Kelsey's adventures

Tiesin olevani myöhässä, kun katsoin kelloa. Tietysti minun täytyi ensimmäisenä koulupäivänä uudessa koulussani myöhästyä. Muut saisivat minusta ainakin hyvä vaikutelman, vaikka tuskin kukaan minuun tulisi ottamaan kontaktia.

Olin muutamaa päivää aikaisemmin käynyt Blue Mountain Highissa kuraattorin puheilla, joka oli antanut minulle kartan sekä uuden lukujärjestykseni. Koulukirjat saisin myöhemmin high schoolin käytettyjen kirjojen varastosta.

“Hey Kelsey,” tuttu ääni sanoi selkäni takaa.

“Harper!” huudahdin innoissani. “Mmm, voisitko kertoa missä on äidinkielen luokka? Olen myöhässä enkä tiedä missä se on. Kadotin kartan jonka kuraattori antoi minulle.”

Vaikka Harper antoi minulle kattavat ohjeet, eksyin silti. Seisoin ruokalan oven edessä ja luin ruokalistaa -joka näytti kaksin verroin paremmalta kuin miltä se näytti Irlannissa- ja yritin samalla pähkäillä kuinka hemmetissä voin päästä äidinkielen luokkaan. Ei tämä voi toimia näin. En tule koskaan pääsemään luokkiin. Tarvitsen jonkun joka ohjaa minut luokkiin.

Alistuneena suunnistin kohti kuraattorin ovea ja menin puhumaan hänelle.
“Öh tuota… en löydä äidinkielen luokkaan,” totesin harmistuneena ja kuraattori naurahti minulle.

“Se on ihan tavallista. Kuule, minä vien sinut sinne niin voit napata jonkun sieltä uhriksesi ja seurata häntä loppupäivän ajan.”



“Sorry, mrs Santos,” sanon anteeksipyyntöni ja katsahdan ympärilleni. Luokka istui hiirenhiljaa ja tuijottivat minua.

“Okay, students! This is Kelsey, and she’s our new classmate!” mrs Santos huudahti. Vilkaisin oppilaita, jotka alkoivat heti supista.

“Kelsey, voit mennä Mian viereen,” reipas äidinkielen (onko tää oikeesti äidinkieltä vai englanninkieltä??!) opettaja totesi. Mia heilautti kättään takarivistä. Valtavan mahtavaa! Saan istua takarivissä.

Koska takarivissä istuminen oli minulle uutta, olin haltioissani. Irlannissa opettajat laittoivat minut aina eteen, syystä tai toisesta.

“Hi, i’m Mia,” Mia sipisi korvaani.

“Moi,” tokaisin.

Mialla oli yllään glitter mekko, jonka hopeiset kiiltävät paljetit ja muut roinat saivat silmäni särkemään. Tyttö haisi voimakkaasti erilaisille hajuvesille, joka sai pääni särkemään. En todellakaan jaksaisi Miaa koko päivää.

Tunnin jälkeen nousin nopeasti ylös tuolista ja kiiruhdin “uudet” kirjat kainalossani käytävälle. En todellakaan muistanut miten tylsää koulunpenkillä istuminen oli.

Osasin nyt suunnistaa jopa lokerikolle, sillä se oli helposti ruokalan ulkopuolella. Laittaessani kirjoja kaappiin huomasin hiljaisen, yksinäiseltä näyttävän tytön lattialla istumasta. Pamautin kaapin oven kiinni ja kävelin tytön viereen.

“Well hello,” puhuin irlantilais aksentilla ja istuin tytön viereen.

“Hei,” tyttö sanoi ujosti. “Sinä olet Kelsey, eikö niin?”

Nyökkäsin ja naurahdin.

“Teit näyttävän sisääntulon. Koko luokka mietti koko tunnin alun että missähän se uusi oppilas viipottaa. Sitten yhtäkkiä pamahdat ovesta sisään lännenhattusi hieman vinksallaan ja tukka sotkussa.”

“Se on minun elämää. Kukas sinä oot ja miks sä istut täällä yksin?”

“Evelyn. Ei minulla oo kavereita. Tai oli, mutta ei oo enää,” Evelyn sanoi surullisesti.

“Nomutta sehän on nyt korjattu. Tehään diili. Sä opastat mua täällä helvetin high schoolissa niin että mä en enää eksy ja mä oon sun kaveri,” virnistin ja paiskasin kättä uuden kaverini kanssa.

“Sehän on loistohomma. Mutta siis mitä? Onko joku tosiaan eksynyt Blue Mountain Highissa?” Evelyn nauroi epäusko silmissään. “Sä valehtelet.”

“En valehtele vannon kautta kiven ja kannon ja hevoseni minut syököön jos valehtelen,” nauroin vedet silmissä. Evelyn kohotti päätään.

“Sulla on hevonen?”

“Jepp. Twin Falls Farmilla. Se on maailman upein otus.”

“Oh! Very cool!” Evelyn sanoi ja jatkoi; “Meijän täytyy nyt ikävä kyllä lähteä nyt seuraavalle tunnille. Mutta kiitos! Nyt mun ei tarvii olla enää yksin missään.”

“Eipä mitään. Kyllä mä mieluummin sinun vieressä istun kun Mian,” naurahdin ja kiiruhdan Evelynin perään, joka oli jo noussut ja lähtenyt kohti seuraavaa tuntia.

Oliko ystävien saaminen Idahossa muka noin helppoa? Otat uhriksesi jonkun viattoman tyttösen joka istuu yksin ja jolla ei ole kavereita. Eikä Evelyn pääse enää ikinä minusta eroon - enkä minä varmaan hänestä, mutta hyvä niin.