No rain, no flowers

Tarinoita 15-vuotiaan Trinityn hattaraisista haaveista, onnistumisista ja haasteista - ja ehkä välillä eksytään todellisuuteenkin. Hölmöjä ihastuksia, uusia kavereita, sateisia iltoja, ruohon tahrimia vaatteita ja kaikkea uutta ja jännää.

June 6th 2023
Tuesday, around 10 AM, Twin Falls Farm

Sade ropisi lava-auton katolle ja valui ikkunoita pitkin vuolaana virtana. Kylmät väreet kulkivat Trinityn selkärankaa pitkin, kun hän seurasi veden tanssia tuulilasin pyyhkijöiden ympärillä. Luontoäiti oli tarjonnut hänelle parastaan ensimmäisen työpäivän kunniaksi. Tai ehkä tämä oli jonkinnäköinen jumalallinen väliintulo, kun hän oli jättänyt äitinsä Utahiin kymmenen lapsen kanssa ja lähtenyt lätkimään.

Vaikka eihän se nyt ihan niin ollut. Asia oli päätetty oikeudessa. Eikä muutoksen kaipaamisessa ollut mitään väärää, tai niin Trinity ainakin itselleen uskotteli.

Massiivinen Dodge kääntyi pois Little Jeep Roadilta ja ohitti kyltin, jossa luki "Twin Falls Farm". Trinity käänsi katseensa varovaisesti kuskiinsa päätään liikuttamatta. Nancy Drew, boiselaisen maisemointiyrityksen omistaja, oli keskittynyt tiehen. Kyllä. Luit oikein. Nancy. Drew. As in, Neiti Etsivä. Trinity ei ollut varma siitä, oliko kirjoja julkaistu vielä silloin, kun tämä nainen oli syntynyt - mutta oli miten oli, hänen vanhempiensa täytyi olla joko sadisteja tai todella huonotuurisia nimeäjiä. Trinity hymyili ajatukselle itsekseen, vaikka hänen olikin hieman hankala rentoutua jämäkän työnantajansa seurassa.

Pian puiden ja pensaiden takaa pilkotti kellertävä tallirakennus. Trinity antoi katseensa kiertää pihassa, kun Nancy avasi autonsa lavan päällä olevaa pressua ja alkoi nostelemaan tavaroita maahan. Tallin nurkalta tummaverikkö erotti pienen kaistaleen aitaa, ja pihan toisella puolella oli reilun kokoinen hiekkakenttä. Tässä olivat kulissit hänen kesänsä seikkailuille - näissä maisemissa hän viettäisi työpäivänsä. Paikka ei näyttänyt epäsiistiltä, se oli vain pienen kunnossapidon tarpeessa. Täydellinen projekti kesätyöntekijälle.

Trinity havahtui sormien napsautteluun. Nancy ei ollut niitä ihmisiä, jotka jäivät haaveilemaan tai juttelemaan niitä näitä työaikana. Hän oli täsmällinen, jämpti ja realistinen.
"Noniin, miss Trinity", nainen hymähti painottaen uuden kesätyöntekijänsä nimeä. Tyttö ei ollut varma, ajatteliko Nancy olevansa hauska vai pilkkasiko hän avoimesti alaistaan. Ehkä vähän molempia? "Tervetuloa Twin Falls Farmille. Paikan omistaja on pyytänyt meitä siistimään pihapiiriä, sillä… niin, tiedäthän sinä, että kaupungilla kuvataan elokuvaa?"

Trinity oli kyllä nähnyt lehtiotsikot. Lööpeissä oli puhuttu siitä, kuinka elokuvan kautta Wilmington pääsee pian maailmankartalle. Kuinka pikkukaupungin kulttuuri loistaisi entistäkin kirkkaampana. Samalla varoiteltiin siitä, että pääkatu katkaistaisiin joinakin päivinä kuvauksia varten.
"Siltä tiedolta on tässä kylässä vähän vaikea välttyä", Trinity vastasi hymyillen. Nancy vain kohtautti olkiaan.
"No, joka tapauksessa, tännekin ollaan tulossa kuvaamaan. Tässä sinä astut kuvaan - täällä täytyy leikata nurmikkoa, nuo pensaat tuossa täytyy ainakin siistiä, ja tallin eteen laitetaan muutamia uusia istutuksia. Tämä on asiakkaalle todella tärkeää, sillä tilalle etsitään myös tällä hetkellä kipeästi uutta omistajaa. Siisti ja hyvinhoidettu piha tekee koko paikasta houkuttelevamman."

Katse Trinityn silmissä kirkastui, kun puhuttiin kukkaistutuksista. Pääsisiköhän hän itse ideoimaan, mitä kasveja istutettaisiin? Ruusuja, hyasintteja, begonioita, tulppaaneja? Ideoita oli niin paljon. Trinity unohtui hetkeksi haaveilemaan. Kuinka suloiselta talli näyttäisikään, kun sen edustalla kukkisivat värikkäät istutukset, ja ikkunoista kurkkisivat ihanat hevoset!

Kauan hän ei kuitenkaan ehtinyt haaveilla, sillä todellisuus iski kasvoille. Päivän ensimmäiseksi tehtäväksi koitui pihalla olevien, talven jäljiltä jääneiden matalien kuoppien täyttäminen ja tasoittaminen. Lapion kanssa huhkiessa sade ei enää tuntunutkaa niin ikävältä - jos aurinko olisi porottanut niskaan, tunnelma olisi ollut ehkä turhankin lämmin. Pisarat ropisivat pitkin sadetakin kangasta aina keltaisten kumisaappaiden juureen. Oliko saappaissa reikiä? Ainakin tuntui siltä, että sukat kastuivat. Housut olivat ainakin läpimärät. Nancy lähti jossain vaiheessa menemään, kuulemma näytti siltä, että Trinity pärjäsi lapion kanssa ihan kelvollisesti. Käski vielä lähettää kuvan pihasta, kun työt oli tehty. Isä oli onneksi iltapäivällä vapaa, ja lupasi tulla hakemaan tytön, jottei tämän tarvitsisi hytistä bussipysäkillä.

"Mitäs sä teet?" kuului yhtäkkiä reipas ääni selän takaa, ja Trinity hätkähti. Sydän pamppaili hetken rinnassa. Hän ei ollut ajatellutkaan, että joku muukin olisi ollut täällä, saatika sitten että se muu tulisi juttelemaan märkää koiraa muistuttavalle työmyyrälle, joka huhki menemään pihalla täysin omissa ajatuksissaan.
"En mitään!" tummaverikkö vinkaisi ujosti, kuin hänet olisi yllätetty pahanteosta. "Tai siis. Töitä. Täytän kuoppia. Oon kyllä ihan kohta valmis."

Trinity kääntyi varovaisesti hymyillen ja mittaili katseellaan puhujaa. Vastassa oli häntä vanhempi poika, vai mieheksikö tuota olisi pitänyt kutsua? Hänen pipossaan oli söpöt kissankorvat, mutta häveliään Trinityn mielestä teksti oli vähän liikaa. Toinen olisi erottunut isommastakin väkijoukosta vaatetuksellaan, jollaista Trinity ei ollut paljoa nähnyt. Pipon alta paljastui violetteja hiustupsuja, jotka liimautuivat sateen vaikutuksesta tupsu kerrallaan toisen hipiää vasten. Paljon aikaa tarkastelulle ei kuitenkaan jäänyt, sillä kaveri alkoi heti puhumaan.

"Aijaa! Ootko sä siis täällä töissä? Aika hauskaa. Ootko käynyt Twin Falls Farmilla ennen? Mulla on täällä oma hevonen, sen nimi on Blue. Se on quarterruuna, vasta 5-vuotias..."
Trinity availi välillä suutaan vastatakseen, mutta toinen ei paljon antanut puheenvuoroja. Niinpä kiltti tyttö turvautui oppimaansa - hymyili, nyökkäili, heitti väliin muutaman juun ja aijaan. Keskustelukumppani näytti nauttivan monologistaan täysin rinnoin eikä tuntunut edes huomaavan sitä, että Trinityn osallisuutta olisi parhaillaan voinut kuvailla... noh, säälittäväksi. Jollakin tavalla hänestä alkoi kuitenkin tuntua hyvältä - uusi tuttava oli ehkä vähän hölmön oloinen, mutta iloinen ja avoin. Jännityksen tunne alkoi pikkuhiljaa valua pois hartioista.

"Niin ainiin, mä olen muuten Kansas, nice to meet ya."
"Trinity. Ja joo, mä tulin tänne kesätöihin. Hoitamaan pihaa."
"Hmm, okei. Harrastatko sä siis ratsastusta? Tai hevosia muuten?"
"En", Trinity vastasi ujosti. "... mutta mä kyllä tykkään niistä."
"No sitten sä oot tullut oikeaan paikkaan."

Töihinhän hän oli tullut. Ei Trinity ollut koskaan kuvitellut, että hevosista tulisi hänelle jotenkin läheinen asia. Olivathan ne kauniita, mutta vähän pelottavia, ja niin isoja. Ajatus hevosten tutkiskelusta turvallisen etäisyyden päästä tuntui kuitenkin... aika kivalta.

"Sä oot kyllä ansainnu nyt tauon, I mean, look at you", Kansas naurahti viattoman eloisasti, ilman pienintäkään ilkikurista vivahdetta äänessään. Trinity sipaisi ohimolleen liimautuneita märkiä hiussuortuvia korvansa taakse ja mietti hetken. Hän oli tosiaan läpimärkä.
"No, jos hetkeksi sitten."

June 7th 2023
Wednesday, 2:45 PM, Boise Public Library

Trinity ei halunnut istua enää sekuntiakaan verhojen pimentämässä olohuoneessa, jossa ainoa valo oli television kylmä kajastus ja sohvapöydällä oli päivän vanhoja pepperonipizzan palasia. Niinpä hän oli lähtenyt isänsä mukaan Boisen keskustaan, kun tämä oli kutsuttu korjaamaan erään kerrostalon sähkövikaa, ja aikoi viettää päivän kirjastossa.

Vaikka selkää ja käsivarsia jomotti eilisen rankkasateessa lapioinnin jäljiltä, Trinity tunsi olonsa jotenkin puhdistuneeksi. Hänen uusi elämänsä Wilmingtonissa oli vihdoin alkamassa hankalan muuton jälkeen. Olipa hän tavannut uudella työpaikallaan Twin Falls Farmilla uuden tuttavuudenkin, Kansasin, jonka Trinity mielsi joksikin pahan pojan ja harmittoman höpsön välimuodoksi. Ehkä hän saisi töidensä kautta kavereita? Koulun alkuun oli vielä kuukausia aikaa, ja... niin, koulun. Trinity nielaisi. Millaistakohan sielläkin tulisi olemaan...

Sää oli eilisen jälkeen lähes trooppisen lämmin ja kostea - sellainen, joka sai kesää rakastavan teinitytönkin pohtimaan, oliko talvi suloisine college-paitoineen ja kaakaokuppeineen sittenkin lempivuodenaika. Onneksi ihana, ilmastoitu sisäilma iski vastaan Boise Public Libraryn ovella. Paikka ei ollut Trinitylle tuttu, mutta hän oli viettänyt paljon aikaa Salt Lake Cityn kirjastoissa. Heti ensi töikseen hän meni viimeistelemään kirjastokorttinsa. Kirjastonhoitajan lasien takana möllöttävät kalansilmät olivat hieman uhkaavan oloiset, mutta rouva osoittautui onneksi ihan avuliaaksi eikä hermostunut siitä, että nuori tyttö oli hieman eksyksissä.

Vastalaminoitu kirjastokortti taskussaan Trinity suunnisti kohti kissankokoisin kirjaimin merkittyä Luonto-hyllykköä. Hän halusi tutustua hieman tarkemmin alueen kasveihin ja erityisesti puutarhoihin, jos vaikka Nancy pyytäisikin hänen mielipidettään jatkossa, kun Twin Falls Farmille alettaisiin istuttamaan. Se oli ehkä turha toive, mutta Trinity leikitteli ajatuksella silti mielellään. Hän valikoi hyllystä pinon mielenkiintoisen näköisiä kirjoja ja lähti hiihtämään hiljaisesti kohti kirjaston lukunurkan säkkituoleja.

Silloin tytön näkökentän rajoilla vilahti jotakin mielenkiintoista. Hän pysähtyi, kääntyi, kallisti päätään ja siristi silmiään. Selkeästi eläinmaailmaan keskittyvässä kirjahyllyssä hänen katseensa oli kiinnittänyt paksu vaaleansävyinen opus, jonka kannessa komeili pyöreänmallinen, ruskea hevonen. The Complete Book of Horses, by Julie Barry & Jo Reid. Trinity empi hetken.

Hän mietti hevosia, joita oli eilen nähnyt Twin Falls Farmilla.
Hän tiesi, että ratsastamisen aloittaminen olisi mahdotonta, liian kallista, ehkä vaarallistakin.
Hän arvasi jo, ettei varmaan edes uskaltaisi koskea hevoseen, vaikka tilaisuus tulisikin vastaan.
Mutta haittaisiko se, jos hän vähän kurkistaisi tähän maailmaan? Ihan pikkuisen vain?

Vaivihkaa hän sujautti kirjan jonnekin sylissään olevien puutarhaoppaiden väliin ja jatkoi matkaansa.

June 9th 2023
Friday, 12 PM, Twin Falls Farm

Trinity istahti ruohomättäälle, nojasi puun jykevään runkoon ja tuki kirjastosta lainaamansa hevoskirjan koukistettuja jalkojaan vasten. Hän avasi eteensä aukeaman, jolla puhuttiin hevosen väreistä, ja antoi katseensa kiertää aitauksissa auringosta nauttivien hevosten karvapeitteillä. Evästauko oli täydellinen tilaisuus testata käytännössä sitä, mitä hän oli eilen illalla peiton alla lukiessaan oppinut.
Musta. Ruunikko. Tiikerinkirjava. Oho, ruunivoikko, ne olivat kirjan mukaan hieman harvinaisempia. Katse pysähtyi hetkeksi hevoseen, jonka harja oli palmikoitu kauniisti ohuille leteille. Rautias… liinaharjainen rautias? Joo, niin sen täytyi olla.

Kovinkaan pitkään hän ei ehtinyt hevosten värejä kerrata, kun hyvin tunnistettava, kissankorvilla varustettu hahmo ilmestyi varjostamaan kirjan sivuja.
"Uu, mitäs täällä luetaan noin keskittyneenä?"

Trinity paiskasi kirjan kiinni salamannopeasti ja tunsi veren pakkautuvan poskille. Hän puristi opuksen tiukasti rintaansa vasten ja käänsi katseensa ylös kohti Kansasin virnuilevia kasvoja.
"Ei mitään!" hän ilmoitti hermostuneen naurun säestämänä.
"Nooh, kyllähän tuo nyt joltain näyttää", poika hörähti, mutta vakavoitui sitten hieman yllättäen, ehkä tytön pelästyneen katseen nähtyään. "No, ei ole pakko kertoa, jos et halua."

Hetken oli hiljaista. Trinitystä tuntui vähän pahalta salailla, mutta asia tuntui jotenkin yksityiseltä. Sitä paitsi, Kansas vaikutti vähän sellaiselta tyypiltä, joka Trinityn salaisuuden kuultuaan saattaisi vahingossa lipsauttaa asian kenelle tahansa vastaantulijalle.
"Oliko sulla mulle jotain asiaa?" tyttö kysyi. Hän alkoi pikkuhiljaa toipua yllätyksestä ja pelkäsi, että oli vaikuttanut epäkohteliaalta.
"En tiedä, kunhan tulin vaan kattomaan, mitä sä täällä puuhasit. En mä sen pidemmälle ehtinyt ajatella", poika totesi olkiaan kohauttaen. Sitten suupielet nousivat virnistykseen. Sillä oli jotain mielessä. "Mutta tuolla tallissa olis itse asiassa varmaan tyyppejä, jotka haluis sut tavata!"

Trinity nielaisi. Tyyppejä? Monikossa vielä? Ei hän ollut valmis!
"Mmmmhhh… en mä oikein tiiä…"
"Tule tule nyt", Kansas intoili ja hymyili sitten viekkaasti. "Vai oletko jänishousu?"
"EN OLE!"
"No, mikä sitten maksaa?"
"No odota nyt hetki… kai mä sitten tulen…"

Tummaverikkö keräsi itsensä ja nousi ylös. Farkkushortsien takamusta hieman puisteltuaan hän puikkelehti Kansasin perässä kohti tallirakennusta. Tuosta kissapiposta ei kyllä voinut erehtyä isossakaan väkijoukossa, kaverista tulisi hyvä matkaopas, Trinity mietti seuratessaan toista. Ja jos ei kyseenalainen päähine herättänyt huomiota, tai sattui olemaan sokea, niin taukoamatonta papatusta kohti vaan, saman tyypin luo sitä päätyisi. Olikohan tuo vähän ilkeästi ajateltu? Trinityä hävetti hieman omat ajatuksensa, vaikka ei hän tarkoittanut pahaa. Oikeastaan hän oli iloinen, että Kansas oli paikalla rikkomassa jään. Vaikka vähän pelottikin.

Parivaljakko pujahti tallin avoimista ovista sisään betoniselle käytävälle, jossa kolme nuorta kävivät tiivistä keskustelua. Kun edessä olevaa kolmikkoa varovaisesti tutkivan Trinityn katse kohtasi tummahiuksisen pojan kanssa, molemmat käänsivät päänsä vaistomaisesti pois. Yhtäkkiä tyttö tunsi olevansa peura ajovaloissa.
"Tässä on Holy Trinity", Kansas elämöi viittoillen kohti ujostelevaa tummaverikköä, joka puristi nyt kirjaa tiukasti rintaansa vasten ja koitti peittää takakannen tekstejä käsivarsillaan, etteivät kaikki ihan heti tajuaisi hänen olevan täysi amatööri. "She's gonna save us all."
"Ihan vaan Trinity riittää, kiitos", tyttö vastasi häveliäästi ympärilleen vilkuillen. Olisihan pitänyt arvata, että Kansas ei ollut ihan täysjärkinen! Kaikki varmaan ajattelivat nyt, että Trinity oli yhtä outo kuin kissapipopoika! "Trin tai Trina käyvät myös."
"Hei", vastasi heti ihanan normaalin oloinen tyttö (luojan kiitos ihan kaikki täällä eivät olleet hypersosiaalisia pipopäitä), eikä hänen äänestään voinut ainakaan havaita minkäänlaista häveksyntää. Hymyä toisen kasvoilla olisi voinut kuvailla varovaisen lämpimäksi, ja Trinityn olo helpottui siitä heti. "Yumi, kiva tavata."

Porukan muutkin jäsenet esittelivät itsensä. Drop dead gorgeous Brandy vaikutti heti kättelyssä Kansasin sosiaalisesti korrektimmalta versiolta, siis mukavalta ja puheliaalta. Cheerleader vibes, Trinity ajatteli heti. Hänen hevosensa oli kuulemma Jindy, nuori puoliveritamma. Trinity muisti lukeneensa, että tammalla tarkoitettiin naaraspuolista hevosta, mutta ei sanonut sitä ääneen, eikä sitäkään, ettei hän tiennyt mitä Brandy tarkoitti puoliverisellä.

Poika, jonka kanssa katseet olivat vaivaannuttavasti kohdanneet, kertoi myös nimensä, mutta se meni Trinityltä vähän ohi. Ihan kuin hän olisi sanonut Michael, mutta jotenkin oudosti ääntäen? Oliko tuo joku alkuperäiskansan aksentti, millä poika puhui? Aika hiljaiselta hän vaikutti, ja totiselta. Siitä oli vaikea ottaa selvää. Trinityn teki mieli kysyä hänen kasvoillaan olevista vaaleista alueista, mutta ajatteli, ettei se varmaan ollut sopivaa. Ne olivat kuitenkin hänen mielestään hienon näköiset. Poika oli oikeastaan ihan söpö. Stop, seis, mayday mayday. Ajattele jotain muuta.

"Onko sulla siis omaa hevosta? Oletko tuomassa sitä tänne?" tiedusteli Brandy.
"Ei mulla oo", Trinity myönsi hieman vaivaantuneena, "tulin tänne kesätöihin. Teen maisemointia, istutuksia ja sellaista. Kun täällä kuvataan sitä elokuvaakin."
"Sä varmaan tiedät sitten paljon paikallisista kasveista", Yumi sanoi, ja katse tytön silmissä kirkastui. "Täytyy ottaa sut joskus maastoreissulle mukaan, niin voit kertoa mulle ja Brandylle, mitä tuolla läheisellä niityllä kasvaa. Siellä on tosi nättejä valkoisia kukkia."
"Kasvaako ne pensaissa? Varmaan loistojasmikkeita. Se on itse asiassa Idahon osavaltion virallinen kukka", Trinity tiesi kertoa. Maastoreissukommentin hän ohitti täysin, sillä hevostaitojen täydellisen puuttumisen myöntäminen tuntui jotenkin kovin nololta - olihan ihan selkeää, että muut porukan jäsenet olivat kokeneita ratsastajia, kun heillä oli omat hevosetkin.
"Mä en edes tiennyt, että meillä on joku virallinen kukkakin", Brandy naurahti.
"En kyllä minäkään", komppasi yllättävän kauan hiljaisena pysynyt Kansas, ja Yumikin nyökkäili.

Pikkuhiljaa Trinity alkoi tuntea olonsa vähän mukavammaksi. Nämähän olivat ihan reiluja ja kivoja tyyppejä. Ehkä hän saisikin kavereita Twin Falls Farmilta. Vaan mitäköhän muut sanoisivat, kun väistämättä jossain vaiheessa saisivat tietää, ettei hän tiedä hevosista yhtään mitään..?