13/07/2024 - Lauantai - Yö

"Kuulostaa paljon paremmalta tekemiseltä kuin tämä", Hayley puhahtaa leirimökin olohuoneessa ja nousee sohvannurkasta jaloilleen.

Hiljaisuus on alkanut jo melkein kaksi tuntia sitten, mutta monet istuvat vielä tapittamassa telkkarissa pyörivää Modern Familyä - tai osa tapittaa sivusilmällä samalla kun skrollaa puhelintaan ja osa vetelee jo tukevasti hirsiä koristetyynyjen välissä. 

Harper on hyvillään, ettei joudu lähtemään matkaan yksin. "Meillä on tasan vartti aikaa ennen kuin se menee kiinni."
"Pistetään töpinäksi sitten."

"Viittittekö tuua jotain hedelmiä samalla? Mun tekis niin mieli jotain herkullista hunajamelonia tai kumkvattia... Maksan teille hakista kyllä", Sarah kysyy toiveikkaana. 

Näin leiriviikon loppupuolella Harper on myös keksinyt, miksi Sarah säilöö hedelmiään siellä ummehtuneessa matkakassissa, vaikka mökissä olisi ollut jääkaappikin tarjolla; jääkaappi on ollut niin täynnä limpparia, energiajuomia ja yhden fitnesshirmun proteiinipirtelöitä, että se on melkein antanut saranoistaan periksi aina kun kaapinoven on avannut. Sitä mukaan kun ne ovat huvenneet, joku kameliksi nimitetty on käynyt kiskalta hakemassa lisää.

Tänä iltana se kameli on Harper. Hayley on sijaiskärsijä.

"Eli... Kuusi proteeinipirtelöä ja kahdeksan proteiinipatukkaa..." Hayley käy kauppalistaa läpi samalla kun he ylittävät autotien, joka erottaa leirialueen muusta kylästä.
"Ja mun kosteusvoide", Harper lisää listaan.
"Ja sun kosteusvoide... Viistoista - anteeks, lukeeks tässä oikeesti viistoista energiajuomaa? Mihin Kansas tarvii viistoista energiajuomaa, jos me ollaan lähdössä huomenna kotiin?"

Harper kohauttaa olkiaan ja vetää Hayleyn hupparin hihasta oikeaan suuntaan, sillä se on lähdössä aivan päinvastaiseen suuntaan. "Onhan sillä pitkä ajomatka edessä taas."

"Joo, niin, aivan. Parempi, että pysyy hereillä."
"No älä, tai muuten me saatellaan hevoset potentiaalisesti huomenna viimeiselle matkalleen", Harper vitsailee ja hymyilee leveästi, vaikka silmät ovat tähän kellonaikaan jo väsyneet. Sen jälkeen iskee iso haukotus, joka tarttuu myös Hayleyhin.

"Kyllä me oikeesti luotetaan Kansasiin."
"Kyllä me luotetaan Kansasiin", Harper vakuuttelee niin itselleen kuin Hayleyllekin, vaikka sisäisesti hän piirtää ristinmerkkiä rintansa päällä ja rukoilee, ettei matkalla tulisi eteen minkäänlaisia muuttujia.
"Varmaan on hyvä silti pelata varman päälle ja varmistaa, että Kansasin kofeiinivarastot on täytetty matkaa varten."
"On hyvä varmistaa."
"Miks sä toistat kaiken kun papukaija?" Hayley ihmettelee huvittuneena ja kävelee melkein kylki edellä tuijottaessaan ystäväänsä.
"En mä toista kaikkea."



Kun tytöt saapuvat kioskille, on sen sulkemisaikaan enää viisi minuuttia. Ostokset on siis suoritettava nopeasti (ei sillä, ettäkö tässä kaupassa voisi mitään maratonia vetääkään ostoskoria täyttäessä), joten he sopivat tehtävänjaosta, jossa Harper menee valitsemaan itselleen kosteusvoidetta ja etsimään vegaani-Sarahin eksoottisia hedelmiä, ja Hayley pitää huolen juomapuolesta. Eikä heidän tarvitse edes sanoa että "nähdään kassalla", kun toista voi melkein koskettaa olivatpa he missäpäin kioskia tahansa. Tällaisessa kopissa ei varmasti tapahdu kovinkaan paljoa varkauksia, kun asiakkaita on niin helppo pitää silmällä.

Sekä kosteusvoiteen että hedelmän valikointi on helppoa, sillä valinnanvaraa ei ole.

Hayley on jo tehnyt ostoksensa, kun Harper iskee maailman lyhyimmälle kassahihnalle kulahtaneen näköisen kosteusvoidetuubin ja valtavan munakoison.

"Varmistan vaan, onko sun mielestä munakoiso hedelmä vai vihannes...?" Hayley kysyy epäilevästi. Tällaisessa kaupassa kukaan ei pakkaa ostoksia puolestasi miljoonaan eri muovipussiin, mutta sellaiselle ei olisi tarvettakaan, koska Hayley on ostanut kokonaisen lavan energiajuomia. Kansasin on parasta haljeta onnesta sen nähdessään - tai parempi että ei, koska muuten heillä ei ole osalle hevosista kuljettajaa leiriltä pois.

"Mun mielestä se on vihannes, mutta jos vaihtoehtoina oli tämä tai mustunut banaani, niin luulen, että tämä oli kuitenkin parempi valinta", Harper vastaa ja seuraa, miten järkyttävän kokoinen mölli liikkuu hihnalla eteenpäin kuin hidastetussa elokuvassa. Kosteuvoide seuraa kuuliaisesti sen perässä. Se horjahtelee liukuhihnan nykiessä viimeisillä senteillä, mutta pysyy ritarillisesti pystyssä.

Myyjä katsoo liukuhihnan tuotteita.

Katse siirtyy Harperiin. Takaisin liukuhihnalle. Sitten taas Harperiin.

"Tää ei oo niin outoa kuin miltä tää näyttää", Harper sanoo yrittäessään epätoivoisesti korjata tilannetta. Hyvin vanha ja hyvin kalju myyjä seisoo jähmettyneenä paikallaan ja toljottaa niin intensiivisesti, että Harperista tuntuu kuin katse porautuisi hänen takaraivonsa läpi aina rannikolle asti.



Siinä he sitten Hayleyn kanssa kävelevät katuvalojen täplittämää tienposkea pitkin niin kasuaalisti kuin he ikinä voivat megalomaanisen valtavan munakoison  ja kosteusvoidetuubin kanssa. Valot alkavat sammua kylän taloissa ja yö tuntuu syvenevän entisestään. Jossain kaukana koira haukkuu ja pitkä ruohikko kahisee mukavasti tuulessa. 

"Jos Sarah kehtaa vielä valittaa tästä niin pistän se saa aamulla toimimaan kamelina ja hakemaan kolkyt puikulaperunaa, jotka pitää mitata että ne täsmälleen neljän tuuman pituisia."

"Joko sä laitoit sen viestin Susanille?" Hayley vaihtaa puheenaihetta, yrittäen tasapainotella energiajuomalavaa olkapäällään.

Harper pyörittää päätään. Viestin laittaminen on asiana ehkä pieni, mutta se on vaivannut Harperia jo monta päivää, valvottanutkin iltaisin ennenkuin on saanut unenpäästä kiinni. Päätöksiä Wafflesin suhteen vaan on kuitenkin tehtävä ennemmin tai myöhemmin, siitäkin huolimatta, että sen ääneen sanominen tuntuu vaikealta ja on raastavaa tehdä päätöksiä, joiden lopputulemaa ei osaa ennustaa.

Vaihtoehtoisesti Harper voisi toki jatkaa samaan malliin, haalia itselleen vielä vähän enemmän hoidettavaa ja kuulla myös melko pian kunniansa vanhemmiltaan, jos hän haukkaisi liian suuren palan kakkua tärkeänä high school-vuotenaan eikä suoriutuisi enää millään osa-alueella edes kiitettävästi. Siinä kohtaa ensimmäisenä lähtisi Spike, siitä Harper on varma, ja kotiarestit kaupanpäälle, joten tämä vaihtoehto jääköön käyttämättä heti alkuunsa.

"Mä kirjotan sen huomenna kotimatkalla. Täytyy vähän miettiä ensin miten mä asian muotoilen, sillä se ei missään nimessä johdu ite Wafflesista. Miks on niin vaikea saada tollanen asia sanotuks? Mul on ihan sellanen tunne, et mä loukkaisin jotenkin hevosenomistajaa jos sanon, etten voi enää käydä sillä."

"Kyllä mä luulen, että se ymmärtää," Hayley vastaa hymyillen.
"Kyllä mäkin luulen, että se ymmärtää."
"Matkitko sä taas mua?"
"En tietenkään."