3 - The punch is punching

Sisällä talossa on vilskettä, kun ihmiset liikkuvat huoneesta toiseen, ja keittiön pöytä on täynnä erilaisia juomia ja naposteltavia. On ainakin ollut. Nyt suurinosa niistä on siirtynyt juhlakansan vatsoihin, lattialle ja löytyipä yksi puoliksi syöty hodari vessanpöntöstäkin. Ja siellä se lilluu edelleen, koska miksi Harper sitä olisi sieltä onkinut. Harva on kuitenkaan uskaltanut maistaa Harperin tekemää mansikkakakkua, mutta kuka hän on siitä ketään syyttämään - onhan se aika luotaantyöntävän näköinen kermahirviö.

"Harper! Harper, hei - tuu tänne meidän kaa!" Harper näkee avoimesta ovesta Brandyn huutavan hänelle ison tammen alla.
"Tästä vedestä tuli vähän kuumaa, mutta kyllä tän kestää...", Valeria jatkaa posket punottaen.

"I'll be right there!" Harper vastaa ja nappaaa kaksi lasipulloa olutta jääkaapista, yhden itselleen ja yhden kenelle tahansa joka näyttäisi olevan juomaa vailla. Oluiden määrä jääkaapissa on romahtanut viimeisen tunnin aikana. Ja niin näyttää romahtaneen myös juhlijoiden harkintakyky, ainakin kun katsoo miten Kestrel vilauttelee bikiniensä välistä (päivän jännittävin hetki; nytkö viimein nähdään ne lollot?!) ja kuinka Hayley pyyhkäisee suupieliään sen jälkeen, kun on päästänyt pahan olon ryöppyämään läheiseen jänönharjapensaseen. Se ei ainakaan tarvitse tätä toisessa kädessä kiikkuvaa olutta. Olisi kai pitänyt varoittaa terästetystä boolista, mutta kun se niin tykkäsi imeskellä niitä viinassa uitettuja mansikoita niin ajatus oli, että antaa hänen nyt vähän nauttia elämästä.

Keittiön ohi on kävelemässä Kansas, joka kuitenkin Harperin nähdessään pysähtyy Jack Sparrowmaisesti vähän horjahtaen ja tekee uukkarin. Jack Sparrowssa ja Kansasissa on kyllä paljon samaa, erityisesti mitä tulee näiden kahden suhteesta alkoholiin.

"Tiesitkö, että sun poikaystävällä on salaisia läpsimishaaveita", Kansas aloittaa, ja Harperista tuntuu, että sen ääni vähän sammaltaa. 

"Kuka sano että ne on salaisia?"
"Koska siis... se sano, --- *GASP*" Kansasin lause keskeytyy suureen, kauhistuneeseen henkäykseen, kun hänen aivonsa rekisteröivät samaan aikaan suunsa avanneen Harperin sanat.

Pojan reaktio saa Harperin räjähtämään naurusta ja hän heittää pienen köntin kermaa mansikkakakun päältä Kansasin suuntaan, jolla on jostain ihmeellisestä syystä puheen sammalluksesta huolimatta yllättävän nopeat refleksit ja onnistuu väistämään höykkäyksen. "Jatka, ole hyvä", Harper sanoo loppuun ja näyttää siltä, että kermakakkusotaa ei synnykään.

"Mä menin nyt aivan sekaisin tästä tiedosta."
"JATKA NYT, se oli vitsi!"

"No voi Coopie-raukka siinä tapauksessa. Anyway, se sano että mulla on niin suloiset posket, että sekin vois vähän läpsiä niitä."

Harper nyökkää hymyillen ja nojaa keittiön tasoon. "Antakaa mennä vaan", hän nostaa Heinekenin huulilleen ottaakseen ensimmäisen siemauksen. Juoma viilentää ihan kivasti, mutta toisaalta on niin lämmin, ja poreallas Valerian mukaan vielä lämpimämpi, että kylmistä oluista olisi enemmän apua otsalla kuin vatsassa. Maku ei edelleenkään saa häntä hyppimään riemusta, mutta sitä on kai pikkuhiljaa opeteltava halvempien juomien pariin, koska rahaa ei ole kuin roskaa. Se menee kuitenkin jotenkuten alas kun pitää samalla nenästä kiinni - samalla hyväksi todetulla tekniikalla mitä on käytetty iät ja ajat Blue Mountain High'n kouluruuan kanssa.

Kansas näyttää melkein loukkaantuneelta, sillä tavalla dramaattisen koomisella tavalla. "Mä luulin, että pidät mun puolia!", Kansas sanoo nasaalilla äänensävyllä ja teatraalisen kädenheilautuksen saattelemana, ja lopulta pyöräyttää sormella ilmaan ympyrän punoittavan poskensa kohdalle.

"No mut, ton sä ansaitsit!"

Synttärisankari jää nyökyttelemään surkean näköisenä ja se pitelee katseensa viinapullossaan sen näköisenä kuin se olisi sen ainut ystävä, kun Harper liukenee tilanteesta ja suuntaa kohti poreallasta. Ulos kävellessään Harper siirtää pullot yhteen käteen, nappaa toisella eteisen tasolta puhelimensa ja yrittää siinä samassa väistellä sisään pyrkiviä muukalaisia.

"Sorry", joku Yumin kavereista sanoo kun he ohittavat toisensa Harperin kanssa mukamas liian läheltä toisiaan ovensuussa. Välimatkaa on oikeasti ainakin Wilmington Postin verran, eli mitään törmäysvaaraa ei ainakaan ole.

Taloa kiertävä suuri, vanha veranta on täynnä juhlijoita, jotka nauravat portailla, tanssivat katoksen varjoissa suojassa kuumalta auringolta ja roikkuvat kaiteilla juomat käsissään. Meno on kohillaan ja kaikilla tuntuu olevan hauskaa. Pahin ylilyönti on ollut se hodari pöntössä, joten aika hyvillä recordeilla mennään vielä.

Porealtaan vesi kuplii voimakkaasti, kun Brandy, Valeria, Kestrel ja Yumi tekevät tilaa Harperille.

"Vieläkö Hayley laattaa?" Brandy kysyy boolimuki huulillaan.
"Eiköhän se kohta tokene ja tuu tänne."
"Tulee hirvee siivouslasku, jos se laattaa tänne poreisiin..."

Harper hymähtää riisuessaan kukallisen kesämekkonsa ja tipauttaessaan sen nurmipeitteelle. "Miettikää, et onneks bikineitä ja bileitä ei yleensä yhdistetä toisiinsa, koska sain haettua nää ilman että äiti ja isä aavisti mitään juhlista", hän liukuu sametinpehmeisiin poreisiin, jossa he viettävät hyvän tovin jutellen niitä näitä, lauleskellen musiikin mukana ja nauraen kanssajuhlijoiden kommelluksille. "Otetaanko kuva yhessä?"

Valerian kulmakarvat rypistyvät aavistuksen. "Älä sit laita sitä mihinkään julkisesti tai me ollaan kaikki kotiarestissa..."

"Eikä olla jos kaikki pistää juomat piiloon. Sittenhän me ollaan vaan viettämässä kivaa kesäiltaa porealtaassa!" Brandy tarttuu reunalla oleviin juomiin ja laskee ne maantasalle. 

"Okei, tulkaa lähemmäs!" Harper koukkaa toisen kätensä Yumin ympäri ja vetää tätä lähelleen niin, että se on luiskahtaa liukkaalta allaspenkiltä poreiden pohjalle.
"Kestrel, nänni piiloon", Brandy huomauttaa.

Harper nostaa puhelimensa yläviistoon ja napauttaa näytön auki. "CHEEEESE-"

Mutta.

Puhelin ei olekaan hänen. Se on aivan samanlainen kuin omansa, mutta sen taustakuvana on joku ihmeellinen puupölkky lumisessa metsässä. Aloitusnäytöllä on yksi saapunut Snapchat-viesti, mitä ei ole tarkoitus lukea mutta joka lävähtää silmien eteen aivan tahtomattakin. 




Parin sekunnin ajan jokainen tuijottaa puhelinta odottaen. Osa ihmettelee varmasti miksi Harper ei napauta kameraa ollenkaan päälle, joku on varmasti keskittynyt lukemaan näytöllä näkyvää viestiä ja sitten on Kestrel, joka hymyilee kieli ulkona ja silmät kiinni kuvaa varten, eikä huomaa mitään ympärillä tapahtuvaa.

"Tää ei oo mun puhelin", Harper hätkähtää, nousee altaasta niin vauhdilla, että noroina ihoa pitkin valuva vesi kastelee hänen maassa makaavan kesämekkonsa läpimäräksi, ja lähtee kiikuttamaan puhelinta takaisin eteisen tasolle. 

"Kuka sen oli lähettäny, näkikö kukaan?" Yumi katsoo perään hämmentyneenä.
"Näkikö kukaan mitä?" silmänsä juuri avannut Kestrel kysyy.

"Kenen puhelin se oikein oli?" Brandykin miettii samalla kun tyttö nostaa juomia yksitellen takaisin altaan reunalle.

Eikä mene kauaa kun Harper jo palaa puolihölkkää takaisin tyttöjen luokse.

"Mä vannon oikeesti, että mä luulin että se oli mun puhelin! Enkä mä oikeastaan nyt ees tiiä missä mun oma on, mut en kehtaa mennä etsimäänkään. Soitetaan siihen myöhemmin, nolottaa ihan sikana että mä avasin jonkun toisen puhelimen ja näin sen viestin."


Harper kääntyy ympäri ja katsoo kohti Millerien taloa, jossa Mikael kävelee vähän hukassaolevan näköisenä edestakaisin. Pysähtyessään eteisaulaan, eteisen tason viereen, poika huokaisee huojentuneen näköisenä ja liu'uttaa etsimänsä puhelimen takataskuunsa.