1 - An entrance to remember

Limusiinin rullatessa Blue Mountain High'n pihaan, Brandy piilotti tyhjennetyn kuoharipullon ovitaskuun. Lasit kilisivät vielä kerran ikimuistoisen illan kunniaksi, jonka jälkeen pari toisensa jälkeen alkoi purkautua ovesta ulos. Kansas, jonka Valeria muisti edelleen ennen kaikkea upean turkistakin omistajana, astui ulos hänen edellään ja tarjosi sitten kätensä tytölle.

"M'lady", se hymyili ja kumarsi varsin teatraalisesti. Valeria tarttui hymyillen toisen käteen ja pujottautui ulos autosta.
"Why, thank you, m'lord", se nauroi ja kääntyi Mikaelin puoleen. "This one's a keeper!"
"Spend a day with him and then let me know if you still agree", poika hymähti - Valeria ei oikein osannut lukea, oliko se tosissaan vai vitsailiko se. Ehkä vähän molempia.

Lämmin kevätilman tuulahdus siirsi hiussuortuvia pois kasvoilta ja virkisti hieman oloa. Tulevia tunteja ajatellessaan Valeria tunsi kuitenkin perhosten lepattavan vatsansa pohjalla. Edessä olevaa tähtitaivaista iltaa varjosti edelleen valheellisten väitösten pilvi. Kaikki saisi loppunsa tänä iltana, jos palaset loksahtaisivat paikalleen niin kuin oli suunniteltu.

"Kaikki hyvin?" Hayley kysyi. Se oli liikkeissään niin hiljainen, ettei Valeria ollut huomannut tytön hiipineen hänen viereensä.
"No, tiedäthän. Paljon mietittävää. Mutta kyllä tästä vähintäänkin ikimuistoinen ilta tulee", tummaverikkö vastasi ja tarttui Hayleytä kädestä. "Näytät muuten helvetin hyvältä. Nyt mennään pitämään hauskaa."
"Ethän sä ole unohtanut meidän suunnitelman ensimmäistä osaa?"
"En, en. Hoidetaan se. Sitten - hauskaa."

Limusiinin väki oli jo hyvää vauhtia matkalla koulun pääoville, kun puhelin värisi Valerian pienessä valkoisessa käsilaukussa ja tyttö päästi irti Hayleyn kädestä metsästääkseen laitteen käteensä.
"Guys, mä tulen ihan kohta perästä", Valeria ilmoitti puhelimellaan muille viittoen ja painoi sitten vihreää luuria. "Hi, mom."
"Hei, mija, jätit milagrosi kotiin. Olen matkalla kauppaan, mutta otin sen mukaan, haluatko tulla ulos hakemaan sen? Tarvitsethan hyvää onnea ja turvallisuutta siellä, että illasta tulee niin hauska kuin olet aina haaveillut."

Ainiin. Äiti oli antanut aamupalan äärellä hänelle lahjan - pienen, sydämenmuotoisen amuletin, jonka metallinen pinta oli koristeltu sievin kuvioin. Nämä pienet amuletit, milagrot, olivat kuulemma hyvää onnea tuovia ja muodollaan se lupasi myös rakkautta kantajansa elämään. Äiti ja isä olivat käyneet ostamassa sen Boisesta, meksikolaiselta käsityöläiseltä lahjaksi ja muistoksi Valerian ensimmäisistä promeista.

Vaikka tyttö ei olisi sitä kehdannut myöntää, oli vanhempien ele ollut liikuttava. Yhtään sentimentaalisempi tyyppi olisi pyyhkinyt kyyneliä silmäkulmastaan - ja niin Valeria oli salaa tehnytkin, kun myöhemmin hampasi harjaitaan yläkerran kylpyhuoneessa.

"Joo, anteeksi, unohdin sen kaikessa valmistautumisen hässäkässä. Halusin kyllä ottaa sen mukaan. Jos voit pysähtyä tässä matkalla, niin olen vielä ulkona."
"Totta kai, mija..."

Äidin sanat vaipuivat pelkäksi taustameluksi, kun Valeria näki kiiltävän valkoisen limusiinin lipuvan pihaan - ja kukas muukaan nojasi seisten kattoikkunaan kuin Wyatt Rogers kahden villihaukkaminioninsa kanssa. Valeria otti muutaman askeleen sivummalle, kun auto rullasi hänen eteensä, mutta oli jo liian myöhäistä. Wyatt suki hiuksiaan limaisesti hymyillen, kun tunnisti kadun reunalla seisovan tytön.
"Davis, looking lonely! What is it, no one wants to date the girl who slept with the math teacher?"
"Choke on your dick, Rogers."
"Oh, it flirts too! Adorable!"

Wild Hawksit nousivat vuorotellen autosta pidelleen deittejään vyötäröltä ja kulkivat sekalaisena letkana pääovelle. Axe body sprayn tuoksu leijaili ilmassa ja sai menoa sivusilmällä vilkuilevan Valerian nyrpistämään nenäänsä. Hän ei ehkä tiennyt mitään ällöttävämpää kuin jalkapallon pelaajat. Siinä jonoa seuratessaan Valeria alkoi miettimään, olikohan Maverick tullut samalla kyydillä - hänen arvelunsa saivat vahvistuksen, kun toinen nousi porukan hännillä autosta.

Valeria hengitti syvään, kun erotti toisen kasvot, ja silmäili sitä päästä varpaisiin. Miksi miesten piti näyttää niin hyviltä puvuissa? Ja siis nimenomaan miesten, ei keskenkasvuisten ääliöiden, kuten Rogersin. Maverickin kiiltävän tummansininen, melkein musta puku istui sitä juuri oikeista kohdista, saaden sen näyttämään ihan punaiselta matolta varastetulta elokuvatähdeltä ja...

Aika pysähtyi sekunniksi, kun vaaleanvihreiden silmien katse kohtasi Valerian kanssa. Tyttö hymyili toiselle varovaisesti.

Hymy kuitenkin hyytyi, kun auton ovelle pujottautui vaaleahiuksinen tyttö, jonka puoleen Maverick kääntyi tarjoten kättään. Sillä oli toisen pukuun sointuva tummansininen satiinimekko ja rannetta koristivat kielot, joita oli kiinnitetty myös Maverickin rintaan. Hymyillen tyttö nousi autosta, tarttui villihaukkaa käsivarresta, ja ohi kulkiessaan soi Valerialle varovaisen pienen hymyn. Se oli Forest Beans. Ashley. Niin. Olikohan niillä jotain juttua? Olipa typerä kysymys. Olihan se täysin odotettavissa, että Maverickillä olisi deittinään joku koulun cheerteamista. Olihan se Wild Hawk. Good for him. Great.

Tyttö tunsi palan kurkussaan, mutta nielaisi sen takaisin alas.

"Valeria!" äidin tiukka, komentava äänensävy kuului, vaikka puhelinta ei enää pitänyt korvalla.
"Ai, anteeksi, mitä olit sanomassa?"
"Että olen siellä viiden minuutin kuluttua. Onko kaikki hyvin? Did I hear something about a dick?"
"Haha, äiti, kuulit väärin! Höpsö. Nähdään kohta."
"Olethan nyt varma..."
"Olenkiittimoikka."

Maverick mietti vielä ovea Ashleylle avatessaankin, että Valeria oli vaikuttanut pihalla seistessään jotenkin orvolta. Hermostuttikohan sitä illalle suunnitellut tapahtumat? Oliko se tullut toisiin ajatuksiin? Oliko jotain tapahtunut? Poika puri huultaan jonkun aikaa, kunnes hipaisi deittinsä olkapäätä.
"Käyn nopeasti ulkona", Maverick sanoi, "pärjääthän?"
"Totta kai", Ashley hymyili suloisesti takaisin ja kääntyi Wildcat-kavereidensa puoleen, jotka parhaillaan koittivat ennustaa limbokilpailun voittajaa.

Valerian selkää lähestyessään villihaukkakin jännittyi hieman. Maverick asteli hitaasti edelleen samassa paikassa seisovan tytön viereen ja Valerian tapaan kiinnitti katseensa kadun toisella puolella oleviin puihin, joiden lehdet olivat vihdoin kasvaneet tarpeeksi isoiksi havistakseen tuulessa. Se ääni oli kesän merkki.

"Hei", poika sanoi pehmeästi, mutta äänestä kuuli pienen hermostuneisuuden. "Onko kaikki kunnossa?"
"On", Valeria vastasi vakavana ja näperteli sormiaan peittäviä silkkihansikkaita. "Suunnitelma käynnistyy heti, kun päästään sisään."
Maverick oli oikeastaan tarkoittanut, miksi tyttö seisoi kevätillassa yksin kadun varressa, muttei kehdannut udella enempää, jos Valeria ei halunnut kertoa. Siksi se puhui siitä ainoasta asiasta, josta he olivat keskenään puhuneet sitten ystävänpäiväbileiden. "Onko merkkibiisi vieläkin sama, josta sovittiin?"
"Oletko varma, että ehdit deittisi viihdyttämiseltä vielä tekemään, mitä sovittiin?"

Lause tuli ulos naurahtaen, mutta sen takana oli pettymystä. Maverick käänsi katseensa tytön puoleen hämmentyneenä tämän yllättävästä kysymyksestä. Valeria oli vähintäänkin yhtä järkyttynyt siitä, että se kysymys oli päässyt pakenemaan hänen huuliltaan. Miksi hän oli noin mennyt sanomaan? Idiota. Promeilla oli selkeästi pehmentävä vaikutus aivoihin.

"En mä tässä vaiheessa enää aio perääntyä", Maverick lupasi. Sen ääntä oli vaikea lukea, eikä Valeria nähnyt kasvoja, koska laskeskeli parhaillaan asfaltilla lepääviä pikkukiviä kuin hänen henkensä olisi siitä riippunut.
"Okei", tyttö mutisi. "I Want It That Way. Se on sun merkki."
Sama kappale, jonka villihaukka oli esittänyt bileissä pari kuukautta sitten Valerian hurratessa yleisössä. Ennen kaikkea tätä draamaa. Ennen, kuin asioista tuli niin kamalan vaikeita. Aika ironista, että juuri se biisi oli sattunut olemaan soittolistalla sopivaan aikaan illasta.
"Okei, no hyvä. Nähdään sitten h-hetkellä, vai..?"
"Joo", Valeria vastasi melkein huuliaan liikuttamatta, mutta nosti sitten päätään ja hymyili varovaisesti toiselle. "Have fun."
"You too", Maverick hymyili takaisin, lähtien lampsimaan sisälle.

Samalla sekunnilla äidin auto pysähtyi jarrut hienoisesti vinkaisten Valerian eteen.
"Where's your handsome date going?"
"Mom, I told you, I don't have a date."
"No kuka sitten… okei, hyvä on. Ei puhuta siitä nyt, jos et halua. Tässä milagrosi. Muistathan, että…"
"Älä huoli, me halutaan vaan kavereiden kanssa viettää hauska ilta. Nothing crazy. I don't need another lecture on why the pullout method is not effective. PLEASE."
"Okei, okei. Pysykäähän turvassa, mija. Nähdään huomenna. Love you!"
"Love you too…"

Sitten äiti kaasutteli matkaansa. Valerian palatessa aulaan muut olivat jo saavuttaneet jonon kärjen ja tyttö kiirehti heidän peräänsä pidellen mekon helmasta kiinni.

Kuukauden päivät. Niin kauan oli Valeria viettänyt after school -kokouksissa ollen mukana valitsemassa jokaista kangaspalaa, paperilautasta ja pöytäliinaa, jotka koristivat nyt salia lattiasta kattoon. Jos tihrustamalla ei olisi erottanut katonrajaan nostettuja koripallokoreja, ei olisi ehkä tullut kuviteltuakaan, että oltiin koulun liikuntasalissa. Kaiuttimista soi Jay Seanin Down ja tanssilattia oli jo ehtinyt täyttyä toinen toistaan hienompiin juhla-asuihin pukeutuneista junioreista ja senioreista. Vaikka ajatukset laukkasivat holtittomasti illan suunnitelman sekä sen-jota-emme-ajattele-nyt välillä, kääntyivät Valerian suupielet silti hymyyn huomatessaan, kuinka hänen (tai no, prom-tiimin, johon hän sattui tänä vuonna kuulumaan) työnsä hedelmistä nautittiin täysin rinnoin.

Hentoinen savupilvi sai tanssilattian näyttämään taivaalliselta. Lavan taustalla pyörivä kuvaesitys kuvasti tähtien täplittämiä kaupunkimaisemia vaihdellen Pariisista Roomaan ja Lontoosta Los Angelesiin. Tunnelma oli intiimi ja romanttinen, mutta silti seikkailullisen hauska - juhlat tarjosivat täydellisen ympäristön niin herkille hetkille hitaiden parissa kuin kavereiden keskeiselle bilettämisellekin. Monilla oli kännykät kädessään ja ne ikuistivat iltaansa räpsimällä kuvia niin toisistaan kuin lavasteistakin. Musiikin rytmi imeytyi luihin ja ytimiin ja melkein pakotti liikuttamaan lanteita tahtiinsa.

Hetken juhlafiilistä itseensä imettyään Valeria käänsi katseensa miksauspöydän tuntumaan, jossa aito wilmingtonilainen DJ VibeMaster parhaillaan käänteli viimeisiä nuppeja kovin keskittyneen näköisenä. Muutamia metrejä sivummalla Mr. Adkins ja Mr. Hernandez nojailivat liikuntasalin seinään tähtikuvioiset solo cupit hyppysissään ja tarkkailivat tanssilattian menoa samalla, kun keskustelivat jostain. Mistäköhän? Opettajia oli vaikeaa kuvitella ihmisinä, joilla oli harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita työnsä ulkopuolella - jos Mr. Adkins olisi todella tiennyt jostain paremmasta kun trigonometriasta, miksi se olisi valinnut työn, jossa saarnasi aiheesta kyllästyneille oppilaille päivästä toiseen?

"Eiköhän mennä tanssimaan!" Cooper ehdotti, ja toista kertaa ei tarvinnut pyytää. Koko porukka siirtyi parketille lämmittelemään tulevaa iltaa varten. Valeria antoi katseensa kiertää ystävissään ja hymyili - olihan hänellä aina ollut kavereita, mutta näin tiiviiseen porukkaan tyttö ei ollut kuulunut sitten middle schoolin. Ne saivat melkein unohtamaan, kuinka joka toinen juhlija kaveripiirin ulkopuolella katsoi häntä arvostelevasti kieroon vastaan tullessaan, ja kuinka loput eivät katsoneet ollenkaan.

Vaaleanpunaiseen unelmaan pukeutunut Brandy nyökkäili Valeriaa tulemaan lähemmäs, ja tummaverikköhän teki työtä käskettyä. Myös Hayley, jonka rohkeasta asuvalinnasta Valeria oli suorastaan täpinöissään, sattui olemaan sopivasti kuuloetäisyydellä.
"Mikä fiilis?" Valeria kysyi tanssahdellen musiikin tahdissa.
"Täällä on niin upeeta", Brandy hymyili ja pyörähti ympäri niin, että kimalteleva helma sai kauniisti ilmaa alleen. Se näytti oikeasti ihan prinsessalta.
"Kyllä tää kotona istumisen voittaa", Hayleykin myönsi, ja saattoi jopa melkein itsekin uskoa sanomansa. "Mutta eikö meidän kohta pitäisi..."
Valeria vilkuili ympärilleen. "Joo, pitäis."

Brandy heilautti hiuksensa pois kasvoilta. "Niinkuin suunniteltiin?"
"Niinkuin suunniteltiin."
"Mitäs tytöt ovat suunnitelleet?"

Kääntyessään Valeria näki Kansasin kasvot. Sen silmissä kiilsi uteliaisuus jotenkin vähän mielipuolisella tavalla. Valeria kertoi toiselle juonesta, jossa Brandy teeskentelisi taittaneensa nilkkansa saadakseen opettajat pois DJ:n pöydän läheltä, muttei kuitenkaan suostunut paljastamaan, minkä takia opettajia täytyi ylipäätään huijata. Mr. Bond kysyi tästä kuitenkin vain kerran, ja tuntui kelpuuttavan "no, se selviää myöhemmin" -tyyppisen vastauksen. Se naksautti niskojaan ja virnisti.

"Tytöt, tytöt - tällaisiin asioihin tarvitaan ammattilaista. Sellaista kuten, no, minä."
"Onko sulla joku idea?"
"Parempaa. Tämä idea on jo mennyt toteutukseen. Enää puuttuu viimeinen silaus."

Tytöt naurahtelivat kuullessaan, mitä Kansas oli puuhaillut sillä aikaa, kun muut odottivat lippujensa leimausta jonossa.
"No, mä en tästä ainakaan enää valmiimmaksi muutu", Valeria sanoi opettajia vähän hermostuneesti vilkuillen.
"Onko sulla, Hayley, kaikki kunnossa?"
"On. Valmiina milloin vaan."
"It's go time", Kansas hymyili ja lähti suunnistamaan kohti seinään nojailevia opettajia, kun tytöt jäivät tarkkailemaan menoa tanssilattian suojista.

"Mr. Adkins, Mr. Hernandez, so great to see you!"
"Mr. Bond... we hope you'll be on your best behavior tonight. We don't need any... unwanted incidents."
"Jerry... Mr. Adkins, it is not me you should be worried about, but your precious Wild Hawks."
"What do you mean?"
"I saw they had some extra party favors with them when I passed them in the hall. Just thought you'd like to know..."

Valeria lähti kävelemään kohti miksauspöytää ja katsoi olkansa yli, kuinka opettajat vaihtoivat keskenään useita kyseleviä katseita ja kulmankohotuksia, mutta katosivat lopulta Kansasin perässä käytävän puolelle.

Step one, check.

DJ VibeMaster, joka oli oikeasti nimeltään joku Dave, hymyili Valerialle nähdessään tytön eksyneen miksauspöydän luokse. He olivat tavanneet ennenkin, kun soittolistasta järjestettiin brainstorming-sessio. Mies oli varmasti yli nelikymppinen, mutta ei millään tavalla aikuisen näköinen. Sillä oli keskenkasvuinen parta, lippalakki päässä väärinpäin ja yllään huppari, jonka rinnassa komeili teksti 'Professional Napper'. Mansikkainen sähkötupakan tuoksu oli miehen ympärillä niin vahva, että hajupilven saattoi melkein nähdä. Mutta mitä tuli prom-soittolistoihin, se oli jonkin sortin paikallinen legenda.

"Täällä näyttää tosi hyvältä", tiskijukka hymyili samalla, kun näpytteli jotain tietokoneellaan.
"Tuolla nurkassa oli yksi kajari, mikä kuulosti vähän oudolta", Valeria vastasi kädet hermostuneesti puuskassa, mutta joutui toistamaan sanomisensa muutamaan kertaan joka sekunnilla ääntään korottaen, että viesti meni perille. Dave vaikutti vähän siltä, että sen kuuloa oli koeteltu jo useamman vuosikymmenen ajan.
"Say no more, mennään fiksaamaan. Näytätkö tien?"
Valeria ei enää koetellut äänihuuliaan, vaan viittoi vain toista seuraamaan.

Step two, check.

Kun reitti oli selvä, tumma hahmo kiirehti miksauspöydälle äänettömin askelin kumartuen tietokoneen puoleen. Sormet yhdistivät nopeasti USB-piuhan toisen pään tietokoneeseen ja toisen kädessä olevaan älypuhelimeen. Hiiri suhisi matolla puolelta toiselle kun nopeat kädet suorittivat tehtävänsä huomiota herättämättä ja hävittivät todisteet siitä, että olivat koskaan löytäneet tiensä DJ:n pyhälle alueelle. Ja yhtä nopeasti, kuin se oli tullutkin, katosi Hayley salin seinustan pimeyteen edelleen puhelin kädessään. Mennessään se asetteli vielä toistaiseksi pois päältä olevan spottivalon ennalta sovittuun asentoon.

Step three, check.

Nyt kaikki riippui Maverickistä.
Ja ehkä vähän DJ Daven älykkyysosamäärästä, mutta siitä Valeria ei juuri ollut huolissaan.