Salty, saltier, Mikael

Kirjotin kynä sauhuten summittaisia vastauksia vihon sivuille, koittaen saada edes sopivan verran tekstiä aikaan että näyttäis siltä kuin olisin oikeasti ajatuksen kanssa tehny työn niiden aikaansaamiseksi. Enkä vain kopioinu Yumin huolellisesti kirjattuja vastauksia omin sanoin.
Vaikka en mikään täyden kympin oppilas ollukaan niin tää oli silti poikkeavaa jopa mulle. Mutta mun ajatukset oli sattuneista syistä nyt heitelleet vähän kaikkialla muualla kuin työpöydällä lojuneessa läksypinossa. Viime vuonna olisin varmasti vaan olkaa kohauttaen myöntäny että nyt jäi läksyt tekemättä, nyt kävi näin, mutta tämä opettaja oli sen verta hampaat irvessä painottanu tän vuoden tärkeyttä että jokanen jolla oli jääny läksyt tekemättä oli joutunu oitis mustalle listalle. Eikä mulla ollu intressejä joutua siihen mikroskoopin alla kärvistelevään porukkaan.

“Mikä sai sut unohtaan nää läksyt? Kansas vai?” Yumi tiedusteli muka kasuaalisti, vaikka pieni piikittelevä kirkkaus kuulu sanojen lopuissa.
Voi kun voisinki korvat punasena kuvitella että en kuullu kysymystä, seki olis mukavampi vaihtoehto mitä todellisuus. Sori, mun poikaystävän huumekeisari bisnekset sai mut unohtaan kotiläksyt ei ihan ollu mun toivottujen vastauksien joukossa. Eikä kyllä sekään että samainen henkilö oli vielä hankkinu itelleen luksusyön sairaalassa, mikä sisälsi kellontarkan vahtimisen kuin hän olisi kaksi vuotias pikkulapsi. “Mm. osittain joo”, myönsin, “ Mutta myös se että buhurt treenit veny pidemmäksi, niin sen jälkeen kaikki venähti. Kotia päästessä oli ihme etten nukahtanu suihkuun”, vastasin mahdollisimman neutraaliin sävyyn, pitäen katseeni papereissa.

Ehdein juuri ja juuri saada jotain täytettä viimeiseenki kohtaan kun hieman sivummassa ollut luokanovi aukesi. Kuulu  mutinaa ja vaikerrusta kun porukka alko raahautua  sisälle luokkahuoneeseen. Kukaan ei tuntunu olevan erityisen innokas osallistumaan näille tunneille. Tungin omat vihot ja muut omaa reppuun ja ojensin toisen kappaleen Yumille, kiitellen häntä että pelastuin tarkkailuporukkaan tipahtamisesta.

“You’re welcome”, tyttö vastasi hymyillen, “Koulunkäyntiavustaja Cho palveluksessanne myös seuraavalla kerralla kun Kansas häiriköi sun akateemisen uran onnistumista, kunhan tästä ei tuu tapa”, toinen lisäsi nopeasti sanojensa perään.
“Älä huoli, en ajatellu ottaa tästä säännöllistä tapaa. Ja parempi olis että Kansaskaan ei ota tällästä tavaksi. Jo pelkkä ambulanssikyyti on laittoman kallis että sen velkataakalla ei kannata—” totesin vähän silmiäni pyöräyttäen.
“Sepä, edes Engl– miten niin ota tavaksi?” Yumi keskeytti itsensä kysymällä tarkennusta vähän kulmat kurtussa.

Tytön ilmeestä näki heti että se ei ollu perillä viimeaikaisista tapahtumista. Enkä ihmettele miksi ei.
Fuck.

“.. Se on nyt ihan ok mutta... Kansas oli joisaki bileissä, otti vähän liikaa ja teki typeryyksiä ja hankki itelle lipun sairaalaan”, selitin puoliksi kuiskaten jotain riittävän toimivaa. Vilkas koulun käytävä ei ihan ollu paikka missä haluaisin tätä asiaa puida.
“Mit– millon?” tyttö kysyi silmät pyöreinä ja kiirehti askeliaan jotta pysy mun vieressä.
“Pari päivää sitte. Ne halus pitää sen pari päivää tarkkailussa.”
“Minkä takia se sitte varsinaisesti sinne joutu?”
“... En oo varma yksityiskohdista, mutta myrkytys ei ollu turhan kaukana niin sen takia kai”, ei varsinaisesti valhe.
“Se… Se.. helvetin aivoton luupää.”

kuuntelin Yumin kiukkusen sävytteistä sihinää kun se manas Kansasia alimpaan helvettiin, vilkaisten osittain hämmentyneenä Harperin ja sen viereen jääneen tyhjän paikan suuntaan kun Yumi asetteli reppuaan mun viereisen paikan tuolin selkämykseen.

“Heti kun ei ite oo sen perään kattomassa niin se seuraa muita collegen idiootteja ja länträä itsensä alkoholimyrkytyksen partaalle”, Yumi jatko manaamistaan.
“Mmhm… en voi väittää vastaan”, mutisin, “..toivoa sopii että se oppis tästä edes jotain.”
“Tuskin”, tyttö puhahti silmiään pyöräyttäen, “mutta toivossa on hyvä elää.”