07/07/2024 - Sunnuntai - Päivä

Hevoset oli lastattu aamulla onnistuneesti matkaan ja moni meistä leirille lähtijöistä oli ilmoittautunut bussikyytiin, joka veisi meidät leiripaikalle. Valitsin itsekin bussin, en tiedä miksi, ehkä säästääkseni bensan hinnassa... tai jotain. Olin hetken harkinnut kissan salakuljetusta mukaan, mutta onneksi "naapuri" (retkeilytuttu, joka oli majoittunut lähelle omaan matkapakuunsa) suostui käymään katsomassa Aangia. Täällä bussissa olisi ollut sille sitä paitsi aivan liian kuuma.

Katselin maisemia kuunnellen samalla toisella korvalla kuulokkeista musiikkia ja toisella korvalla muiden bussissa matkaavien juttuja. Kehtaisinko häiritä? Liittyä kenties mukaan? Matka oli helvetin pitkä, jos sen aikoi viettää kokonaan yksin tuppisuuna. Olisikohan ihan awkward, jos yrittäisin mennä mukaan? Avasin Pringlespurkin siinä pohtiessani asiaa vain pettyäkseni siitä, että puolet sipseistä oli ihan murskana.

Sunday, 7th of July 2024
At around noon, somewhere on a highway…

"Ajoit ohi liittymästä", Mikael huomautti, osoittaen huolestunut kurttu otsallaan ohi vilahtavaa, vihreätaustaista kylttiä.

"I know", tokaisin ja vilkaisin kahta kameraa kojelaudalla, joista toinen näytti hevosauton ja toinen hevostrailerin matkustustilaan.

Kaikki kyytiläiset seisoskelivat ihanan rauhallisina - paitsi Boe, joka tökki jatkuvasti heinää kaltereiden välistä Spiken puolelle.

"Miks sä ajoit siitä ohi?" Mikael kysyi ja käänsi katseensa tiestä muhun.

"... You'll see soon enough", vastasin, katse visusti tiessä. Mun suupieli nyki vähän virneen suuntaan, minkä Mikael oitis hoksasi ja tökkäsi mua hellästi etusormellaan hymykuoppaan.

"What's so funny? Nytkö sä vihdoin lähetät mut sinne Intiaan?" poika kysyi ja liu'utti kätensä mun poskelta niskalleni, ujuttaen ne muutamat lippiksen alta pilkottavat, kesän kunniaksi blondatut hiukset sormiensa väliin. Ihan kuin mä muuten kykenisin tästä sen kuulustelua pakenemaan.

"Joo", naurahdin ja nojasin päätäni pojan kättä vasten.
"Ja kärsisin koko leirin ikäviä tunnelmia ilman sua", jatkoin ja napautin vilkun oikealle, ohjaten auton seuraavasta liittymästä pois moottoritieltä.

".. mitä ikäviä tunnelmia?" Mikael kysyi hämmentyneenä.

"Well, you know-", aloitin, ähkäisin ja heilautin kättäni.
"Nevermind", naurahdin.

Mikael tuijotti mua hetken, kunnes sen päässä klikkasi.
"... No mutta meillä on varmaan huonekaveri, jos edes päästään samaan huoneeseen", poika huomautti. Halusin kuulla sen äänessä häivähdyksen pettymystä.

"Nobody said anything about any rooms", yskäisin ja käänsin auton oikealle, liittyen leveälle maantielle.

".. uh-huh", Mikael hymähti.
"Joko sä kerrot, miksi me pidennettiin matkaamme….. tunnilla?" se jatkoi kyselyään, tutkiskellen reittiämme navigaatiolaitteesta.

"Kohta näet", toistin ja kaivoin taskussani pirisevän puhelimen käteeni.

Incoming call: +1 605 556 789

Napautin vihreää luuria ja nostin kapulan korvalleni.
"Kansas Bond."

Mun oli vaikea peitellä suupieliini leviävää hymyä.

"Loistavaa, me ollaan ihan 10 minuutin päästä siellä. Aika tiukalla aikataululla liikenteessä", selitin puhelimeen.

Kuuntelin muutaman sekunnin naisääntä puhelimen toisessa päässä, ennenkuin yksissä tuumin toivottelimme näkemiset ja laitoin puhelimen taas pois.

"What's with the secrecy?" Mikael tivasi varmaan kymmenettä kertaa matkan aikana. Tai siltä se ainakin tuntui.

Mä puristin rattia vähän kovempaa ja yritin parhaani mukaan olla pomppimatta innostustani penkillä.
".. We're going to pick up my horse", kerroin viimein, kunnon kestohymy kasvoillani.

Mikael kurtisti kulmiaan.
".... Don't tell me it's the broken one-"

"YES!"

Mikael huokaisi syvään.
Siis todella syvään.
"... Whatever makes you happy I guess."

Autossa ei onneksi ollut niin kuuma kuin pelkäsin, mutta roikuin silti varmaankin kolmatta tuntia jonkin sortin päiväunien rajamailla. Ethan oli hiljentynyt, sen huumori oli viihdyttänyt pidempään kuin olin odottanut. Toistaiseksi siis vain positiivisia yllätyksiä. Viimein suoristauduin kummasta röhnötysasennostani pelkääjän paikalla, katsahtaen sitten kuskiin jota näytti huvittavan koko näy.
"Whatever funny comment is about to come out of that mouth of yours is not as funny as you think." Mutisin Ethanille, joka tyytyi sitten vain tirskahteluun. Etsin vesipullon totebagini pohjalta ja kulautin suurinpiirtein puolet alas kurkustani.
" I though you'd be car sick or something. " Ethan sanahti, kun arveli vesien olevan tarpeeksi selkeät.
" When I was a kid I did get car sick but why are you wondering what kind of traveller I am?" Hymähdin, hieroen silmiäni. Tarkoituksella olin jättänyt meikkaamatta aamusta, teisin että olisin parhaillaan puoliunessa koko matkan. Ethan pysyi hiljaa hetken.
" I don't know. I think I just wasn't expecting you to nap. I don't know, you kind of look like you'd get car sick. "
"Are there like,, characteristic qualifications for people that are car sick?" Kikatin. Ethan kohautti olkiaan huvittavasti.

keskityin hetken heräilyyn, sillä autossa istuminen tosiaan onnistui väsyttämään. Vieläpä joka kerta, jos en ollut itse ratissa. Kuitenkin virottuani tarpeeksi käänsin radiota hieman kovemmalle ja avasin puhelimeni lukituksen tarkistaakseni ilmoitukset. Ei mitään uutta. Suljin näytön ja katsahdin eteenpäin. Tietä näytti olevan loputtomiin.
"You know, I didn't forget your birthday- I was busy at work-"
" You know my brithday?" Ethanin suusta karkasi yllättyneen kuuloinen lausahdus. Hämmennyin hieman, tottakai tiesin..?
" Yees, should I not?"
" No- No I just..Didn't remember I told you." Se tokaisi samalla kun hieraisi niskaansa.
" Anyways, I got you a gift and I really forgot to give it so I'll just...tell you what it is and give it to you once we are in Oregon." Selitin, itsekkin hieman...ujona? Mistä tämmöinen edes kumpusi..
" I got you a wrist watch, it's locally made and the strap is real leather. I thought it would be practical, or something. I'm not accusing you of being late or anything-"
" That's nice. I can't wait to see it." Ethan hymyili, katse tiukasti tiessä. Hymyilin takaisin.
" Great. And again, happy- well - very late birhtday."

Sunday, 7th of July 2024
At around 1PM, somewhere near the Idaho/Oregon border

Tallin vaaleansiniset lautaseinät suorastaan pomppasivat silmille muuten maanläheisiin väreihin sonnustautuneessa pihassa.

Tilavan, sorapohjaisen parkkipaikan laidalla seisoi lava-auton kiskoma hanhenkaulatraileri, jonka kyljessä komeili PINECONE GROVE.
Trailerin pienistä ikkunoista pilkisti muutamia hevosten korvia - joista yhdet vaaleammat, kuin muut.

Mun vatsanpohjaan lehahti ainakin miljoona ja satakymmenen perhosta.

"Do you need help?" Mikael kysyi oitis, kun pysäytin yhdistelmäni kohtaan, josta se olisi helposti käännettävissä.

"No, but you can come and check her out", ehdotin virnistäen irrottaessani turvavyötäni.
".. and I mean the horse, not the nice lady we're getting her from."

"Sure", Mikael hymähti ja nousi pian mun jälkeen autosta.

Meitä vastaan käveli sinisiin bootcut-farkkuihin, pirtsakanpunaiseen flanellipaitaan ja tummanruskeaan stetsoniin pukeutunut, punertavatukkainen nuorehko nainen.

Se hymyili aurinkoisesti ojentaessaan kättään mulle.
"Dusty Springsteen", nainen esittäytyi ja jatkoi:
"I suppose you're Kansas?"

Mä hymyilin takaisin, kättelin sitä ja nyökkäsin.
"Yes, and this is Mikael", esittelin samalla, kun nainen jo rempseästi kätteli suomalaisystävääni.

"Wonderful! I have the paperwork et cetera over there on the patio table, let's get them settled and then get the lady loaded and ready to go to her new home", Dusty hymyili ja viittoi tallirakennuksen nurkalla olevaan, tiililattialla varustettuun alueeseen, jonka puisille aidoille oli laitettu useita saviruukullisia kukkapuskia. Keskellä aluetta oli pöytä ja muutama kokoontaitettava pihatuoli.

Käveltiin naisen perässä marmorikuvioisen pihapöydän luo.

Pöydällä odotti kaksi ohutta paperinivaskaa ja kaksi kynää.

"Read them through, please, for I don't trust my eyes after that one hell of a drive", Dusty naurahti tutkiessaan sopimuspohjia.
"Samat sopimukset ne kyllä ovat, kuin sähköpostissakin, mutta ihmisiä tässä kaikki ollaan ja virheitä voi sattua", nainen selitti allekirjoittaessaan jo toisia lappuja.

Mä nappasin toisen yhteennidotuista paperinivaskoista käteeni ja luin sen sisällön läpi.
Tällaisissa tilanteissa kyllä käy isääni kiittäminen, että se on mulle paasannut lakia vaikka ja missä muodossa.

Horse Bill of Sale

I, Dusty Springsteen, hereby sell, transfer and convey all rights, title and interest in the above described horse Elvenglow Quay to Kansas Bond for and in consideration for the total sum of $19 000, plus any applicable sales tax, paid by Kansas Bond, and the receipt which is hereby acknowledged. This sum represents the mutually agreed purchase price of the horse, between both the Seller and the Buyer.

Horse name: Elvenglow Quay
DoB: 9/11/2022
Color: palomino
Sex: mare
Breed: irish sport horse
Height: 16.1hh
Registration number: VH22-209-0020 & PKK5687
Marking or tattoo: a big blaze, dark heart-like shape on right side
Description: n/a
Name of Sire: Quintis xx
Sire's registration number: n/a
Name of Dam: Mintberry
Dam's registration number: n/a

"Yeah, this seems fine", totesin, otin toisen pöydällä lojuneista kynistä ja allekirjoitin omat osuuteni.
Toinen paperinivaska jäi Dustylle ja toisen ojensin Mikaelille - se sai nyt toimia väliaikaisena paperitelineenä.

"Mulla on se käteisosuus sulle antaa nyt heti, ja loput siirrän illalla, kunhan päästään kohteeseen", kerroin ja kaivoin reisitaskuhousuistani paksun, $100 käärityn setelikerän.

Ja niin, alle kahden kuukauden hevosettomuuden jälkeen, musta tuli jälleen hevosenomistaja.

Dusty nyökkäsi ymmärtäväisenä ja vastaanotti setelirullan, avasi sen ja varmisti summan.
"Joo, tämä on hyvä", nainen myönsi, sujautti rahat taskuunsa ja siirtyi kohti hanhenkaulatraileria.
"Mä otan ton yhen hevosen tosta edestä pois, niin voit vaikka itse purkaa tammasi sieltä", nainen huikkasi kiivetessään takakautta traileriin.

"Toki", huikkasin takaisin.

Katsoin, kun ruunikon, varsin tylsän näköisen hevosen takaa paljastui vuosisadan suloisin, kermakaramellin värinen hevonen, joka katsoi meitä korvat hörössä, tummat nappisilmät kimaltaen ulkoa tulevasta valosta.

"All yours", Dusty kehotti ruunikon laskeutuessa trailerista sorapohjalle.

Montaa kertaa ei tarvinnut sanoa, kun mä jo kiipesin kyytiin ja ehkä liioitellunkin rauhallisesti lähestyin voikkoa tammaa, antaen sen nuuhkaista kättäni ennenkuin irrotin sen riimunnarun kuljetusrenkaasta.

Tamma lähti oitis seuraamaan mua.
Se laskeutui trailerista rauhallisesti, eikä kahden extra-askeleen jälkeen ottanut ainuttakaan enempää, vaan jäi seisomaan täysin tyynenä mun ja Mikaelin vierelle.
Sillä ei tuntunut olevan kiire mihinkään.

Siinä oli samanlaista seesteisyyttä, kuin Bluessa.

Dusty pakkasi ruunikon takaisin traileriin ja tuli sitten mukanamme lastaamaan varsin lunkia nuorta, kantaen mukanaan satulaa ja varusteilla ja hevosen papereilla täytettyä ikeakassia.

Boe ja Spike molemmat tervehtivät uutta kaviokasta, kun Mikael laski hevosauton lastaussillan alas.

"You better be good, Yellow", Dusty hymisi voikolle tammalle, kapsuttaen vielä kerran sen otsaa.
"Travel safe you two.. three.. seven", nainen toivotti hymyillen ja heilautti heipat, kävellen sitten oman kulkupelinsä luo.

Käännähdin välittömästi katsomaan Mikaelia.
"Did you hear that?" kuiskasin innoissani.
"Her name's Yellow?!"

Mikael puristi huulensa viivaksi ja nyökkäili.
"Fitting."

Mä talutin hevoseni, kuvitelkaa, voin laittaa sinne sen i:n perään, auton kyytiin ja Bluen jäljiltä tottuneesti pakkasin sen paikoilleen.
Mun yllätyksekseni myös Yellow osasi asettautua kuljetuskaluston kyytiin, kuin olisi koko ikänsä asunut sellaisessa.

Tamma jäi kaikessa rauhassa mutustamaan heiniä vähät välittämättä aavistuksen turhankin innokkaasti tuttavuutta tekevästä Boesta.

Hyppäsin alas lastaussillalta ja me nostettiin se Mikaelin kanssa yhdessä taas ylös.

Mikael puisteli käsiään housuihinsa, eikä varmaan ehtinyt edes kunnolla palautumaan nostosuorituksesta, kun mä jo syöksähdin siihen kiinni, kiedoin käteni sen lantion ympärille ja kiskaisin sen kokonaan ilmaan.

"MULLAONTAASOMAHEVONENTAJUATKO", kihisin riemusta riepotellessani poikaparkaa hevosauton vierustalla.
Mikaelin onneksi ajamamme yhdistelmä loi sen verran hyvin näkösuojaa, ettei varmaankaan kukaan nähnyt mitään - ja jos näki, niin eipä se kyllä ainakaan mua haitannut.

Poika pyristeli vastaan ehkä kaksi sekuntia, kunnes luovutti ja hiljaisen naurahduksen sekä silmienpyöräytyksen saattelemana totesi:
"Jep, niin on. Onnitteluni."

Tarpeeksi purettuani äkillistä jokapaikankihelmöintiä (ei nyt ihan joka), laskin Mikaelin takaisin maankamaralle ja ryhdyin pakkaamaan Yellowin mukana tulleita varusteita matkaan.

"Toivottavasti teillä on edessänne mahdollisimman monta, tylsää vuotta", Mikael toivotti ja lätkäisi mua kevyesti hartiaan.
".... Although your decision to buy a horse that's already brok… Well, you know what I think", poika mutisi ja nappasi ikeakassista Yellowin passin mukanaan etupenkille.

Saatuani tavarat paikoilleen, mä kiipesin takaisin kuskinpaikalle ja starttasin auton.
"Finding a new route", kojelaudalla aktivoitunut navigaattori kertoi ärsyttävän kovaan ääneen.