lähimmän wc:n..." Soperran ja koitan kiertää jälkimmäisen osan kysymyksestä. "A- auttoiko tämä?" Kysyn lopuksi toivoen, että en saisi kylmää suihkua niskaani..

Lista asioista mistä en pitäny ei ollu kauhean pitkä, tai no itseasiassa tais olla, mutta tutustumisleikit ja muut sen kaltaset todellaki kuulu sinne. Pääasiassa sen takia että siinä vaiheessa kun kohtalon sormi käänty osottaan sua, olit valokeilassa. Kaikki tuijottaa just sua ja sun pitää suoriutua jostaki sirkusesityksestä.
Kuten tässäkin..pelissä.
Seurasin sivusta kun ensimmäisenä maalitauluksi kiskottiin Hayley. Sentään joku vaikutti hyppivän melkein yhtä paljo riemusta tän pelin edessä kuin minäki. Ainaki tuli hyvin nopeasti selväksi leirikasteeksi naamioidun piirileikin sävy jos ei muuta.

Olin ehtiny siirtää mun toista jalkaa aikoakseni vain liueta pois paikalta kuin hattara veteen, kun toinen ohjaajista tunki osottavan sormeensa melkein mun poskea vasten.

“Michael! You’re next.”
“Mikael”, vastasin täysin neutraalilla ilmeellä ja vaan katoin pienen hetken ohjaajaa eväänikään väräyttämättä, ennen kuin ehkä vähän Kansasin vauhdittamana lampsein lankapuhelimen luo.

Tuijotin iänkuun vanhaa vimpainta hetken. Samanlainen haalean vihreä kapistus tais yhä nököttää Ilmarin mummolan puhelinpöydän reunalla. Nostin luurin lopulta korvalleni, ja vilkasin Mollyn käsissä pitelemää puutarhaletkua syrjäsilmälläni.

“Haloo? Kuuluuko?”
“mmhm”, mutisin lyhyen tauon jälkeen.
“Kiva! Mietin, et miten voisin kertoa mun seurustelukumppanille..”
Miten olisi että vain kakistasit asian ulos suustas?
“...-että oon aina salaa haaveillu että hänellä olisi kuuma kaksonen. Ja oon luonu heistä kahdesta fantasioita?”
…Jaa.

Ympäriltä kuulu tälläki kertaa tyrskähtelyä ja hihittelyä kun mietein nopeasti että mitäpä tuohon nyt vastais. Periaatteessa, voisin vaikka lyödä luurin “soittajan” korvalle, koska kylmä suihku puutarhaletkusta ei pelottanu.
Virnistin hieman kun mieleen juolahti idea. Kohensin mun ryhtiä hieman.

“Valitsemanne numero ei ole käytössä. Olkaa hyvä, ja tarkistakaa numero”, vastasin sinänsä hyvin tylsästi, mutta Inarinsaameksi annettu vastaus sai kuuluvimman reaktion heinäsirkoilta kun niiden siritys kuulu sillä hetkellä voimakkaimmin.

Laskin luurin alas, ja käännyin vähän enemmän puutarhaletkua pitelevän Mollyn suuntaan. Nainen vaihto katseita Joshin kanssa nopeasti, kuin hakisi ohjaajapariltaan apua tuomion asettamisesta. Pienen hetken ehdein jo ajatella että selvisinkö muka oikeasti kuivana, kun sain nopeasti sulkea silmäni ennen kuin kylmä vesisuihku holahti niskaan.

Mikaelin kylmän suihkun jälkeen Josh skannasi yleisöä seuraavan uhrinsa varalta ja pysähtyi mun kohdalle.


”Yumi, sun vuoro,” se sanoi ja ohjeisti mut puhelimen luokse. Kunhan ei tulisi mitään aivan tosi noloa, en millään haluaisi hengailla loppuiltaa märissä vaatteissa.

Nostin luurin varovaisesti korvalleni ja kuuntelin linjan toista päätä.


”Moi…”
”Hei, leirin neuvontapuhelin, kuinka voin auttaa?” sanoin parhaalla aspa-äänelläni ja asetin toisen käteni lantiolleni.
”Noh… Mä kuulen joka päivä koulussa, että mä oon ihan lauta. Voitko kertoa vinkkejä, miten saada tissit kasvamaan isommiksi? Öö... Mikä on niinku hyvä kuppikokotavoite ja millon sun tissit alko kasvamaan?"


Yleisöstä kuuluu pieni tirskahdus, mutta yritän olla huomioimatta sitä. Pieni hymy käväisee kasvoillani ja tunnen, kuinka puna nousee poskilleni, mutta palaan takaisin ammattimaiseen rooliini ja vastaan hetken pohtimisen jälkeen:


”Ensinnäkin, ne, jotka siellä koulussa huutelee, ovat vain epävarmoja itsestään ja omista kehoistaan – niitä ei oikeasti kannata kuunnella. On tosi problemaattista puhua toisten kehoista tuohon sävyyn, tässä maailmassa, kun on jo ihan tarpeeksi mahdottomia kauneusihanteita, jotka vain alentavat entisestään nuorten itsevarmuutta. Toiseksi valitettavasti on tosi vähän asioita, mitä sä voit tehdä, saadaksesi isommat rinnat, niiden lopullinen koko, kun on kirjoitettu sun DNA:han tai jotain…” pidin pienen paussin ja vilkaisin Mollyn suuntaan. Ainakin tällä hetkellä, sillä ei ollut vielä aikeita avata letkun hanaa.


”Mun vinkki on se, että syöt terveellisesti, liikut tarpeeksi ja kuuntelet kehoasi. Ne tissit sieltä kasvavat sitten kun on kasvatakseen. Mitään kuppikokotavoitteita ei kannata laittaa, niistä tulee vain paha mieli – trust me, mä tiedän,” naurahdan. Täähän oli ihan asiallinen kysymys loppujen lopuksi.


”A- kuppikoon rinnat ovat aivan yhtä hyvät, kuin D kuppikoon rinnat, ei niitä kannata vertailla. Ja mullakin alkoi kasvamaan vasta kunnolla 15- vuotiaana, että mikään kiire ei ole. Toivottavasti tästä oli apua, mukavaa kesää sulle!” laskin puhelimen alas ja katsoin vuoron perään Mollyyn ja Joshiin. Molemmat nyökyttelivät päitään tyytyväisen oloisina ja sain palata takaisin istumaan kuivana. Joku blondi kynsiään viilaileva tyttö vilkaisi huvittuneen näköisenä muhun kävellessäni sen ohitse ja kääntyi supisemaan jotain sen vieressä istuvalle brunetelle.


Ihan sama, olin tyytyväinen kysymykseen ja vastaukseeni. Ehkä jonkun mielestä näistä asioista oli noloa puhua, mutta musta aihe oli tärkeä, ajankohtainen ja liippasi kyllä aika läheltä itseäni.

"Etkä tasan kyllä tule- hei, ei! MIKAEL!" rääkäisin, kun läpimäräksi, jääkylmällä vedellä kasteltu Mikael hivuttautui jatkuvasti lähemmäs mua nurmikolla ja kietoutui kaikessa kylmyydessään mun ympärille.

"Whaaaat, you don't like me anymore?" poika kujersi niin hiljaa, että kukaan tuskin kuuli sitä mun räpiköinniltä.

Mun hampaat aloittivat kovaäänisen kalinan huimat kolme sekuntia sen jälkeen, kun Mikael liimautui muhun iilimadon lailla. Kyllä, nyt käytin siitä noin ikävää vertauskuvaa, koska JUMALAUTA.

Leirikaste tuolla tavalla märkää Mikaelia lukuunottamatta oli ollut tähän mennessä kyllä uskomattoman viihdyttävä.
Mä olin odottanut ennemminkin jotain kamalaa temppurataa, jonka aikana meidät dipattaisiin Tyynenmeren aaltoihin ja sen jälkeen kuivatettaisiin Falariksen härässä.
Odotuksiini verrattuna neuvontapuhelimeen vastaaminen - olkootkin jäätymiskuoleman uhalla - tuntui helpolta, kuin pala kakkua.

Mikael ei päästänyt musta irti, vaikka kiltisti lopetin kiemurtelun.
Sillä aika varmasti oli kylmä, vaikkei se sitä koskaan myöntäisi.

Nyt mä siis jouduin istumaan, hampaat hentoisesti kalisten, ja katsomaan, kun Yumi vuorostaan selitti kriisipuhelimeen.
Tyttö sai lähinnä taputuksia ja muita suosionosoituksia hyvästä vastauksestaan.

"That was nice", toinen ohjaajista, Molly, kehaisi.

"And now, Kansas, you're next!" Josh kehotti osoittaen mua.

"Sorry pookie, gotta go", pahoittelin Mikaelille ja nousin nurmikolta, siirtyen lankapuhelimen ääreen.

Nostin luurin korvalleni ja rennon reippaasti ilmoitin linjan toisen pään soittaneen siihen ainoaan ja oikeaan Murdock Bayn Neuvontapuhelimeen.

"Arvon neuvontapuhelin", soittaja aloitti, köhäisi ja jatkoi:
"Musta tuntuu, että mulla on satavarmana sukupuolitauti."

Mä pidätin parhaani mukaan kasvoilleni pyrkivää virnettä.

"Miten selvitän onko mulla sellaista ilman, että pitää käydä lääkärissä?" soittaja kysyi.

Mä paransin asentoani ja selvitin kurkkuani.
"Sä soitit just oikeaan paikkaan!" kerroin ääni itsevarmuutta uhkuen.
"Satavarmuushan vaatii ensinnäkin sen, että on ollut tilanteessa, missä moinen voisi tarttua", aloitin.
"Ja lisäksi se vaatii oireita. Suosituin course of action tuossa tilanteessa on yksinkertainen oireiden kartotus, seksikumppaneiden kuulustelu.." listasin ja vilkaisin letkun kanssa valmiina seisovaa Mollya, joka katsoi mua vähän epäilevästi.
".. ja viimeisenä, mutta tärkeimpänä steppinä, oireiden Googlaus, kuten kuka tahansa lääkäriä välttelevä henkilö tekee!"

"Wrooooong!" Molly kailotti ja avasi letkun hanan, kastellen mut aivan läpimäräksi.

Jos kukaan kehtaa väittää, että mä kiljuin, ne on todennäköisesti oikeassa.
Se vesi oli ihan helvetin kylmää.